http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/03/07/nain-eurotalous-uupuu-uudelleen/20103405/12
Kataisen ja Vanhasen keinot verojen kiristys ja palveluiden leikkaukset vain ja ainoastaan nopeuttavat Suomen kansantalouden lopullista tuhoa.
Kataisen ja Vanhasen varalle on syytä varata heidän ansaitsemansa kunnon kosto kansan kädestä.
Kataisen tiellä helvettiin!
10
177
Vastaukset
- suomimummo
kuka pani alulle tämän kaiken? Kuka alkoi toteuttaa ja jatkoi Suomen muuttamista ihimillisestä yhteiskunnasta rahaa jumaloivaksi markkinataloudeksi? Yksi ja toinen näistä päättäjistä on lähtenyt pois eduskunnasta - vastuuta pakoonko?
Jos rahasta tehdään ylin korkein päämäärä ja kansalaiset pakotetaan alisteiseksi tälle kehitykselle, Suomea ei missään nimessä voi sanoa sivistysvaltioksi. Jos ihmiset voivat pahoin, eikö herrojen hälytyskellojen pitäisi soida ja lujaa? Mutta ei - he jatkavat keksintöjensä toteuttamista, miten köyhät voidaan tappaa nälkään ilman että he tekijöinä ja toteuttajina joutuisivat vastuuseen. Tämän asian toi julki eräs kansanedustaja Paula Kokkonen jo ainakin 8 vuotta sitten radiossa. Meidän tappaminen keinolla millä hyvänsä on siis näiden kova-arvoisten polittiikkojen päämäärä. Yksi heistä on Jan Vapaavuori, jonka poliittiset lakiuudistukset asuntojen osalta ovat hirviön tekoja, ei järkevän ja vastuullisen ministerin tekoja. Liisa Hyssälä on saanut Kelan muutokset mitä kummallisempaan muotoon; köyhien tuloja liu´utetaan, mutta rikkaita tuetaan joka asiassa. Hyvin ovat pullansa uuniin laittaneet, kun he hoitavat vain omien ammattialojensa asioita. Siis kunta- ja valtiosektorin työntekijöiden asioita, jos he elävät parisuhteessa ja joilla on ennestäänkin hyvät tulot ja turvatut työpaikat vuodesta toiseeen. He tuntuvat jopa olevan sitä mieltä, että he itse ovat palkkakuopassa. Eivät viranomaisina edes nää köyhempien asiakkaidensa todellista kuukausitulotasoa. He näkevät vain niiden tulotason, joilla on vielä suuremmat palkat. Kyse on osin siis erittäin tyhmien tai itsekkäisen itsensä aikaansaamasta kehityksestä.
Tätä menoa kaikki yksinasuvat, yksinhuoltajat, sairaat, pieneläkeläiset ja muut yksinäiset ovat pian kadulla. Siitä pitää huolen Kelan lait sekä asuntojen vuokria koskevat lait. Meidän oikeutemme elämän perustarpeisiin yritetään tuhota. Ja tyhmät kuntien viranomaiset ilomielin toteuttavat tätä mielivaltapolitiikkaa. Kehityksemme on taantunut viime sotia edeltävälle tasolle. Se on hirviöiden politiikkaa, ja osa kansasta kuuluu samaan porukkaan.- Charger D.
Turha täällä valitella. Ei asiat valittamalla kohene.
Roistot ovat roistoja ja roistoihin ei pure kuin ankara kosto kansan kädestä! - Ja MUNAT
Charger D. kirjoitti:
Turha täällä valitella. Ei asiat valittamalla kohene.
Roistot ovat roistoja ja roistoihin ei pure kuin ankara kosto kansan kädestä!KORVAT IRTI!
- kuitenkin!
Yksi asia mikä on varma, olit sitten pääministeri, pressa tai muutenvain vaikuttava henkilö tomumaja sinuakin odottaa.
Sinut kyllä muistetaan, mutta minkä muiston sinä haluat itsestäsi jättää.
- pitkälle
liian
- uhoaa
kohti jykä
- patioita
sielläkin voisi rakentaa
- nopeastikin
sinne
- suomimummo
koska salasivat nämä uraanikaivoshankkeet. Samoin tekivät suomenruotsalaiset kristilliset, keskustalaiset, perussuomalaiset, IPUlaiset ja muut valta-asemassa korkeita palkkoja nauttivat. Onko kiva mässäillä samalla kun Suomen luontoa tuhotaan? Vai joko se uusi koti odottaa valmiina siellä Thaimaassa tai jossain muualla?
Miten te kansalaiset olettekin osanneet äänestää päättäjiksi tällaisia huijareita? Vai onko teillekin rikastuminen ainut päämäärä elämässä? Vastuussa kuitenkin olette myös te äänestäjät.- veli-antti
jos jostakin löydätte mitä Iiro Viinanen on sanonut tästä Suomen verokehityksestä ja mihin se tällä menolla johtaa. Kuulin vain kerran mainittavan uutisissa 25. 3. Hänestähän on alkanut tulla minusta viisas mies näitten julkilausumiensa perusteella, paitsi se jossa hän kehuu tätä "nappulaa".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49487
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482