Teutorin mestariteos

On perustettava kansanliike ja kuumakoirayhdistys vaalimaan Nokialaista nakkikoppiperinettä sekä valvomaan sen laatua että kehitystä. Ettei tälläistä traditionaalista legendaa, kuten sokeroitu kuumakoira alunperin oli,menetetä.

Itse kuumakoiramestari Teutori kehitti "koiran" päivän yli menneestä sokeripossusta, joka höyryttämällä pehmeni suomimakkara välissään kulinaarisen nautinnon mestariteokseksi, josta me ja jälkipolvet eivät valitettavasti ole enään aikoihin pääseet nauttimaan.
7410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

.

Äänestä
  • Vanhemmillani oli tapana ikävystyttää minut kuoliaaksi typerillä kommenteillaan siitä, miten vaikeaa elämä mukamas oli, kun he olivat nuoria. Tiedättehän.... Kouluun piti kävellä aina 30km ylämäkeen molempiin suuntiin joka ikinen aamu ympäri vuoden kestävissä lumimyrskyissä kantaen nuorempia sisaruksiaan selässään. Ja koulussa oli vain yksi luokkahuone ja kaikki saivat vain kymppejä, vaikka kaikki olivat myös töissä 16 tuntia päivässä nälkäpalkalla, ettei perheen tarvinnut nähdä nälkää. Itse en koskaan kertoisi tällaisia, vannoin...

    Mutta...nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin ihmetellä, miten helppoa nykynuorisolla on. Niillä on kaikki niin vitun hyvin! Minun nuoruuteeni verrattuna he elävät kuin kuninkaat! Nykynuoret eivät todellakaan ymmärrä, miten hyvin heillä on asiat!

    Kun olin nuori, niin ei meillä ollut mitään internettiä. Jos halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon ja haimme sen tiedon itse. Eikä silloin ollut sähköpostia! Meidän piti kirjoittaa kirjeitä, paperille, kynällä. Ja sitten piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen päähän, että sai kirjeen laitettua postilaatikkoon ja siltikin sen perillemeno kesti viikon.

    Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi varastaa musiikkia, piti kävellä levykauppaan ja varastaa se itse. Tai odottaa koko ilta radion vieressä, että sai nauhoitettua kappaleen radiosta ja silloinkin juontaja yleensä puhui biisin alun tai lopun päälle ja pilasi koko kappaleen. Levyt saatana olivat mustia muovilättyjä ja maksoivat omaisuuden. Ne piti kääntää itse, jos halusi kuunnella molemmat puolet. Eikä voinut kuunnella autossa - tosin, eipä autojakaan ollut joka perheessä.

    Ja tiedättekö mikä oli todella rankkaa? Pornoa ei saanut netistä! Ei, vaan piti lahjoa joku ostamaan Jallu kioskilta. Joko noin, tai sitten runkattiin Anttilan alusvaatekuvaston kanssa. Ei ollut muita vaihtoehtoja.

    Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten koputustoimintoa puhelimessa. Jos olit puhelimessa, kun joku soitti, niin soittajan puhelin tuuttasi varattua. Eikä meillä ollut mitään vitun soittajan numeronnäyttöjäkään. Kun puhelin soi, ei ollut aavistustakaan, kuka se oli. Oli vaan pakko ottaa riski ja vastata! Ja itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä yksi. Keskellä aulaa, että kaikki varmasti kuulivat kaikki keskustelut. Ja johdolla seinässä kiinni, ettei sitä voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit pari metriä.

    Eikä meillä ollut mitään Pleikkareita ja hienoja 3D-grafiikoita. Meillä oli joku kämäinen tv-peli! Ja maailmassa oli sormilla laskettava määrä pelejä, kuten Space Invaders ja Asteroids, jotka näyttivät lähinnä legoilta. Pelin hahmot olivat neliöitä. Sinä olit neliö. Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä. Asteroidit olivat neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi. Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä, vaan sama kenttä ja vaikeustaso ikuisuuksiin asti. Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit, ihan kuin elämä!

    Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit olivat samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se siitä, eipä tarvinnut katsoa sitä leffaa. Ja toki meillä oli telkkari, mutta silloin oli kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia. Eikä ohjelmia nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne piti katsoa lehdestä. Eikä silloin ollut mitään Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli vain lauantaiaamuna. Ymmärrättekö te?? Piti odottaa koko vitun viikko nähdäkseen piirrettyjä.

    Tällä kaikella tarkoitan, että nykynuorilla on asiat niin "#%%/ hyvin! He ovat täysin pilalle hemmoteltuja, eivät varmasti kestäisi elämää 80-luvulla!

    Perkele!

    Äänestä

  • nykynuoriso kirjoitti:

    Vanhemmillani oli tapana ikävystyttää minut kuoliaaksi typerillä kommenteillaan siitä, miten vaikeaa elämä mukamas oli, kun he olivat nuoria. Tiedättehän.... Kouluun piti kävellä aina 30km ylämäkeen molempiin suuntiin joka ikinen aamu ympäri vuoden kestävissä lumimyrskyissä kantaen nuorempia sisaruksiaan selässään. Ja koulussa oli vain yksi luokkahuone ja kaikki saivat vain kymppejä, vaikka kaikki olivat myös töissä 16 tuntia päivässä nälkäpalkalla, ettei perheen tarvinnut nähdä nälkää. Itse en koskaan kertoisi tällaisia, vannoin...

    Kilpailu työpaikoista ja opiskelupaikoista on paljon kovempaa nykyisin. 80-luvulla ei syrjäytynyt ellei itse välttämättä halunnut.

    (80-luku) oli tyhjänpäiväinen vuosikymmen joka loppui veret seisauttavaan superlamaan.

    Nuoruuteni vietin 70-luvun pitkätukkarenkuttajameiningeissä. Oli sentään TVeet, LPeet, transitorirario ja C-kasetti...E.Maa Numminen lauloi protestilauluja ja kaikki teeskentelivät,että kaikilla on kivaa.

    Henkisesti terve ihminen ei halua kokea menneitä uudestaan, vaikka kuinka puhutaan hyvistä vanhoista ajoista.
    Nykyajassa on niin perkeleesti hyvää,ettei entiset nuoret voineet aikanaan edes LSDeellä laajentaa mieltään niin paljon,että olisi pystynyneet näkemään nykyaikaa sellaisena kun se nyt on...jos puhutaan vaikka tekniikasta,viinan hinnasta ja ruuasta sekä ym. palveluista.

    Internetti on hyperloistava keksintö niin pankkiasioiden kuin kaiken-törynkin purkautusmiskanavana..halvimmatkin Kulkuneuvot kyyditsevät kuin loistoautot aikoinaan.
    Nuoret perheet asuvat "porvariasunnoissa" ja kulkevat montakertaa vuodessa maailman toisellapuolella laajentamassa maailmankuvaansa makailemalla sannassa..On kaikenmaaliman lomia ja vapaita. Lapsien leikit ja harrastukset suunnitellaan tarkkaan....tulevaisuuden superkuluttajia harjaannutetaan aitauksissa leikkien.
    Likaisia ja raskaita töitä ei ole enää....kaikki tämä vaikuttaa epätodelliselta paratiisilta.

    Tulee väkisinkin mieleen,vanha epäviisaus "itku pitkästä ilosta" ja että mikä hinta tästä kaikesta loppujenlopuksi maksetaan. Mikään "tuhatvuotinen valtakunta" ei ole kestänyt pitkään ja aina on tullut kaikki ismit ja yhteiskunnat tiensä päähän.
    Me entiset-nuoret pelättiin turhaan ydinsotaa,jääkautta,happosateita ja venäjää. Rikkaammissa perheissä oli jopa pommi-suoja säilyketölkkeineen.
    Toki järvet ja ilma oli paskaa täynnä..pyykki nokeentui eikä Pyynikin uimarannalla parannut mennä uimaan..Nokianvirran haisevasta viemäristä puhumattakaan, nokian keskustan läpi virtaavaa puroa sanottiin aivan yleisesti puhekielessä paskaojaksi. Vihnusjärvi sai mausteensa kankaantakaa ja erityisesti vanhustentalosta.

    Nykynuoriso pelkää oikeasti vain köyhyyttä..siis selaista köyhyyttä jossa ei ole turpoa,poreammetta,nettiä tai muuta elämää ylläpitävää komponenttia .
    Nykynuorisolla näkee erinlaisia retrokamppeita, farkkuja joihin on muka kulunut reikiä sinne tänne.
    Meidän entisten-nuorten huosut kuluivat oikeasti puhki...pitäsikö niitä kaivaa vintiltä esiin ja esitellä polleana, ainoa ongelma vain on,että ne ovat kosteassa vintissä kutistuneet 5-numeroa pienemmäksi.

    Äänestä

  • Minkälainen se on ??

    Äänestä

  • .. kirjoitti:

    Minkälainen se on ??

    Käy pirkkalaistorin Birolilla ja saat alkuperäistä kuumaa koiraa - katajan munkki ja lihajalosteen suomimakkara - vain sinappi ei alkuperäinen.

    Äänestä

  • nykynuoriso kirjoitti:

    Vanhemmillani oli tapana ikävystyttää minut kuoliaaksi typerillä kommenteillaan siitä, miten vaikeaa elämä mukamas oli, kun he olivat nuoria. Tiedättehän.... Kouluun piti kävellä aina 30km ylämäkeen molempiin suuntiin joka ikinen aamu ympäri vuoden kestävissä lumimyrskyissä kantaen nuorempia sisaruksiaan selässään. Ja koulussa oli vain yksi luokkahuone ja kaikki saivat vain kymppejä, vaikka kaikki olivat myös töissä 16 tuntia päivässä nälkäpalkalla, ettei perheen tarvinnut nähdä nälkää. Itse en koskaan kertoisi tällaisia, vannoin...

    Mutta...nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin ihmetellä, miten helppoa nykynuorisolla on. Niillä on kaikki niin vitun hyvin! Minun nuoruuteeni verrattuna he elävät kuin kuninkaat! Nykynuoret eivät todellakaan ymmärrä, miten hyvin heillä on asiat!

    Kun olin nuori, niin ei meillä ollut mitään internettiä. Jos halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon ja haimme sen tiedon itse. Eikä silloin ollut sähköpostia! Meidän piti kirjoittaa kirjeitä, paperille, kynällä. Ja sitten piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen päähän, että sai kirjeen laitettua postilaatikkoon ja siltikin sen perillemeno kesti viikon.

    Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi varastaa musiikkia, piti kävellä levykauppaan ja varastaa se itse. Tai odottaa koko ilta radion vieressä, että sai nauhoitettua kappaleen radiosta ja silloinkin juontaja yleensä puhui biisin alun tai lopun päälle ja pilasi koko kappaleen. Levyt saatana olivat mustia muovilättyjä ja maksoivat omaisuuden. Ne piti kääntää itse, jos halusi kuunnella molemmat puolet. Eikä voinut kuunnella autossa - tosin, eipä autojakaan ollut joka perheessä.

    Ja tiedättekö mikä oli todella rankkaa? Pornoa ei saanut netistä! Ei, vaan piti lahjoa joku ostamaan Jallu kioskilta. Joko noin, tai sitten runkattiin Anttilan alusvaatekuvaston kanssa. Ei ollut muita vaihtoehtoja.

    Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten koputustoimintoa puhelimessa. Jos olit puhelimessa, kun joku soitti, niin soittajan puhelin tuuttasi varattua. Eikä meillä ollut mitään vitun soittajan numeronnäyttöjäkään. Kun puhelin soi, ei ollut aavistustakaan, kuka se oli. Oli vaan pakko ottaa riski ja vastata! Ja itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä yksi. Keskellä aulaa, että kaikki varmasti kuulivat kaikki keskustelut. Ja johdolla seinässä kiinni, ettei sitä voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit pari metriä.

    Eikä meillä ollut mitään Pleikkareita ja hienoja 3D-grafiikoita. Meillä oli joku kämäinen tv-peli! Ja maailmassa oli sormilla laskettava määrä pelejä, kuten Space Invaders ja Asteroids, jotka näyttivät lähinnä legoilta. Pelin hahmot olivat neliöitä. Sinä olit neliö. Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä. Asteroidit olivat neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi. Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä, vaan sama kenttä ja vaikeustaso ikuisuuksiin asti. Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit, ihan kuin elämä!

    Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit olivat samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se siitä, eipä tarvinnut katsoa sitä leffaa. Ja toki meillä oli telkkari, mutta silloin oli kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia. Eikä ohjelmia nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne piti katsoa lehdestä. Eikä silloin ollut mitään Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli vain lauantaiaamuna. Ymmärrättekö te?? Piti odottaa koko vitun viikko nähdäkseen piirrettyjä.

    Tällä kaikella tarkoitan, että nykynuorilla on asiat niin "#%%/ hyvin! He ovat täysin pilalle hemmoteltuja, eivät varmasti kestäisi elämää 80-luvulla!

    Perkele!

    Olipa siinä IHANA purkaus,et takuulla voi olla nokialainen,ei täällä ole noin hauskoja ihmisiä olemassakaan. Kerrankin tuli iltajumppa helposti tehtyä, kun sai ihan kippurassa nauraa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

katoaa... kirjoitti:

On perustettava kansanliike ja kuumakoirayhdistys vaalimaan Nokialaista nakkikoppiperinettä sekä valvomaan sen laatua että kehitystä. Ettei tälläistä traditionaalista legendaa, kuten sokeroitu kuumakoira alunperin oli,menetetä.

Itse kuumakoiramestari Teutori kehitti "koiran" päivän yli menneestä sokeripossusta, joka höyryttämällä pehmeni suomimakkara välissään kulinaarisen nautinnon mestariteokseksi, josta me ja jälkipolvet eivät valitettavasti ole enään aikoihin pääseet nauttimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu