Mä sairastin anoreksiaa ja lievää bulimiaa pari vuotta sitten, ja nyt oon "kuivilla". Kaikki terapiat, lääkärissäkäynnit ja muu on loppunu. Mä oon tavottanu normaalipainon, liikun paljon, syön terveellisesti ja elän muutenkin ihan normaalia elämää. Kukaan ei varmaan arvais, minkälaista kamppailua (ja välillä itkua ja ahdistusta) joka päivä silti on. Mä vihaan sitä miltä mä näytän, ja vaikka mä kuinka yritän jankuttaa itelleni, että mä olin oikeesti sairas, niin jollain tavalla mä kaipaan sitä sairausaikaa jokaikinen päivä. Olihan se toisaalta kamalaa, mutta toisaalta mä tunsin sellasta voiman tunnetta, että mä vihdoin pystyin johonkin. Samanlaista onnistumista mä en edelleenkään pysty saamaan mistään muusta. Vaikka mä olin liian laiha, niin kyllä mä mielestäni näytin silloin todellakin paremmalta. Mä edelleen punnitsen itteni joka päivä, ja mua pelottaa aina, koska vaikka mä yritän elää kuinka terveellisesti tahansa, paino tulee ylöspäin koko ajan. Mä myös oksennan silloin tällöin, mutta sekin on tosiaankin vähentyny. Nytkin on menny jo useempi viikko.
Mä ajattelin, että tietysti nää ajatukset lähtis pois, kun mä parannun, mutta nyt kun "parantumisesta" on jo useempi vuosi, niin mä pelkään, ettei tää koskaan lopu. Onko täällä muita samassa tilanteessa olevia?
Mä ajattelin, että tietysti nää ajatukset lähtis pois, kun mä parannun, mutta nyt kun "parantumisesta" on jo useempi vuosi, niin mä pelkään, ettei tää koskaan lopu. Onko täällä muita samassa tilanteessa olevia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
tsemppiä ja uskoa siihen, että vielä se aurinko paistaa. Itse sairastin 34 vuotta sitten anoreksia, joten tiedän mistä puhun. Elämä oli aikamoista kamppailua. Ise toivuin syömishäiriöstä muutamassa vuodessa. Mutta huono itsetunto ja omatunto sairaudesta jäi. Pitkään minua harmitti sairastumiseni. En enää oppinut asioita samalla tapaa kuin ennen sairastumista, niinpä en päässyt sille alalle mille olisin halunnut. Häpesin itseäni ja jäin sosiaaliseen tyhjiöön. En rohjennut lähestyä toisia ja siksi jäin sisäisesti yksin. Nyt aikuisiällä hain apua huonoon itsetuntooni ja omatuntooni apua homeopatiasta, kukkatipoista ja vyöhyketerapiasta. Ne auttoivat. Sain kosketuksen omaan kehooni ja mieleeni. Toivon sinulle runsaastia voimia kamppailuusi. Mieti mistä saisit apua kun on vaikeaa. Usko itseesi. Viime kädessä kaikki on kiinni siitä, että rakastaa itseään vaikka olisikin epätäydellinen. Epätäydellisyys ei ole täydellisyyden vastakohta vaan osa täydellisyyttä. Sillä koskaan tämä maailma ei ole täydellinen. Ja juuri siksi jotta elämä voisi olla täydellinen on tajuttava että siihen sisältyy myös epätäydellisyys.
Kiitos mukavasta viestistä. Aika monet asiat kuulostaa tutuilta, mitä säkin oot kokenu. Toi ittensä rakastaminen tuntuu ainakin nyt niin kaukaselta ajatukselta, että toivottavasti kaikki ei oo siitä kiinni. Mukava kuulla, että sä ainakin oot parantunu kunnolla:)
Kuulostaa tosi tutulta. Koko ajan mietin et mitä voin syödä ja kaipaan sitä laihuutta enemmän kuin mitään muuta. Se, että pysty sillon johonki , oli oma elämä koko ajan hallinnassa.. nimen omaa se voiman tunne.paljon en ole lihonnut ( 5 Kg), mutta silti , liikaa.. Koita miettiä niitä positiivisiä asioita. esim ettei tarvitse (ehkä) enään välttämättä joka päivää suunnitella niin, että pystyisi syömään mahd. vähän. Ite mut sai siitä ylös se, että näin mitä se teki ympärillä oleville ihmisille. Jos en olis luonnostaan näin liiankin epäitsekäs , vieläkin luultavasti olisin pohjalla. Koita hyväksyä sellainen asia , ettet ehkä koskaan tule saamaan tervettä suhdetta ruokaan. En tiiä onko hyvä neuvo, mutta mulla auttaa , että hyväksyn tosi asiat tosi asioina.. Koita liikkua sen takia,että siitä tulee hyvä fiilis.. jos oksentelet niin mieti sitä , että ajan kanssa se turvottaa kasvoja, sitä et kuitenkaan halua? se on päinvastaista ulkonäköä mitä me kaikki haemme ( ehkä?) En tiedä oliko mitään apua, toivottavasti (: tsemppiä !
Miten tulkitsisitte, onko bulimiaan siirtyminen anoreksiasta, mikä on erittäin yleistä, jo parantumista anoreksiasta?
Bulimiassahan on se hyvä puoli, että kun anoreksia johtaa usein kuolemaan, niin bulimia taas harvoin. Se on huomattavasti vaarattomampi.
"Olihan se toisaalta kamalaa, mutta toisaalta mä tunsin sellasta voiman tunnetta, että mä vihdoin pystyin johonkin. Samanlaista onnistumista mä en edelleenkään pysty saamaan mistään muusta."
Onhan se painon putoaminen tai painon samana pysyminen konkreettinen osoitus siitä, että on jossain onnistunut. Ja onnistunut vielä sellaisessa, jossa monet muutkin haluavat onnistua, mutta eivät onnistu. Helposti saa kicksejä tällaisesta onnistumisesta.
Kyllä sitä onnistumisen kokemuksia tarvitsee elämässä, ja niitä kannattaa tavoitella. Ja on tärkeää osoittaa itselleen, että pystyy johonkin. Varmaan kestää jonkin aikaa, ennen kuin löytää itselleen uuden haasteen, tällä kertaa vähän terveemmän, kuin painonhallinta. Jonkun tavoitteen elämässä, jonkun projektin, johon uppoutuu taas yhtä innolla.
Mulla on bulimiasta parantumisesta reilu 1,5 vuotta, mutta suhtautumiseni herkkuihin on vieläkin väärä. Syön herkkuja edelleen lähes päivittäin, joskus ihan liikaakin, mutta harvoin samalla kertaa ahmin suuria määriä. Ärsyttää kun ei vaan pääse eroon herkuista, tai että pystyis siihen yhteen herkkupäivään viikossa. Joskus on kyllä hyviäkin kausia että laihtuu ja syö herkkuja vain vähän. Paras saavutukseni on 5,5 viikkoa herkuitta ja tavoitepainooni pääsin silloin. Oksentanut olen parantumisen jälkeen harvoin, mutta bulimiani tulisi varmaan takaisin ilman avomiestäni, koska en pysty oksentamaan kun ollaan aina kotona yhtä aikaa, joskus nimittäin ajattelen että haluaisin oksentaa. Bulimian aikana ja sen jälkeen painoni on jojoillut koko ajan ei paljon, mutta pienikokoisena ihmisenä pienikin painonnousu näkyy. Bulimian loppuvaiheessa tosin painoni nousi enemmänkin koska asetin loppuvaiheessa tietyn oksentamiskiintiön etten vaurioittaisi liikaa kehoani ja oksentamisen loputtua ahmiminen ei heti pysähtynyt, joten painonousi senkin takia. Parantunut olen siinäkin että enään en halua olla niin laiha kuin bulimian aikana, mutta pari kiloa haluaisin niin kovasti saada pudotettua.