Tosiasiaa

Eivätkö ihmiset todellakaan tajua, ettei Kataisella ole kykyä hahmottaa kokonaisuuksia. Kaikki minkä hän sanoo, on jonkun muun tahon miettimää.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No minkäs teet kun äänestäjät äänesti sen valtaan, ja supliikki on sujuva. Pokka sillä pitää, lähti laskemaan mäkeä ylimääräiselle isyyslomalle kun tuli välikysymys miksi on niin paljon köyhyys lisääntynyt hallituksen politiikan seurauksena.

Ehkä mäenlasku on sopivin urheilulaji Kataiselle. Politiikkansa muistuttaa mielestäni mäen laskua, nimen omaan mäen laskua. Valitettavasti politiikassa hän laskee mäkeä sinun ja minun perseellä, ei omallaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sullipölli kirjoitti:

Eivätkö ihmiset todellakaan tajua, ettei Kataisella ole kykyä hahmottaa kokonaisuuksia. Kaikki minkä hän sanoo, on jonkun muun tahon miettimää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu