Tämän löysin:
"Lainaus
Vasemmistolaisiin aatteisiin on sisäänrakennettuna kansainvälinen solidaarisuus kaikissa olosuhteissa. Niiden aatemaailma rakentuu suureen yhteiseen kotiin, jota muut kutsuvat eri valtioiden muodostamaksi maapalloksi.
No, itse asiassa jos käyt asiaa kysymään AY-demarilta tai vassulta, eivät he ole tuota mieltä lainkaan. Puolueiden "akateemisissa suojatöissä olleiden siipi" sen sijaan ajattelee juuri noin ha ikävä kyllä johtaa puolueita tällä hetkellä sekä määrässä että laadussa.
Tunnen noita naisia ja miehiä jonkin verran ja jos nyt unohdetaan Rätyt ja muut superänkyrät niin siellä on todella nuivaa ajattelua, johon lisätään tupahoiden lisäksi halpatyöläiset. Moni siellä on kuitenkin sitä mieltä, että vasemmisto toimii nykyään todella väärin kun ei ole työväenpuolue vaan kurjaliston puolue, erityisesti kansainvälisen kurjaliston.
Ei vasemmiston tehtävänä minustakaan ole puolustaa sosiaaliturvaa somaleille tai työnvieroksujien etua vaan suomalaista työmiestä ja naista. Heidät on unohdettu täysin ja sitten vielä kehdataan väittää, että ollaan jotain vasemmistopuolueita. Kyllä se on kaikista sosialismin perusteksteistä luettavissa, että työläinen on se, jota aate puolustaa. Tai siis pitäisi puolustaa. Jos todellinen vasemmisto olisi olemassa, veikkaan että sille löytyisi äänestäjiä esimerkiksi nykypäivän pätkätyöläisistä, jotka ovat ilmaa meidän "muka vasemmistolle". Ei ole siis ihme, että kannatus laskee kuin lehmän häntä. Nykymuodossaan saavat puolueet minusta vaikka lakata olemasta."
http://hommaforum.org/index.php/topic,24484.0.html
Kirjoittaja kritisoi kaikkia puolueita, mutta vasemmistoa erityisesti. Lyhyesti:
1. Vasemmisto on luopunut perinteisen kannattajakuntansa, reaalitaloudessa työskentelevien palkkatyöläisten etujen puolustamisesta, ja ajaa sensijaan verokannasta rahoitetuissa akateemisissa suojatyöpaikoissa l. muussa aikuisten päivähoidossa aikaansa tappavan joukon etuja.
2. Vasemmisto ei puolusta hyvinvointivaltiota vaan sen tarjoamien palvelujen väärinkäyttöä mm. erilaisten maailmankiertäjien toimesta.
"Hyvät toverit..." on siis vitsi?
Vastatkaa. Monia kiinnostaa mitä vasemmistolaiset ajattelevat.
työväenpuolue?? vai mukä??
saahan sitä kysyä.
0
145
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2462219- 1921684
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471319Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501035- 41826
- 14810
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31790Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647