"Työ sisältää haastavia asiakaspalvelutilanteita, joten edellytämme sujuvaa suomen kielen taitoa." Otettu ilmoituksesta jossa etsitään kesätuuraajia siivoushommiin.
Kyllä se taitaa vain olla niin ettei meitä hiljaisia/epäsosiaalisia/ujoja jne. yksinkertaisesti kaivata enää missään, toivottaisiin kai kuolevan vain nopeasti sukupuuttoon. Ei ilmeisesti siivoushommiinkaan kaivata kun ei ole tarpeeksi hymyileväinen. Täytyy sanoa, että olen ujona ihmisenä viime aikoina ylittänyt itseni useaan kertaan mitä tulee sosiaalisiin tilanteisiin (koulun & työn haun takia). Ennen kuvittelin kun pääsisin pois tästä maasta, kaupungista tai muuten vain ujous hälventyisi niin olisin niinkuin kaikki muutkin. En tajunnut että olen ilmeisesti nykykäsityksen mukaan luonnevikainen ja minun tulisi muuttua - vaan kun en halua! Olen kaikille kohtelias (niillekin jotka eivät sitä edes ansaitsisi - en jaksa alkaa riitelemään), mutta minä nyt olen vaan sellainen että jos huvita sanoa mitään olen hiljaa, jos ei hymyilytä niin en hymyile. En jaksa edes nykyään vaivautua puhumattomuudestani, sillä vuosikausia stressasin siitäkin ja häpesin itseäni. Viihdyn ainostaan niiden parin ihmisen kanssa, jotka olen tuntenut koko elämäni. Kun sille päälle satun kerron jopa vitsejäkin, taidankin olla luonteeltani ihan kuin oma isäni. Muut ihmiset jaksavat aina järkyttää minua ainaisella valituksellaan, tahdittomuudellaan, typerillä jutuillaan kännäysreissuista ja samoilla vanhoilla jutuillaan. Pääni olen puhki miettinyt sellaista ammattia, joka mulle sopisi, mutta ei tule mieleen sellaista millä jopa itseään elättäisi - häviäjäksi tässä ollaan synnytty. Lähestulkoon kaikissa "miesten ammateissakin", joitten joskus kuvittelin soveltuvan harvasanaiselle vaaditaan itse asiassa sosiaalisia taitoja. Parhaillaan olen opiskelemassa amiksessa alaa joka ei juurikaan kiinnosta (ylioppilastutkintokin käytynä), mutta jos ei muuta niin oppiipahan itselleen edes ruokaa tekemään. Viimeksi viime viikolla sain taas palautetta työharjoittelussa siitä, mitenkä tämä ala vaatii tiimityötä ja kommentoitiin hiljaista luonnettani. Hoh hoijaa...
Kyllä se taitaa vain olla niin ettei meitä hiljaisia/epäsosiaalisia/ujoja jne. yksinkertaisesti kaivata enää missään, toivottaisiin kai kuolevan vain nopeasti sukupuuttoon. Ei ilmeisesti siivoushommiinkaan kaivata kun ei ole tarpeeksi hymyileväinen. Täytyy sanoa, että olen ujona ihmisenä viime aikoina ylittänyt itseni useaan kertaan mitä tulee sosiaalisiin tilanteisiin (koulun & työn haun takia). Ennen kuvittelin kun pääsisin pois tästä maasta, kaupungista tai muuten vain ujous hälventyisi niin olisin niinkuin kaikki muutkin. En tajunnut että olen ilmeisesti nykykäsityksen mukaan luonnevikainen ja minun tulisi muuttua - vaan kun en halua! Olen kaikille kohtelias (niillekin jotka eivät sitä edes ansaitsisi - en jaksa alkaa riitelemään), mutta minä nyt olen vaan sellainen että jos huvita sanoa mitään olen hiljaa, jos ei hymyilytä niin en hymyile. En jaksa edes nykyään vaivautua puhumattomuudestani, sillä vuosikausia stressasin siitäkin ja häpesin itseäni. Viihdyn ainostaan niiden parin ihmisen kanssa, jotka olen tuntenut koko elämäni. Kun sille päälle satun kerron jopa vitsejäkin, taidankin olla luonteeltani ihan kuin oma isäni. Muut ihmiset jaksavat aina järkyttää minua ainaisella valituksellaan, tahdittomuudellaan, typerillä jutuillaan kännäysreissuista ja samoilla vanhoilla jutuillaan. Pääni olen puhki miettinyt sellaista ammattia, joka mulle sopisi, mutta ei tule mieleen sellaista millä jopa itseään elättäisi - häviäjäksi tässä ollaan synnytty. Lähestulkoon kaikissa "miesten ammateissakin", joitten joskus kuvittelin soveltuvan harvasanaiselle vaaditaan itse asiassa sosiaalisia taitoja. Parhaillaan olen opiskelemassa amiksessa alaa joka ei juurikaan kiinnosta (ylioppilastutkintokin käytynä), mutta jos ei muuta niin oppiipahan itselleen edes ruokaa tekemään. Viimeksi viime viikolla sain taas palautetta työharjoittelussa siitä, mitenkä tämä ala vaatii tiimityötä ja kommentoitiin hiljaista luonnettani. Hoh hoijaa...
Vastaukset 11
Vanhimmat
No kyllähän kai sentään työasioista voi hiljainenkin puhua?
Sellainen ihminenhän on tylsä muiden mielestä...
"Työ sisältää haastavia asiakaspalvelutilanteita, joten edellytämme sujuvaa suomen kielen taitoa."
Lähinnä tarkoittaa, että huonolla suomenkielen taidolla ei pärjää. Eli ulkomaalaiset, jotka eivät vielä ole oppineet suomea kunnolla. Vaikka olet hiljainen/epäsosiaalinen/ujo, niin oletan että osaat kuitenkin äidinkieltäsi(?) puhua.
Otinpahan tuon esille, kun tuntuu joka paikassa olevan tuo asiakaspalvelu tärkeintä nykyään. Kävinpähän tässä työhaastattelussa eräässä siivousfirmassa ja sielläkin korostettiin asiakaspalvelun tärkeyttä...
Aikuisteen oikeesti toi fraasi on tarkotettu pakolaisille ym. ulkkareille (kuten joku jo totesikin) kun firmat ei halua palkata niitä.
Ei vitsi siivoojalla mitään asiakaskontakteja ole! Jos siivoaa esmes virka-aikana toimistossa, ne työntekijät tykkää mahdollisimman hiljaisesta ja huomaamattomasta siivoojasta.
Kaupoissa, tavarataloissa ym. siivotaan yleensä sulkemisajan jälkeen, ei siellä mitään asiakkaita ole.
Riittää, kun pystyt olemaan puheväleissä siivousesimiehen kanssa, joka jakaa duunit. Ei siinä turhia lässytetä.
Siivousalahan on jossakin määrin palveluammatti, joten on ymmärrettävää jos semmoisissa korostetaan "asiakaspalvelua" vaikka ei tarvitsisikaan olla asiakkaiden kanssa erityisemmin tekemisissä. Tuo ajattelutapa lähtee liikkeelle toki jo kauempaa, että työntekijän on näytettävä hyvää kuvaa yrityksestä että yritys saa lisää hommia...
Ei varmaan löydy tosin mitään alaa missä tuota ei korostettaisi (vaikka sitä ei hirveästi tarvittaisikaan).
Suomessakin löytyy varmasti aivan osaavia työntekijöitä, jotka ovat vain liian ujoja/epäsosiaalisia päästäkseen mihin tahansa töihin.
Jos sä todella et halua muuttua, ja oot tyytyväinen ittees just tollasena ku oot nyt, ja joku sitten vaatii sua muuttumaan: miksi se on aihe angstiin? Eikö muuttumisen vaatiminen ole mielestäsi osoitus vaatijan hölmöydestä tai jostain muusta negatiivisesta?
En minäkään tästä aio mihinkään muuttua. Minä menen tekemään työt koska siitä saan rahaa. Jos ei kelpaa, saavat sitten antaa kenkää, mikäs siinä, vapaa maa, myös työnantajilla tulee olla vapauksia. Jos en osaa hymyillä tai puhua oikeaan aikaan ja jotakuta se häiritsee, niin paska homma, voi voi. Minä menen haukkujen jälkeen ystäviä tapaamaan ja harrastamaan asioita joista pidän. Elämä on ihanaa.
On hölmöjä ihmisiä. Niin se vaan on. Hyvä itseluottamus vaan, niin kaikki on hyvin yksinkertaista.
Ennen vanhaan sosiaalisuus oli varmaan jossakin määrin tärkeämpikin tekijä, koska ei ollut vaihtoehtoja kun piti tulla toimeen muiden ihmisten kanssa.
Nykyisin tuota ei ehkä samalla tapaa tarvita, mutta silti sitä korostetaan todella paljon. Johtunee siitä että työpaikoilla pitää viettää todella pitkiä aikoja ja ilman sosiaalisuutta ja oma-aloitteista kanssakäymistä muiden kanssa eivät muutkaan halua olla tekemisissä kanssasi. Ainoastaan jos olet erittäin hyvä alallasi pystyt tekemään hommia myös itsenäisesti (tämä tarkoittaa yleensä sitä että joko työllistät itsesi omalla yrityksellä tai sitten olet muita paljon parempi).
Yleensä vaihtoehto pahasti epäsosiialisille onkin etteivät he saa töitä vaan jäävät siitä ulkopuolelle.
Tuttua juttua täälläkin. Vituttaa kun ihmistä arvostellaan sen perusteella, paljonko se osaa läppää heittää ja hymyillä niin vitun nätisti.
Ja nuo kommentit hiljaisesta luonteesta on aika ala-arvoista sormella osoittelua.
Mutta eipä hätää, kyllä niitä sopivia duuneja löytyy, jos vaan jaksaa etsiä. Useassa duunissa se tuleva toimenkuva ei ole täysin ennalta määrätty. Helposti käy niin, että toimenkuva muokkautuu ja mukautuu luonteesi mukaan. Jos et ole sosiaalisesti lahjakas, ekologinen lokerosi muokkautuu sen mukaan, eikä sua edes laiteta sellaisiin tehtäviin, joissa edustaisit firmaasi ulospäin kovinkaan paljoa.
Sitten kun löydät oman paikkasi ja opettelet tekemään duunisi kohtuuhyvin, niin kyllä hiljaisempikin voi pärjätä aika monessakin paikassa. Mitä nyt jossain firman pikkujouluissa sun muissa yhteisissä tilaisuuksissa joutuu vähän skarppaamaan ja kärsimään.
löytynyt. Olen 30 v nainen, eikä vieläkään vakinaista työpaikkaa. Monissa eri paikoissa olen ollut pätkiä töissä (pisin pätkä taitaa olla vähän yli vuosi), sitten väliaikoja työttömänä aina puolesta vuodesta jopa vuoteen joskus.
Eräästä paikasta sain palautetta, että työtä sinä kyllä teet ahkerasti, mutta tuo asiakaspalvelu sitten. Kyselivät kovasti että pelottaako se minua? myönsin sitten rehellisesti, että no hiukan ainakin näin alkuun, kun tuntui että painostivat minua sen sanomaan.
Ja saivat sitten syyn heittää pihalle, sanoivat etteivät voi ottaa ihmistä joka ei uskalla palvella asiakkaita. Vaikka selvisin siitä kyllä, mutta en kai tarpeeksi iloisesti ja reippaasti, ainakaan pomon nähden.
Ja hassuinta on, että monilta asiakkailta sain hyvää palautetta asiakaspalvelustani.. sanoivat että olipas mukava kun kerrankin oli ystävällinen myyjä joka neuvoi, ja jolla ei ollut kiire:) ja itseasiassa jopa tykkäsin neuvoa asiakkaita, siitä tuli hyvä mieli. Mutta näitäpä tapauksia ei ollut sitten pomo näkemässä. Pomon edessä jotenkin aina hyydyin, joten asiakaspalvelutkin meni huonommin.
Ja tästä paikasta kun lähdin, pomo halasi ja oli kyyneleet silmissä...kai häntä itseäänkin harmitti laittaa minut pihalle vain sen takia kun olen liian hiljainen. Lohdutteli että kyllä sinä vielä jostain työtä saat varmasti.
Erääseen paikkaan minut otettiin jopa uudelleen töihin, ja sanottiin että josko sinä olisit reipastunut siitä viime kerrasta. Kun työntekijänä muuten hyvä. No en ollut reipastunut, koska määräaikaista työsuhdetta ei enää jatkettu, eikä paikasta ole sen koommin kuulunut, vaikka lupasivat ottaa yhteyttä jos tarvitaan. Tämä oli ainoa paikka, johon pääsin uudestaan määräaikaisen pestin jälkeen.
Muut ovat olleet kerrasta poikki. Ei ole kuulunut jatkosopimuksia, tai kutsua työhön myöhemmin.
Ja nämä työpaikkojen taukohuoneet, ne ovat olleet aika lailla painajaisia joskus..vaikka niistäkin olen parhaani mukaan selvinnyt. Niissä olen enimmäkseen hiljaa, mutta hymyilen kyllä (en istu myrtsinä aina), ja jos joku kertoo hauskan jutun, nauran kyllä mukana ihan oikeasti, jos naurattaa.
Oma-aloitteisesti en juurikaan puhu, paitsi jos olen jonkun kanssa kahden kesken,, silloin uskallan joskus jotain sanoa.
Tässäpä siis yksi tarina. Aloittaja on ihan oikeassa että hiljaiset eivät saa työtä. Niin se vain menee.
Itselläni on varmastikin tuo pahin ongelma että hyydyn pomon edessä jotenkin, joten he saavat käsityksen etten osaa mitään tai olen idiootti tms.
Mutta kun rauhassa saan tehdä asioita, ja palvella jopa asiakkaitakin, niin mielestäni työt onnistuvat hyvin.
että kyllä minä työasioista pystyn puhumaan ihan hyvin, kun joku tuolla ihmetteli että kai ujo voi sentään työasioista puhua. Minä ainakin voin.
Mutta nuo taukohuoneet, joissa paljon porukkaa, se tuntuu olevan se tärkein tekijä. Jos siellä istut hiljaa etkä puhu omista asioistasi suureen ääneen, niin ei työtäkään tipu. Hymyilykään ei riitä, täytyisi puhua ja puhua ja puhua...ilmeisesti.
Niin monessa paikassa olen ollut, joten voin sanoa jo kokemuksen suurella rintaäänellä.