Joku aika sit täytin 19 vuotta, vaan peruskoulukin käyty. Kaks vuotta oon tässä lukenu kirjoja ja kuunnellu musiikkia omissa oloissani, mutta en mä oo kauheesti kärsinyt, ihme kyllä. Se vaan vituttaa että mitä mä sitten lopulta missäkin teen? Sukulaiset valittaa, kaikki valittaa, että kyllä mun nyt pitäis asua jo omassa asunnossa ja olla töissä. Ei ole ystäviä, ei mitään joiden avulla voisin vähän tutustua tähän yhteiskuntaan. En oo ees henkilöllisyystodistusta hankkinu, mutta vittuako sillä kun ei baaritkaan kiinnosta saati matkustelu. Mut mä uskon että joku päivä musta tulee onnellinen ihminen, siitä huolimatta että kärsin vainoharhaisuudesta ja muista mielenterveysongelmista.
Only time will tell...
Only time will tell...
Vastaukset 16
Vanhimmat
Vainoharhaisuus ja eristäytyminen ruokkivat toisiaan, joten kannattaisikohan kuitenkin repäistä ja ottaa nuo ongelmat puheeksi jossain? Terveyskeskuksen omalääkärillä vaikkapa. Hän saattaa ohjata esim. johonkin ryhmään. On paljon samassa tilanteessa olevia, ja ajatusten tuulettaminen porukalla sattaa kummasti auttaa. Nuorten syrjäytymistä pyritään nykyään estämään monin tavoin, ja se on hyvä asia. On terapiaa, työpajoja, koulutusta ym. Ota ihmeessä apua vastaan, kun sitä vielä tarjotaan!
Onnellista omaa polkua!
Tarvitset vain mukavan miehen (kuten minut) joka johdattaisi takaisin sosiaaliseen elämään.
Minulla ei ole naiskumppania ja se ahdistaa. Ystäviä on tosin paljon.
Loistava nimimerkki.
Kun mietit mitä tekisit, niin suosittelen rohkeasti jättämään seuranhakuilmoituksia ympäriinsä ja vastailemaan toisten ilmoituksiin myös. Ei tietty sovi ehkä kaikille, mutta omalta osaltani voin suositella :)
Ensinnäkin.... Kai sinulta kela-kortti tai muu löytyy?
Vaihe 1
Mene johonkin koulutukseen, joko lukioon tai sitten ammattikouluun. Mieti etukäteen linja mille haluaisit mennä ja sitten menet opiskelemaan (tämä on sinulle melkein ainoa vaihtoehto). Voithan käydä työvoimatoimistossa juttelemassa asiasta (etsi puhelinluettelosta/netistä paikallisen työvoimatoimiston osoite).
Asunnonkin saat kyllä tarvittaessa kyselemällä ja kelakin siinä avustaa.... Noilla korvauksillakin pystyy "tulemaan toimeen" vaikka ei hirveästi tulekkaan ylimääräistä rahaa jne....
Vaihe 2
Rupea hankkimaan ystäviä vaikka netin kautta... Jätä omia kirjeenvaihtoilmoituksia jossa etsit seuraa omalta paikkakunnaltasi ja kirjoittele jonkin aikaa ja kokeile tavatakin ihmisiä.... (tämä olisi varsin tärkeä juttu sosiaalistumisen kannaltakin).
Vaihe 3
Jos et käytä mielenterveyspalveluita niin olisi ehkä syytä ottaa yhteyttä paikalliseen mielenterveystoimistoon... Saisit ainakin vinkkejä/apua psyykeongelmiin jos semmoisia on....
Kyllähän sinun kannattaa itse tehdä asioille jotakin... Ei kannata hirveästi näistä valittajista ottaa itseensä.... Valittajiahan elämässä riittää ja jos et ole ns. "normaali" niin aina löytyy joku joka valittaa... Kieltämättä onhan se kyllä varsin ikävää kun asiat tuntuvat jo muutenkin sujuvan heikosti ja sitten nämä "normaalit joilla kaikki asiat ovat hyvin" valittajat tulevat vielä aukomaan päätään...
Siltikin on se täysin itsestäsi kiinni että miten asiat menevät eteenpäin....
Mitä kauemmin notkut himassa sitä vaikeampi tosta elämäntavasta on päästä pois. Sun pitää äkkiä ottaa itteäs niskasta kiinni ja tehä jotain.
Mutta ilman niitä sukulaisia ja olen vanhempi (25v.). Mun elämä tiivistettynä Työtön, ei sosiaalisia suhteita (mikäli työkkärin ja sossun tätejä ei lasketa) tosin mielen terveys on kunnossa.
Hei, laita mulle sähköpostia, olen lähestulkoon samanlaisessa tilanteessa... ja haluaisin nyt päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja saada kavereita... oon nuori mies pk-seudulta... lähetä sähköpostia [email protected] ja kaikki ketkä haluaa uusia kaverereita!
Tuleepas myöhään vastattua mutta AP:n tilanne kuulostaa todella tutulta.
Voimia sinne.
Kerron teille totuuden. netistä ei löydy ystäviä eikä elämän kumppania. varsinkin jos tunnustat olevasi jo syrjäytynyt. Ihmisten ennakkoluulot sanelee sen ettei kenenkään haluta tutustua oikeesti.
"Kerron teille totuuden. netistä ei löydy ystäviä eikä elämän kumppania. varsinkin jos tunnustat olevasi jo syrjäytynyt."
Olet tässä täysin oikeassa. Varsinkin miesten kohdalla tuo pätee 99%:sesti. Naisten kohdalla ei ihan niinkään.
Aina ei tosin tarvitse sanoa tosiasioita.... Sillä niiden kertomisella jo heti ensihetkestä lähtien ei pitkälle pötkitä. Ennakkoluulot ihmisillä ovat liian kovat.
Olen samaa mieltä, tämä nettielämä on ihan eri juttu kuin todellinen elämä. Netissä voi esittää vaikka millaista ystävää mutta tosielämässä onkin jotain aivan muuta. En ymmärrä mitä järkeä on siinä, saada jotain irtopisteitä vai? Onhan meissä syrjäytyneissä se hyvä puoli että muut saa tuntea itsensä vähän paremmiksi. Itse olen kylläkin enemmän syrjäytetty kuin syrjäytynyt, mutta melkein sama asia.
Ite oon löytänyt netistä kaksi todella hyvää ystävää ja toisen kanssa päädyin sitten samaan kouluunkin. Ja monetkin on löytäneet netistä elämänkumppanin.
"Sukulaiset valittaa, kaikki valittaa, että kyllä mun nyt pitäis asua jo omassa asunnossa ja olla töissä."
No huhhuh!! Eipä ole järvin tervejärkisiä sukulaisia sinulla. Otan osaa.. Kyllä sinä ehdit vielä vuosienkin päästä muuttaa sinne omaan asuntoon ja hankkia töitä olematta epätavallinen! Mikähän siinä on että nuorta pitää olla ajelemassa ties minne vaikka herkkä ikä on menossa? Tuli mieleen eräs tuttu jolle oli kahviakin alettu juottaa jo ennen peruskoulua. Antaa nuorten aikuistua omaa vauhtia tai tulokset voivat olla karmeita.
http://koskatanaanolihyvapaiva.blogspot.fi
En vittu jaksa tehä mitään! Elämä on niin vitun rankkaa muutenki, että vielä multa vaadittaisiin työhön menemistä! Oon ite mielenterveyskuntoutuja ja kärsin ääniharhoista, joka on ollut yhtä helvettiä! Oon joutunu pelastaa mun mutsin 8 kertaa itsemurhalta, jossa on meinannu mennä oma henkikin. Oon ennen ollut todella kiltti ja ystävällinen ihminen, mutta kun mä en jaksa enää olla, kun suurin osa kaikista ihmisistä on kusipäitä ja kiusaajia. Haistakaa paska, koko maailma!
Olin kans tosi kiltti ja hyväsydämminen. Jouduin eka huolehtii pikkuveljestä ja äidistä (ku olin vanhin mies ja veli sairastui diabetikseen) sit äiti löys miehen ja mä sain lähtee alkkari isän hoiviin. Ja jouduin sit huolehtii siitä ja mummista 2 vuotta. Sit jouduin takas huolehtii mun veljestä se meinas kuolla parit kerrat sain pelastettua siirapilla. Sit kävin intin ja siellä vaadittiin iha liikoja. Muutenki suoritin lukion ja pääsin yliopistoon. Mutta aina olin yksinäinen ja koulukiusattu. Sitte tajusin ettei mun äiti rakasta mua vaa valehtelee. Enkä saanu ketään naistakaam joka ois auttanu jaksaa. Sitten sairastuin masennukseen kun minusta oli imetty stna viimesetki mehut ja nyt kaikki on yllättäen minun vikaa kun olen liian heikko ja en korjaa ongelmia. Totuus on se että teimpä mitä tahansa niin en saa naisystävää.