Olen ollut avomieheni kanssa yhdessä kohta 3 vuotta ja meillä on jo yhteinen lapsi, oma talo ja olisimme menossa naimisiin kesällä. Nyt alkaa tuntua, että olen tehnyt elämäni suurimman virheen enkä pääse siitä yli enkä ympäri.
Miehelläni on entisestä avioliitostaan 6-vuotias poika.
Vaikka kuinka olen yrittänyt, en yksinkertaisesti osaa suhtautua mieheni lapseen saatikka ex-vaimoon. Pidän mieheni lasta vain muistutuksena hänen entisestä elämästään sekä olen mustasukkainen itseni sekä meidän yhteisen lapsemme puolesta.
Kaikki sujui aluksi hyvin, ennekuin muutimme yhteen. Lapsi tuli minun "reviirilleni", minun kotiini sotkemaan, huutamaan ja kiukuttelemaan. Joka viikkoisista tapaamisista tuli kerta kerralta vastenmielisempää ja stressavampaa.
Tapaamiset harvenivat, mutta poika kävi meille kuitenkin ainakin 2krt/kk, vaikka tapaamiset eivät niin säännöllisiä enää olleetkaan.
Mieheni ja hänen ex-vaimonsa olivat erotessaan sopineet, että tapaamiset saavat olla "joustavia" eli heille ei tapaamisten suhteen ollut kirjallista sopimusta.
Eräänä päivänä ex sitten ilmoittikin, ettei tämä "joustava" sopimus enää kelpaakkaan ja tapaamisille oli saatava tietty päivä. Ilman tätä sovittua päivää, poika ei saisi käydä meillä kuin viikonloppuisin . Viikonloppu ei kuitenkaan meille käy, sillä mieheni on silloin melkein 24/7 töissä ja tämän ex:kin tiesi.
Meni pari kk ja poika ei käynyt meille melkein ollenkaan ja yhtäkkiä meidän olisi pitänyt ottaa lapsi viikoksi; ex lähtisi opiskelemaan Helsinkiin ja näitä viikon jaksoja tulisi olemaan vähän väliä. Tähän kun emme suostuneet ex alkoi vaatia yksinhuoltajuutta ja loppujen lopuksi olisi haastanut mieheni vaikka oikeuteen, että saa tahtonsa läpi.
Nyt poika ei ole käynyt meillä moneen kk ja mieheni aikoo tehdä exänsä kanssa tapaamissopimuksen. Itse olen täysin vastaan, sillä en tahtoisi lähteä "hyppimään" exän pillin mukaan. Minusta tuntuu, että jos nyt annamme periksi, joudumme antamaan periksi vastaisuudesssakin. Ex itse sanoo vain ajattelevansa oman lapsensa parasta, mutta minusta hän käyttää lastaan vain kiistakapulana.
Ymmärrän, että mieheni haluaa nähdä lastaan ja haluaisin sen salliakkin, sillä näen, miten paljon mies kaipaa lastaan. Itse en kuitenkaan kykene olemaan "normaali" lapsen meille ollessa ja stressaan käynneistä jo viikkoa etukäteen ja sama v*tutus jatkuu vielä viikon tapaamisen jälkeenkin.
Olen yrittänyt puhua miehelleni, mutta hän yleensä suuttuu asiasta eikä osaa asettaa itseään minun asemaani. Minusta tuntuu täysin, ettei minun mielipiteitäni ja tunteitani kunnioiteta ja alan olla jo siinä pisteessä, että ero tuntuu houkuttelevalta.
Meillä on viimeisen vuoden aikana ollut paljon ongelmia ja osa niistä johtuu nimenomaan tästä asiasta...Olemme menossa perheterapeutille, mutta en tiedä auttaako enää sekään.Toisaalta, en haluaisi erota, sillä en usko osaavani elää yksinhuoltaja äitinä ja elämästi tulisi eron jaälkeen ainakin taloudellisesti vaikeampaa.
Olen kuitenkin vasta 23 ja elämä vielä edessä. Haluanko viettää lopun elämääni katkerana ja vihaisena?
Liian iso pala?
61
646
Vastaukset
- Katkera(ko?)
Vielä lisäykseksi...
Tosiaankin haluan, että mieheni näkee lastaan, sillä haluaisin näin olevan myös meidän lapsemme kohdalla, mikäli ero meille tulisi. Mutta, itse en haluaisi olla osallinen tapaamisiin. Suurin syy se, etten halua nähdä, kuulla tai olla tekemisissä lapsen äisin eli mieheni ex-vaimon kanssa. Ja tämä heijastuu myös suhtautumiseeni lapseen, sillä lapsi on kuitenkin muistutus tästä ex-vaimosta. Mustasukkaisuuteen ei ole syytä, sillä mieheni on vakuuttanut, ettei hänellä ole enää vuosiin ollut tunteita ex-vaimoonsa kohtaan.
Ja vastaukseksi sille joka kysyy, miksi menin yhteen miehen kanssa, jolla on jo ennestään lapsia; suhtautumiseni mieheni lapseen ei ole aina ollut näin. Suhteemme alku-aikoina tapaamiset sujuivat hyvin.
Yritänkin etsiä tapaa, millä kaikki olisivat tyytyväisiä ja onnellisia eikä kenenkään tarvitsisi tilanteestä kärsiä.- 56800987
Olet antanut vallan lapsellisille tunteille.
Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, hyväksyä miehen lapsi osaksi elämäänne tai erota.
Kylmää mutta totta.
Kai ymmärrät että jos mies joutuisi valitsemaan hän valitsee lapsen. Haluatko itsesi tuollaiseen tilanteeseen?
On todella lapsellista siirtää miehen ex:ään tuntemasi tunteet lapseen. Se rakkaus mitä miehesi tuntee lastaan kohtaan eroaa täysin siitä rakkaudesta mitä hän tuntee sinua kohtaan.
Mille sinusta tuntuisi jos miehen lapsi vaatisi ettei isä saisi olla enää sinun kanssasi ? häneltä tosin sellainen ajattelu olisi edes jotenkin ymmärrettävää sillä hän on LAPSI, Sinä olet aikuinen !
Sinun tulee hyväksyä se, että lapsi tulee teille, ja sinä et häntä pakoon pääse.
Lapsi ei ole tehnyt mitään väärää, hän on vain syntynyt miehesi edellisestä suhteesta, ja varmasti
rakkaudesta.
Ainoa väärä on sinun tunteesi !
Voin sanoa myös joustavasta sopimuksesta, ettei sekään aina toimi. Meillä taas on niin päin, että mies menee vaatimaan tapaamissopimusta koska lasten äiti tekee kiusaa tuon joustavan sopimuksen voimalla. Lapset eivät saa tulla vaikka on sovittu, ja tulevat kun ei ole sovittu. Selvä sopimus jota molemmat tahot noudattavat on ehdottomasti paras vaihtoehto.
Uskon ettei tilanteenne aukea millään muulla kun sillä, että sinä menet itseesi. Koita tajuta että jos asenteesi on tuo, olet todellakin pian tilanteessa jossa lapsesikin käy tapaamassa isäänsä viikonloppuisin.... - Katkera(ko?)
56800987 kirjoitti:
Olet antanut vallan lapsellisille tunteille.
Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, hyväksyä miehen lapsi osaksi elämäänne tai erota.
Kylmää mutta totta.
Kai ymmärrät että jos mies joutuisi valitsemaan hän valitsee lapsen. Haluatko itsesi tuollaiseen tilanteeseen?
On todella lapsellista siirtää miehen ex:ään tuntemasi tunteet lapseen. Se rakkaus mitä miehesi tuntee lastaan kohtaan eroaa täysin siitä rakkaudesta mitä hän tuntee sinua kohtaan.
Mille sinusta tuntuisi jos miehen lapsi vaatisi ettei isä saisi olla enää sinun kanssasi ? häneltä tosin sellainen ajattelu olisi edes jotenkin ymmärrettävää sillä hän on LAPSI, Sinä olet aikuinen !
Sinun tulee hyväksyä se, että lapsi tulee teille, ja sinä et häntä pakoon pääse.
Lapsi ei ole tehnyt mitään väärää, hän on vain syntynyt miehesi edellisestä suhteesta, ja varmasti
rakkaudesta.
Ainoa väärä on sinun tunteesi !
Voin sanoa myös joustavasta sopimuksesta, ettei sekään aina toimi. Meillä taas on niin päin, että mies menee vaatimaan tapaamissopimusta koska lasten äiti tekee kiusaa tuon joustavan sopimuksen voimalla. Lapset eivät saa tulla vaikka on sovittu, ja tulevat kun ei ole sovittu. Selvä sopimus jota molemmat tahot noudattavat on ehdottomasti paras vaihtoehto.
Uskon ettei tilanteenne aukea millään muulla kun sillä, että sinä menet itseesi. Koita tajuta että jos asenteesi on tuo, olet todellakin pian tilanteessa jossa lapsesikin käy tapaamassa isäänsä viikonloppuisin...."Ainoa väärä on sinun tunteesi !"
Mielestäni kenenkään tunteet eivät ole vääriä tai epähyväksyttäviä. Harva ihminen tunteilleen mitään voi. Voitko sinäkään? Mielestäni, olen täysin oikeutettu tunteilleni.
Kehottaisin sinua lukemaan lisäykseni, sillä todellakin haluan, että mieheni näkee lastaan. Mutta, itse en halua olla siihen osallinen eikä mielestäni minun tarvitse osallistua sellaiseen, minkä koen epämiellyttävänä.
"Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, hyväksyä miehen lapsi osaksi elämäänne tai erota."
Onko tämä todella sinusta näin musta-valkoista? Sillä minusta ei. Meillä on kuitenkin jo yhteinen lapsi, niin täytyiskö hänen kärsiä siitä, että vanhemmat eroavat vain siksi, ettei asialle löydetä kaikkia miellyttävää ratkaisua?
Minä tiedän, että mieheni toinen lapsi on osa HÄNEN elämäänsä, mutt myös minulla on oikeus päättää, ketä MINUN elämääni kuuluu. En voi kieltää miestäni tapaamasta lastaan tai valitsemaan meidän väliltämme, mutta mielestäni on löydettävä ratkaisu, joka miellyttää kaikkia myöskin minua.
Etsinkin kirjoituksellani ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kanssani sekä ovat keksineet ratkaisun asioille. - jklöööjkh
Katkera(ko?) kirjoitti:
"Ainoa väärä on sinun tunteesi !"
Mielestäni kenenkään tunteet eivät ole vääriä tai epähyväksyttäviä. Harva ihminen tunteilleen mitään voi. Voitko sinäkään? Mielestäni, olen täysin oikeutettu tunteilleni.
Kehottaisin sinua lukemaan lisäykseni, sillä todellakin haluan, että mieheni näkee lastaan. Mutta, itse en halua olla siihen osallinen eikä mielestäni minun tarvitse osallistua sellaiseen, minkä koen epämiellyttävänä.
"Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, hyväksyä miehen lapsi osaksi elämäänne tai erota."
Onko tämä todella sinusta näin musta-valkoista? Sillä minusta ei. Meillä on kuitenkin jo yhteinen lapsi, niin täytyiskö hänen kärsiä siitä, että vanhemmat eroavat vain siksi, ettei asialle löydetä kaikkia miellyttävää ratkaisua?
Minä tiedän, että mieheni toinen lapsi on osa HÄNEN elämäänsä, mutt myös minulla on oikeus päättää, ketä MINUN elämääni kuuluu. En voi kieltää miestäni tapaamasta lastaan tai valitsemaan meidän väliltämme, mutta mielestäni on löydettävä ratkaisu, joka miellyttää kaikkia myöskin minua.
Etsinkin kirjoituksellani ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kanssani sekä ovat keksineet ratkaisun asioille.sulle silloin kun isä ei ole paikalla. Sano se hänelle itselleen, eihän SUN kuulu sitä lasta hoitaa!
Tai menköön isä sinne hoitamaan sen viikon kun tarvitsee. - Äitsykkä.
Katkera(ko?) kirjoitti:
"Ainoa väärä on sinun tunteesi !"
Mielestäni kenenkään tunteet eivät ole vääriä tai epähyväksyttäviä. Harva ihminen tunteilleen mitään voi. Voitko sinäkään? Mielestäni, olen täysin oikeutettu tunteilleni.
Kehottaisin sinua lukemaan lisäykseni, sillä todellakin haluan, että mieheni näkee lastaan. Mutta, itse en halua olla siihen osallinen eikä mielestäni minun tarvitse osallistua sellaiseen, minkä koen epämiellyttävänä.
"Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, hyväksyä miehen lapsi osaksi elämäänne tai erota."
Onko tämä todella sinusta näin musta-valkoista? Sillä minusta ei. Meillä on kuitenkin jo yhteinen lapsi, niin täytyiskö hänen kärsiä siitä, että vanhemmat eroavat vain siksi, ettei asialle löydetä kaikkia miellyttävää ratkaisua?
Minä tiedän, että mieheni toinen lapsi on osa HÄNEN elämäänsä, mutt myös minulla on oikeus päättää, ketä MINUN elämääni kuuluu. En voi kieltää miestäni tapaamasta lastaan tai valitsemaan meidän väliltämme, mutta mielestäni on löydettävä ratkaisu, joka miellyttää kaikkia myöskin minua.
Etsinkin kirjoituksellani ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kanssani sekä ovat keksineet ratkaisun asioille.Olen paininut samanlaisten tunteiden kanssa suhteemme alussa, ja edellinen kirjoittaja on kyllä aivan oikeassa.
Meillä tilanne meni siihen että mieheni uhkasi erolla jos asenteeni ei muuttuisi.
Jouduin todella laittamaan vaakakuppiin sen, olenko valmis uhraamaan kaiken vai voinko tehdä
tunteilleni jotain ja päätin taistella suhteemme eteen.
Pikkuhiljaa tilanne helpotti ja nyt minulla on erittäin hyvät välit miehen lapsiin.
Minäkään ei kuitenkaan ollut mennyt niin pitkälle että olisin estänyt miehen lasten tulon meille, minusta sellaisen vaatiminen on jo törkeää, tai etten olisi heidän kanssaan tekemisissä. Lapset kun eivät häviä mihinkään, meinaatko elää loppuelämäsi ilman kontaktia heihin. Jos nyt käännät heille selkäsi, ja jostain kumman syystä suhteenne miehen kanssa säilyisi, ei lapset kohta enää edes sietäisi ajatusta sinusta.
Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä että ajatuksesi on lapsellinen minullakin aikoinaan oli. Ainoa keino säilyttää liittonne on hyväksyä miehesi lapset, usko minua, olen elänyt tuo tilanteen. - Reilua ???
Katkera(ko?) kirjoitti:
"Ainoa väärä on sinun tunteesi !"
Mielestäni kenenkään tunteet eivät ole vääriä tai epähyväksyttäviä. Harva ihminen tunteilleen mitään voi. Voitko sinäkään? Mielestäni, olen täysin oikeutettu tunteilleni.
Kehottaisin sinua lukemaan lisäykseni, sillä todellakin haluan, että mieheni näkee lastaan. Mutta, itse en halua olla siihen osallinen eikä mielestäni minun tarvitse osallistua sellaiseen, minkä koen epämiellyttävänä.
"Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, hyväksyä miehen lapsi osaksi elämäänne tai erota."
Onko tämä todella sinusta näin musta-valkoista? Sillä minusta ei. Meillä on kuitenkin jo yhteinen lapsi, niin täytyiskö hänen kärsiä siitä, että vanhemmat eroavat vain siksi, ettei asialle löydetä kaikkia miellyttävää ratkaisua?
Minä tiedän, että mieheni toinen lapsi on osa HÄNEN elämäänsä, mutt myös minulla on oikeus päättää, ketä MINUN elämääni kuuluu. En voi kieltää miestäni tapaamasta lastaan tai valitsemaan meidän väliltämme, mutta mielestäni on löydettävä ratkaisu, joka miellyttää kaikkia myöskin minua.
Etsinkin kirjoituksellani ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kanssani sekä ovat keksineet ratkaisun asioille.Sinä kysyt neuvoa, mutta ilmeisesti kun neuvo ei ole mieleinen pitää vetää purut nokkaa.
Mun ex-miehen uusi liitto päättyi siihen että sen akka heittäytyi vaikeaksi lastani kohtaan. esti lapsen tulon tai lähti mielenosoituksellisesti muualla jos lapsi meni sinne. Lapsi kyseli multa kerta toisensa jälkeen (ja isältään myös) kyynelsilmin että mikä hänessä on vikana kun isin vaimo vihaa häntä, hän kun yrittää olla siellä ollessaan aina niin kiltti ja hiljainen kun pystyy.
Minä olen nähnyt mitä tuollainen tunnevammainen saa aikaan lapsen elämässä.
Mietitkö ketään muuta kuin itseäsi ? mietitkö miestäsi hänen lapsestaan puhumattakaan ? Jos vastaan kyllä, valehtelet jopa itsellesi. - Katkera(ko?)
Äitsykkä. kirjoitti:
Olen paininut samanlaisten tunteiden kanssa suhteemme alussa, ja edellinen kirjoittaja on kyllä aivan oikeassa.
Meillä tilanne meni siihen että mieheni uhkasi erolla jos asenteeni ei muuttuisi.
Jouduin todella laittamaan vaakakuppiin sen, olenko valmis uhraamaan kaiken vai voinko tehdä
tunteilleni jotain ja päätin taistella suhteemme eteen.
Pikkuhiljaa tilanne helpotti ja nyt minulla on erittäin hyvät välit miehen lapsiin.
Minäkään ei kuitenkaan ollut mennyt niin pitkälle että olisin estänyt miehen lasten tulon meille, minusta sellaisen vaatiminen on jo törkeää, tai etten olisi heidän kanssaan tekemisissä. Lapset kun eivät häviä mihinkään, meinaatko elää loppuelämäsi ilman kontaktia heihin. Jos nyt käännät heille selkäsi, ja jostain kumman syystä suhteenne miehen kanssa säilyisi, ei lapset kohta enää edes sietäisi ajatusta sinusta.
Olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä että ajatuksesi on lapsellinen minullakin aikoinaan oli. Ainoa keino säilyttää liittonne on hyväksyä miehesi lapset, usko minua, olen elänyt tuo tilanteen.En ole miestäni kieltänyt tapaamasta lastaan enkä voisikaan. Mielestäni lapsen täytyy kuulua mieheni elämään ja toisin päin, sillä haluaisin asian olevan näin meidän yhteisen lapsenkin kohdalla, mikäli ero tulisi.
Mitä siihen tapaamissopimukseeni tulee, olen sitä vastaan siksi, koska tähänkin mennessä vaatimukset ovat vain nousseet mieheni exän suunnalta ja tuntuu, jos periksi annamme niin saamme antaa periksi aina.
Ja se, että vaikka tunteenit saattavat lapsellisilta kuulostaakkin, niin minulla on niihin täysi oikeus. Ja minulla on myös täysi oikeus päästä vaikuttamaan omaan elämääni ja olla onnellinen niin kuin muillakin. Enkä ainakaan tällähetkellä usko sen onnistuvat, jos minun täytyy esittää väksin muuta kuin olen. Siihen en pysty ja sellainen minä ole.
Mieheni ei halua minusta erota ja on varmasti halukas kanssani keksimään myös minua miellyttävän ratkaisun. Yritänkin etsia ja keksiä, millainen ratkaisu sopisi tilanteeseen kaikista parhaiten, kaikkia osapuolia ajatellen. - Katkera(ko?)
Reilua ??? kirjoitti:
Sinä kysyt neuvoa, mutta ilmeisesti kun neuvo ei ole mieleinen pitää vetää purut nokkaa.
Mun ex-miehen uusi liitto päättyi siihen että sen akka heittäytyi vaikeaksi lastani kohtaan. esti lapsen tulon tai lähti mielenosoituksellisesti muualla jos lapsi meni sinne. Lapsi kyseli multa kerta toisensa jälkeen (ja isältään myös) kyynelsilmin että mikä hänessä on vikana kun isin vaimo vihaa häntä, hän kun yrittää olla siellä ollessaan aina niin kiltti ja hiljainen kun pystyy.
Minä olen nähnyt mitä tuollainen tunnevammainen saa aikaan lapsen elämässä.
Mietitkö ketään muuta kuin itseäsi ? mietitkö miestäsi hänen lapsestaan puhumattakaan ? Jos vastaan kyllä, valehtelet jopa itsellesi."Mietitkö ketään muuta kuin itseäsi ?"
Jos en ajattelisi kuin itseäni niin silloin kieltäsin miestäni tapaamasta lastansa ollenkaan.
En kuitenkaan tee niin, koska rakastan miestäni ja haluan, että hänkin on onnellinen. Ja hän haluaa varmasti, että minä olen onnellinen. Kehottaisin sinua lukemaan tekstini uudelleen, sillä etsin ratkaisua, joka miellyttää kaikkia osa puolia, ei pelkästään minua.
"Sinä kysyt neuvoa, mutta ilmeisesti kun neuvo ei ole mieleinen pitää vetää purut nokkaa."
Mielestäni olen oikeutettu vastaamaan ketjun viesteihin. Niin kuin sinulla, niin myös minulla on mielipide asioihin. - Hoh-hoijaaaa
Katkera(ko?) kirjoitti:
En ole miestäni kieltänyt tapaamasta lastaan enkä voisikaan. Mielestäni lapsen täytyy kuulua mieheni elämään ja toisin päin, sillä haluaisin asian olevan näin meidän yhteisen lapsenkin kohdalla, mikäli ero tulisi.
Mitä siihen tapaamissopimukseeni tulee, olen sitä vastaan siksi, koska tähänkin mennessä vaatimukset ovat vain nousseet mieheni exän suunnalta ja tuntuu, jos periksi annamme niin saamme antaa periksi aina.
Ja se, että vaikka tunteenit saattavat lapsellisilta kuulostaakkin, niin minulla on niihin täysi oikeus. Ja minulla on myös täysi oikeus päästä vaikuttamaan omaan elämääni ja olla onnellinen niin kuin muillakin. Enkä ainakaan tällähetkellä usko sen onnistuvat, jos minun täytyy esittää väksin muuta kuin olen. Siihen en pysty ja sellainen minä ole.
Mieheni ei halua minusta erota ja on varmasti halukas kanssani keksimään myös minua miellyttävän ratkaisun. Yritänkin etsia ja keksiä, millainen ratkaisu sopisi tilanteeseen kaikista parhaiten, kaikkia osapuolia ajatellen.vaan mut en usko sun etsivän ratkaisua joka sopisi kaikille, vaan ratkaisua joka sopii sulle.
Kannattaisi aikuistua ennen kun perustaa perheen. - Miehelle lapsi on 1
Katkera(ko?) kirjoitti:
"Mietitkö ketään muuta kuin itseäsi ?"
Jos en ajattelisi kuin itseäni niin silloin kieltäsin miestäni tapaamasta lastansa ollenkaan.
En kuitenkaan tee niin, koska rakastan miestäni ja haluan, että hänkin on onnellinen. Ja hän haluaa varmasti, että minä olen onnellinen. Kehottaisin sinua lukemaan tekstini uudelleen, sillä etsin ratkaisua, joka miellyttää kaikkia osa puolia, ei pelkästään minua.
"Sinä kysyt neuvoa, mutta ilmeisesti kun neuvo ei ole mieleinen pitää vetää purut nokkaa."
Mielestäni olen oikeutettu vastaamaan ketjun viesteihin. Niin kuin sinulla, niin myös minulla on mielipide asioihin.tää on taas näitä joille on turha vastata.
Kysyy mielipiteitä ja sitten tyrmää ne.
Mee ittees ja aikuistu tai olet kohta yh ! - Katkera(ko?)
Katkera(ko?) kirjoitti:
"Mietitkö ketään muuta kuin itseäsi ?"
Jos en ajattelisi kuin itseäni niin silloin kieltäsin miestäni tapaamasta lastansa ollenkaan.
En kuitenkaan tee niin, koska rakastan miestäni ja haluan, että hänkin on onnellinen. Ja hän haluaa varmasti, että minä olen onnellinen. Kehottaisin sinua lukemaan tekstini uudelleen, sillä etsin ratkaisua, joka miellyttää kaikkia osa puolia, ei pelkästään minua.
"Sinä kysyt neuvoa, mutta ilmeisesti kun neuvo ei ole mieleinen pitää vetää purut nokkaa."
Mielestäni olen oikeutettu vastaamaan ketjun viesteihin. Niin kuin sinulla, niin myös minulla on mielipide asioihin.Ja mielestäni on oikein hyvä neuvo, että minun tulee vain hyväksyä mieheni lapsi. Mutta, kuinka se käy? En ole itsestäni löytänyt sitä on/off nappia, jolla pystyn säätelemään itseäni, käytöstäni ja tunteitani.
Se, että hyväksyisin mieheni lapsen ei todellakaan käy nappia painamalla ja siksi erillaisia vaihtoehtoja on käytävä läpi. Sillä, ei minusta ole mukavaa, että suhtautumiseni mieheni lapseen näkyy heidän tapaamisissaan. - KKOKK
Katkera(ko?) kirjoitti:
"Mietitkö ketään muuta kuin itseäsi ?"
Jos en ajattelisi kuin itseäni niin silloin kieltäsin miestäni tapaamasta lastansa ollenkaan.
En kuitenkaan tee niin, koska rakastan miestäni ja haluan, että hänkin on onnellinen. Ja hän haluaa varmasti, että minä olen onnellinen. Kehottaisin sinua lukemaan tekstini uudelleen, sillä etsin ratkaisua, joka miellyttää kaikkia osa puolia, ei pelkästään minua.
"Sinä kysyt neuvoa, mutta ilmeisesti kun neuvo ei ole mieleinen pitää vetää purut nokkaa."
Mielestäni olen oikeutettu vastaamaan ketjun viesteihin. Niin kuin sinulla, niin myös minulla on mielipide asioihin.edes tuota edellistä kirjoitusta kunnolla.
Mieti että olet tekemässä samaa, tuhot lapsen vihallasi.
Häpeä, jos edes hävetä osaat! - Katkera(ko?)
Katkera(ko?) kirjoitti:
Ja mielestäni on oikein hyvä neuvo, että minun tulee vain hyväksyä mieheni lapsi. Mutta, kuinka se käy? En ole itsestäni löytänyt sitä on/off nappia, jolla pystyn säätelemään itseäni, käytöstäni ja tunteitani.
Se, että hyväksyisin mieheni lapsen ei todellakaan käy nappia painamalla ja siksi erillaisia vaihtoehtoja on käytävä läpi. Sillä, ei minusta ole mukavaa, että suhtautumiseni mieheni lapseen näkyy heidän tapaamisissaan."Kysyy mielipiteitä ja sitten tyrmää ne."
En mielestäni kenenkään mielipidettä ole tyrmännyt. Keskustelen asiasta ja tuon oman näkökulmani esille. - Katkera(ko?)
KKOKK kirjoitti:
edes tuota edellistä kirjoitusta kunnolla.
Mieti että olet tekemässä samaa, tuhot lapsen vihallasi.
Häpeä, jos edes hävetä osaat!"Mieti että olet tekemässä samaa, tuhot lapsen vihallasi"
En ole mielestäni kirjoittanut ketään vihaavani. Näytä lause, jossa kerron ketään vihaavani, niin korjaan sen. En minä mieheni lasta vihaa, en vain osaa suhtautua häneen, ja siksi etsin ratkaisua tilanteeseen, mikä miellyttäisi kaikkia osapuolia. - Reilua???
Katkera(ko?) kirjoitti:
"Mietitkö ketään muuta kuin itseäsi ?"
Jos en ajattelisi kuin itseäni niin silloin kieltäsin miestäni tapaamasta lastansa ollenkaan.
En kuitenkaan tee niin, koska rakastan miestäni ja haluan, että hänkin on onnellinen. Ja hän haluaa varmasti, että minä olen onnellinen. Kehottaisin sinua lukemaan tekstini uudelleen, sillä etsin ratkaisua, joka miellyttää kaikkia osa puolia, ei pelkästään minua.
"Sinä kysyt neuvoa, mutta ilmeisesti kun neuvo ei ole mieleinen pitää vetää purut nokkaa."
Mielestäni olen oikeutettu vastaamaan ketjun viesteihin. Niin kuin sinulla, niin myös minulla on mielipide asioihin.Tuoko oli ainoa mitä luit kirjoituksestani.
Mietitkö yhtään mitä teet miehellesi ja hänen lapselleen.
Minä todella tiedän mitä tuossa vielä saattaa tapahtua.
Meillä lapsi kieltäytyä menemästä isälleen isän vaimon takia (josta vaimo
tietysti oli enemmän kuin iloinen) mutta lopulta isä pisti akan kävelemään.
Lasta ei kukaan voita.
Vituttaa tuollaiset itsekkäät ihmiset. - lapsi on lahja
Katkera(ko?) kirjoitti:
Ja mielestäni on oikein hyvä neuvo, että minun tulee vain hyväksyä mieheni lapsi. Mutta, kuinka se käy? En ole itsestäni löytänyt sitä on/off nappia, jolla pystyn säätelemään itseäni, käytöstäni ja tunteitani.
Se, että hyväksyisin mieheni lapsen ei todellakaan käy nappia painamalla ja siksi erillaisia vaihtoehtoja on käytävä läpi. Sillä, ei minusta ole mukavaa, että suhtautumiseni mieheni lapseen näkyy heidän tapaamisissaan.kerron, kuinka onnistut muuttamaan tunteitasi myönteisempään suuntaan:
Kun mieleesi tulee negatiivisia ajatuksia tai tunteita lapsesta, ota kynä ja paperia ja ala kirjata hänen hyviä puoliaan ja ominaisuuksiaan. Niitä on vaikka kuinka paljon, etsi aluksi vaikka viisi, myöhemmin lisää.
Keksi päivittäin jotakin positiivista sanottavaa miehellesi hänen lapsestaan, ja sano se.
Kun lapsi tulee teille, pyri ilahduttamaan häntä tietoisesti. Leiki hänen kanssaan, tee hänen lempiruokaansa, juttele hänen kanssaan hänelle tärkeistä asioista tms.
Saatat hämmästyä. - uusioäiti
Reilua??? kirjoitti:
Tuoko oli ainoa mitä luit kirjoituksestani.
Mietitkö yhtään mitä teet miehellesi ja hänen lapselleen.
Minä todella tiedän mitä tuossa vielä saattaa tapahtua.
Meillä lapsi kieltäytyä menemästä isälleen isän vaimon takia (josta vaimo
tietysti oli enemmän kuin iloinen) mutta lopulta isä pisti akan kävelemään.
Lasta ei kukaan voita.
Vituttaa tuollaiset itsekkäät ihmiset.Onkohan jokin prosessi jäänyt käsittelemättä;)) Ei kannattaisi olla kaunainen, se on pitkän päälle epätervellistä;)
- Reiluako ???
uusioäiti kirjoitti:
Onkohan jokin prosessi jäänyt käsittelemättä;)) Ei kannattaisi olla kaunainen, se on pitkän päälle epätervellistä;)
Ei ole.
Muuta kun ettei lapsi vieläkään ymmärrä miksi isin vaimo ei pitänyt hänestä ja syyttää
itseään isin ja uuden vaimon erosta.
Mietippä jos oma lapsesi joutuisi kokemaan saman, eikö yhtään ottaisi päähän ???? - Katkera(ko?)
Reiluako ??? kirjoitti:
Ei ole.
Muuta kun ettei lapsi vieläkään ymmärrä miksi isin vaimo ei pitänyt hänestä ja syyttää
itseään isin ja uuden vaimon erosta.
Mietippä jos oma lapsesi joutuisi kokemaan saman, eikö yhtään ottaisi päähän ????"Muuta kun ettei lapsi vieläkään ymmärrä miksi isin vaimo ei pitänyt hänestä ja syyttää
itseään isin ja uuden vaimon erosta.
Mietippä jos oma lapsesi joutuisi kokemaan saman, eikö yhtään ottaisi päähän ???? "
Oletko lukenut laisinkaan ketjun jokaista viestiä? En varmasti ole saanut itseäni tarpeeksi selvästi ilmaistua, mutta yritän etsiä ratkaisua asiaan, mikä miellyttää kaikkia osapuolia ja sillä tavoin, että mieheni ja lapsen tapaamiset onnistuisivat. Te tunnutte peräänkuuluttavan sitä, että minun tulisi olla mukana näissä tapaamisissa, mutta entäpä, jos se ei tähän saumaan ole mahdollista? Minä en nimenomaan sitä halua, että tapaamisista jäisi kenellekkään p*skamaku suuhun, ainakaan lapselle. SILLÄ MINÄKIN OLEN ÄITI ja osaan asettaa lapsen etusijalle, mutta minussa ei sitä on/off nappia ole, mistä voisin ajatuksiani hallita.
"Mietitkö yhtään mitä teet miehellesi ja hänen lapselleen.
Minä todella tiedän mitä tuossa vielä saattaa tapahtua.
Meillä lapsi kieltäytyä menemästä isälleen isän vaimon takia (josta vaimo
tietysti oli enemmän kuin iloinen) mutta lopulta isä pisti akan kävelemään.
Lasta ei kukaan voita.#
Ja juuri tämän takia, että lapsi itse kieltäytyisi haluamasta nähdä isäänsä, niin yritän estää. Ja vaikka sinun kohdallasi on tämmöinen ihminen sattunut, joka nauttii siitä, ettei laspi näe isäänsä, niin minä en. Olen jo muistaakseni monta kertaa kirjoittanut, että TODELLAKIN HALUAN, että lapsi näkee isäänsä ja toisin päin. Mutta, jos minulle tulee tapaamisien aikaan vaivautunut olo, sillä en osaa olla mieheni lapsen kanssa. En osaa puhua hänelle, leikkiä hänen kanssaan, en osaa komentaa.... Niin miksi minun pitäisi osallistua tapaamisiin?
Mielestäni se on nimenomaan lapsen parasta ajateltu, jos haluaa tapaamisten onnistuvan ja kaikilla olevan hyvän mielen. Yritänkin miettiä, miten tapaamiset pystyttäisiin hoitamaan, että kaikille jäisi hyvä mieli eikä asiasta tarvitsisi otta stressiä.
"Vituttaa tuollaiset itsekkäät ihmiset. "
Harmi, jos teidän perheen kohdalle on sattunut todella itsekeskeinen ihminen. Kuitenkaan sinuna en lähtisi arvostelemaan muita näin jyrkästi, sillä uskon, että sinin ja minun kohdallamme on täysin erillaiset lähtökohdat. Kirjoituksestasi tosin kuultaa hieman läpi oma suhtautumisesi miehesi nykyiseen, eli olisiko sillä voinut olla tekemistä nykyisen käytöksen kanssa? Voin omalta kohdaltani sanoa, että meilläkään eivät nämä exän "tempaukset" ole ainakaan helpottaneet suhtautumistani häneen taikka lapseen. Ja tämäkään ei ole lapsen vika, ettei entiset puolisot tule toimeen tai sultata nykyisiä puolisoja, oletko sitä miettinyt?
Mutta, ei siitä sen enempää, jos sinua niin kovasti ärsyttää, niin kehoitan sinua olemaan osallistumatta keskusteluun. - kuinka on?
Katkera(ko?) kirjoitti:
"Ainoa väärä on sinun tunteesi !"
Mielestäni kenenkään tunteet eivät ole vääriä tai epähyväksyttäviä. Harva ihminen tunteilleen mitään voi. Voitko sinäkään? Mielestäni, olen täysin oikeutettu tunteilleni.
Kehottaisin sinua lukemaan lisäykseni, sillä todellakin haluan, että mieheni näkee lastaan. Mutta, itse en halua olla siihen osallinen eikä mielestäni minun tarvitse osallistua sellaiseen, minkä koen epämiellyttävänä.
"Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, hyväksyä miehen lapsi osaksi elämäänne tai erota."
Onko tämä todella sinusta näin musta-valkoista? Sillä minusta ei. Meillä on kuitenkin jo yhteinen lapsi, niin täytyiskö hänen kärsiä siitä, että vanhemmat eroavat vain siksi, ettei asialle löydetä kaikkia miellyttävää ratkaisua?
Minä tiedän, että mieheni toinen lapsi on osa HÄNEN elämäänsä, mutt myös minulla on oikeus päättää, ketä MINUN elämääni kuuluu. En voi kieltää miestäni tapaamasta lastaan tai valitsemaan meidän väliltämme, mutta mielestäni on löydettävä ratkaisu, joka miellyttää kaikkia myöskin minua.
Etsinkin kirjoituksellani ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kanssani sekä ovat keksineet ratkaisun asioille.Olen sitä mieltä että jollain mittapuulla voi tunteilleenkin jotain.Jos ei ole halukas näkemään mitään muutoksen aihetta ,varmaan mitään muutosta ei tapahdukaan.
Terveydenhoitaja lastenneuvolassa aikoinaan sanoi rankan eroni aikoihin,että sinulla on kaksi tietä kuljettavana,joko kasvat tai katkeroidut.Hyvä neuvo.Opettelemalla opettelin suhtautumaan asioihin positiivisesti ja opettelin antamaan exälleni anteeksi ne raskaat ajat ja suhtautumaan uudella tavalla ja kohtelemaan sitä entistä kuitenkin asiallisesti ja se kannatti. - opeteltavaa
Katkera(ko?) kirjoitti:
Ja mielestäni on oikein hyvä neuvo, että minun tulee vain hyväksyä mieheni lapsi. Mutta, kuinka se käy? En ole itsestäni löytänyt sitä on/off nappia, jolla pystyn säätelemään itseäni, käytöstäni ja tunteitani.
Se, että hyväksyisin mieheni lapsen ei todellakaan käy nappia painamalla ja siksi erillaisia vaihtoehtoja on käytävä läpi. Sillä, ei minusta ole mukavaa, että suhtautumiseni mieheni lapseen näkyy heidän tapaamisissaan.Asia numero yksi tässä opettelussa on se,että hyväksyt sen asian että miehelläsi on ex ja heillä on ollut suhde keskenään ja siitä on jopa lapsi syntynyt.
Jos tätä ei pysty sisäistämään niin voi olla hankalaa.Myönnän että itsekin tämän liittoni alussa mietin vastaavaa asiaa.Kuitenkin meidän suhteessa on ollut helpompaa se,että meillä kummallakin on ollut ex ja molemmilla on lapsia omista edellisistä suhteistaan.Ollaan siis samalla viivalla sen asian suhteen.
Yksi keino kumppanin lapsen hyväksymiseen on se,että ajattelee sitä pientä lasta.Haluatko että hän tuntee itsensä ei-toivotuksi vai onko sillä väliä?Onko mukavaa lapselle,että hän vaistoaa,että tällä uudella ihmisellä olisi hauskempaa jos hän pysyisi poissa.Omat lapseni on joskus sanoneet,että isänsä uusi "katsoo ilkeästi" ja pitää olla niin varpaillaan,se ei ole mukavaa.Olisiko kiva lähettää oma lapsensa sellaiseen paikkaan?Itse otan miehen lapset ja lapsenlapsetkin ystävällisesti vastaan.Jos tulee riita tai kinastelutilanteita niihin puututaan asiallisesti ja kyllä komennetaan,mutta se ei tarkoita ettei lapsia hyväksyttäisi. - onko mahdollista?
Katkera(ko?) kirjoitti:
"Muuta kun ettei lapsi vieläkään ymmärrä miksi isin vaimo ei pitänyt hänestä ja syyttää
itseään isin ja uuden vaimon erosta.
Mietippä jos oma lapsesi joutuisi kokemaan saman, eikö yhtään ottaisi päähän ???? "
Oletko lukenut laisinkaan ketjun jokaista viestiä? En varmasti ole saanut itseäni tarpeeksi selvästi ilmaistua, mutta yritän etsiä ratkaisua asiaan, mikä miellyttää kaikkia osapuolia ja sillä tavoin, että mieheni ja lapsen tapaamiset onnistuisivat. Te tunnutte peräänkuuluttavan sitä, että minun tulisi olla mukana näissä tapaamisissa, mutta entäpä, jos se ei tähän saumaan ole mahdollista? Minä en nimenomaan sitä halua, että tapaamisista jäisi kenellekkään p*skamaku suuhun, ainakaan lapselle. SILLÄ MINÄKIN OLEN ÄITI ja osaan asettaa lapsen etusijalle, mutta minussa ei sitä on/off nappia ole, mistä voisin ajatuksiani hallita.
"Mietitkö yhtään mitä teet miehellesi ja hänen lapselleen.
Minä todella tiedän mitä tuossa vielä saattaa tapahtua.
Meillä lapsi kieltäytyä menemästä isälleen isän vaimon takia (josta vaimo
tietysti oli enemmän kuin iloinen) mutta lopulta isä pisti akan kävelemään.
Lasta ei kukaan voita.#
Ja juuri tämän takia, että lapsi itse kieltäytyisi haluamasta nähdä isäänsä, niin yritän estää. Ja vaikka sinun kohdallasi on tämmöinen ihminen sattunut, joka nauttii siitä, ettei laspi näe isäänsä, niin minä en. Olen jo muistaakseni monta kertaa kirjoittanut, että TODELLAKIN HALUAN, että lapsi näkee isäänsä ja toisin päin. Mutta, jos minulle tulee tapaamisien aikaan vaivautunut olo, sillä en osaa olla mieheni lapsen kanssa. En osaa puhua hänelle, leikkiä hänen kanssaan, en osaa komentaa.... Niin miksi minun pitäisi osallistua tapaamisiin?
Mielestäni se on nimenomaan lapsen parasta ajateltu, jos haluaa tapaamisten onnistuvan ja kaikilla olevan hyvän mielen. Yritänkin miettiä, miten tapaamiset pystyttäisiin hoitamaan, että kaikille jäisi hyvä mieli eikä asiasta tarvitsisi otta stressiä.
"Vituttaa tuollaiset itsekkäät ihmiset. "
Harmi, jos teidän perheen kohdalle on sattunut todella itsekeskeinen ihminen. Kuitenkaan sinuna en lähtisi arvostelemaan muita näin jyrkästi, sillä uskon, että sinin ja minun kohdallamme on täysin erillaiset lähtökohdat. Kirjoituksestasi tosin kuultaa hieman läpi oma suhtautumisesi miehesi nykyiseen, eli olisiko sillä voinut olla tekemistä nykyisen käytöksen kanssa? Voin omalta kohdaltani sanoa, että meilläkään eivät nämä exän "tempaukset" ole ainakaan helpottaneet suhtautumistani häneen taikka lapseen. Ja tämäkään ei ole lapsen vika, ettei entiset puolisot tule toimeen tai sultata nykyisiä puolisoja, oletko sitä miettinyt?
Mutta, ei siitä sen enempää, jos sinua niin kovasti ärsyttää, niin kehoitan sinua olemaan osallistumatta keskusteluun.Miten olet ajatellut hoitaa tapaamiset?Lähdetkö viikoksi hotelliin jos lapsi tulee teille?Eikö vaihtoehtona ole se,että opettelisit suhtautumaan miehesi lapseen?Jos itselläsikin on lapsi niin miten et osaa toiselle lapselle puhua,sen kanssa leikkiä,komentaa.Niitä voi opetella,jos on halua.
- tätönen
Katkera(ko?) kirjoitti:
"Ainoa väärä on sinun tunteesi !"
Mielestäni kenenkään tunteet eivät ole vääriä tai epähyväksyttäviä. Harva ihminen tunteilleen mitään voi. Voitko sinäkään? Mielestäni, olen täysin oikeutettu tunteilleni.
Kehottaisin sinua lukemaan lisäykseni, sillä todellakin haluan, että mieheni näkee lastaan. Mutta, itse en halua olla siihen osallinen eikä mielestäni minun tarvitse osallistua sellaiseen, minkä koen epämiellyttävänä.
"Sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa, hyväksyä miehen lapsi osaksi elämäänne tai erota."
Onko tämä todella sinusta näin musta-valkoista? Sillä minusta ei. Meillä on kuitenkin jo yhteinen lapsi, niin täytyiskö hänen kärsiä siitä, että vanhemmat eroavat vain siksi, ettei asialle löydetä kaikkia miellyttävää ratkaisua?
Minä tiedän, että mieheni toinen lapsi on osa HÄNEN elämäänsä, mutt myös minulla on oikeus päättää, ketä MINUN elämääni kuuluu. En voi kieltää miestäni tapaamasta lastaan tai valitsemaan meidän väliltämme, mutta mielestäni on löydettävä ratkaisu, joka miellyttää kaikkia myöskin minua.
Etsinkin kirjoituksellani ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kanssani sekä ovat keksineet ratkaisun asioille.että miehesi lapsi on osa myös lapsesi elämää. He ovat puolisisaria, joilla on yhteinen isä.
Voi elämä, kaikki ne kanssa lapsia menevät tekemään... - mitään ei voi
Katkera(ko?) kirjoitti:
Ja mielestäni on oikein hyvä neuvo, että minun tulee vain hyväksyä mieheni lapsi. Mutta, kuinka se käy? En ole itsestäni löytänyt sitä on/off nappia, jolla pystyn säätelemään itseäni, käytöstäni ja tunteitani.
Se, että hyväksyisin mieheni lapsen ei todellakaan käy nappia painamalla ja siksi erillaisia vaihtoehtoja on käytävä läpi. Sillä, ei minusta ole mukavaa, että suhtautumiseni mieheni lapseen näkyy heidän tapaamisissaan.hakeudu hoitoon ihan ittes kanssa.
- Katkera(ko?)
mitään ei voi kirjoitti:
hakeudu hoitoon ihan ittes kanssa.
"hakeudu hoitoon ihan ittes kanssa. "
Ja tämähän on TODELLA aikuismaista ja kypsää. Kannattaa hitusen miettiä, mitä netissä kirjoittelee. Täytyy ottaa ylläpitoon ja harkita kunnianloukkaussyytettä. Yhteystietosi varmasti saadaa selville. - t6890+
Katkera(ko?) kirjoitti:
"hakeudu hoitoon ihan ittes kanssa. "
Ja tämähän on TODELLA aikuismaista ja kypsää. Kannattaa hitusen miettiä, mitä netissä kirjoittelee. Täytyy ottaa ylläpitoon ja harkita kunnianloukkaussyytettä. Yhteystietosi varmasti saadaa selville.vaikka en lähettänytkään edellistä vastausta, niin on pakko hieman naurahtaa.
Sinäkö nyt sitten olet kypsä.
Tuollainen kirjoittelu ei johda mihinkään kunnianloukkaussyyteeseen, sitä ei ole kohdennettu kehenkään nimelliseen henkilöön.
Lapsellista, lapsellista. - Katkera(ko?)
t6890+ kirjoitti:
vaikka en lähettänytkään edellistä vastausta, niin on pakko hieman naurahtaa.
Sinäkö nyt sitten olet kypsä.
Tuollainen kirjoittelu ei johda mihinkään kunnianloukkaussyyteeseen, sitä ei ole kohdennettu kehenkään nimelliseen henkilöön.
Lapsellista, lapsellista.Ei minun sulattaa tarvitse, että minulle osoitetaan tuollaista kirjoittelua. Otan yhteyttä ylläpitoon, niin katsotaan, mitä saan aikaiseksi.
- purut pois nenästä
Katkera(ko?) kirjoitti:
Ei minun sulattaa tarvitse, että minulle osoitetaan tuollaista kirjoittelua. Otan yhteyttä ylläpitoon, niin katsotaan, mitä saan aikaiseksi.
ihmeessä. Kirjoitus saatetaan poistaa mutta siihen se jää.
- ei muilla
Katkera(ko?) kirjoitti:
"Mieti että olet tekemässä samaa, tuhot lapsen vihallasi"
En ole mielestäni kirjoittanut ketään vihaavani. Näytä lause, jossa kerron ketään vihaavani, niin korjaan sen. En minä mieheni lasta vihaa, en vain osaa suhtautua häneen, ja siksi etsin ratkaisua tilanteeseen, mikä miellyttäisi kaikkia osapuolia.Et varmaankaan tule löytämään ratkaisua joka miellyttää kaikkia osapuolia. Harvoin elämässä käy niin. Yleensä joku joustaa ja siten sopeutuu tilanteeseen. Yleensä aikuiset ajattelevat ensimmäisenä lapsia, eli otetaan ratkaisu joka miellyttää eniten lapsia ja tukee heidän kasvatustaan ja itsetuntoaan. Me aikuiset kyllä selviämme. Onhan tuo isän lapsi myös sinun lapsesi sisar, joten hänestä tulee varmasti hänellekin tärkeä. Ajattelehan miten vaikuttaa sinun oman lapsesi itsetuntoon ja elämään, jos et voi sietää hänen sisarustaan. Voisithan hakea tuntemuksinesi ulkopuolista apua ja ottaa myös lasten isän sinne mukaan, jotta voi tarvittaessa tukea sinua.
- fgdzg
Katkera(ko?) kirjoitti:
"Muuta kun ettei lapsi vieläkään ymmärrä miksi isin vaimo ei pitänyt hänestä ja syyttää
itseään isin ja uuden vaimon erosta.
Mietippä jos oma lapsesi joutuisi kokemaan saman, eikö yhtään ottaisi päähän ???? "
Oletko lukenut laisinkaan ketjun jokaista viestiä? En varmasti ole saanut itseäni tarpeeksi selvästi ilmaistua, mutta yritän etsiä ratkaisua asiaan, mikä miellyttää kaikkia osapuolia ja sillä tavoin, että mieheni ja lapsen tapaamiset onnistuisivat. Te tunnutte peräänkuuluttavan sitä, että minun tulisi olla mukana näissä tapaamisissa, mutta entäpä, jos se ei tähän saumaan ole mahdollista? Minä en nimenomaan sitä halua, että tapaamisista jäisi kenellekkään p*skamaku suuhun, ainakaan lapselle. SILLÄ MINÄKIN OLEN ÄITI ja osaan asettaa lapsen etusijalle, mutta minussa ei sitä on/off nappia ole, mistä voisin ajatuksiani hallita.
"Mietitkö yhtään mitä teet miehellesi ja hänen lapselleen.
Minä todella tiedän mitä tuossa vielä saattaa tapahtua.
Meillä lapsi kieltäytyä menemästä isälleen isän vaimon takia (josta vaimo
tietysti oli enemmän kuin iloinen) mutta lopulta isä pisti akan kävelemään.
Lasta ei kukaan voita.#
Ja juuri tämän takia, että lapsi itse kieltäytyisi haluamasta nähdä isäänsä, niin yritän estää. Ja vaikka sinun kohdallasi on tämmöinen ihminen sattunut, joka nauttii siitä, ettei laspi näe isäänsä, niin minä en. Olen jo muistaakseni monta kertaa kirjoittanut, että TODELLAKIN HALUAN, että lapsi näkee isäänsä ja toisin päin. Mutta, jos minulle tulee tapaamisien aikaan vaivautunut olo, sillä en osaa olla mieheni lapsen kanssa. En osaa puhua hänelle, leikkiä hänen kanssaan, en osaa komentaa.... Niin miksi minun pitäisi osallistua tapaamisiin?
Mielestäni se on nimenomaan lapsen parasta ajateltu, jos haluaa tapaamisten onnistuvan ja kaikilla olevan hyvän mielen. Yritänkin miettiä, miten tapaamiset pystyttäisiin hoitamaan, että kaikille jäisi hyvä mieli eikä asiasta tarvitsisi otta stressiä.
"Vituttaa tuollaiset itsekkäät ihmiset. "
Harmi, jos teidän perheen kohdalle on sattunut todella itsekeskeinen ihminen. Kuitenkaan sinuna en lähtisi arvostelemaan muita näin jyrkästi, sillä uskon, että sinin ja minun kohdallamme on täysin erillaiset lähtökohdat. Kirjoituksestasi tosin kuultaa hieman läpi oma suhtautumisesi miehesi nykyiseen, eli olisiko sillä voinut olla tekemistä nykyisen käytöksen kanssa? Voin omalta kohdaltani sanoa, että meilläkään eivät nämä exän "tempaukset" ole ainakaan helpottaneet suhtautumistani häneen taikka lapseen. Ja tämäkään ei ole lapsen vika, ettei entiset puolisot tule toimeen tai sultata nykyisiä puolisoja, oletko sitä miettinyt?
Mutta, ei siitä sen enempää, jos sinua niin kovasti ärsyttää, niin kehoitan sinua olemaan osallistumatta keskusteluun.Nämä täällä vastaavat ovat typeriä ex naikkosia, elä huoli.
- Provoa pukkaa
sinun koti? Eikö se olekkaan miehen koti?
- Katkera(ko?)
No, jos tähänkin vielä tartunaan...
Silloin kun muutimme yhteen, niin mies muutti minun luoksen asuntooni asumaan.
- #############
ei jaksa lukea!
- Katkera(ko?)
"kerron, kuinka onnistut muuttamaan tunteitasi myönteisempään suuntaan:
Kun mieleesi tulee negatiivisia ajatuksia tai tunteita lapsesta, ota kynä ja paperia ja ala kirjata hänen hyviä puoliaan ja ominaisuuksiaan. Niitä on vaikka kuinka paljon, etsi aluksi vaikka viisi, myöhemmin lisää.
Keksi päivittäin jotakin positiivista sanottavaa miehellesi hänen lapsestaan, ja sano se.
Kun lapsi tulee teille, pyri ilahduttamaan häntä tietoisesti. Leiki hänen kanssaan, tee hänen lempiruokaansa, juttele hänen kanssaan hänelle tärkeistä asioista tms.
Saatat hämmästyä. "
Kiitoksia tästä. Mukavaa, että ketjustaa on edes yksi viesti, joka vastaa sitä, mitä haettiin. - Katkera(ko?)
Katkera(ko?) kirjoitti:
"kerron, kuinka onnistut muuttamaan tunteitasi myönteisempään suuntaan:
Kun mieleesi tulee negatiivisia ajatuksia tai tunteita lapsesta, ota kynä ja paperia ja ala kirjata hänen hyviä puoliaan ja ominaisuuksiaan. Niitä on vaikka kuinka paljon, etsi aluksi vaikka viisi, myöhemmin lisää.
Keksi päivittäin jotakin positiivista sanottavaa miehellesi hänen lapsestaan, ja sano se.
Kun lapsi tulee teille, pyri ilahduttamaan häntä tietoisesti. Leiki hänen kanssaan, tee hänen lempiruokaansa, juttele hänen kanssaan hänelle tärkeistä asioista tms.
Saatat hämmästyä. "
Kiitoksia tästä. Mukavaa, että ketjustaa on edes yksi viesti, joka vastaa sitä, mitä haettiin.Ja vielä hieman taustoja selvittääkseni, että miehenikään ei haluaisi uusia sopimuksia lähteä exänsä kanssa kirjoittelemaan, sillä yhden asian ohi mentyä on tullut uusia. Olemme aina olleet tähän "joustavaan" ratkaisuun tyytyväisiä, sillä mieheni tekee todella paljon työtä ja sen takia olemme kaikki joutuneet joustamaan.
Exän suntautuminen meihin ei ole millään lailla tapaamisia helpottanut, päinvastoin.Uskoisin, että omakin suhtautumisena asiaan olisi toisenlainen, mutta tapaamiset on tehty siltäkin osaa ikäviksi, koska exällä tuntui olevan joka kerta jostakin asiasta sanomista.
Ymmärrän toki hänenkin kantansa asiaan, mutta hänen tapansa hoitaa asioita on sellainen, että jos me ei hänen mielensä tehdä niin lapsi ei käy meillä ollenkaan tai hän keksii jonkun uuden asian, josta naputtaa. Onko tämä sitten oikein lasta kohtaan?
Ja vielä sen verran, että vaikka suhtautumiseni lapseen ei olisikaan kunnossa, niin osaan kyllä käyttäytyä lapsen meillä ollessa. Minusta itsestäni vaan tuntuu vaivautuneelta ja haudon asiaa sisälläni. Kaikki tuntuvat nyt luulevan, että jos asioihin ei osaa suhtautua niin silloin ei osata myöskään käyttäytyä. Sen verran voin itsestäni kertoa, että sen verran hyvän käytöskoulun ja kasvatuksen saaneena, osaan käyttäytyä vaikka olo olisikin vaivautunut. En saata olla yhtä rento tai vapautunut, mutta en kuitenkaan ovia paisko tai muuten meuhkaa, kuten joidenkin kohdalla on ilmeisesti käynyt. Korkeintaan puran pahaa oloani miehenlleni, mutta silloin kun lapsi ei ole sitä kuulemassa.
Ja kyllä, minun asenteessani on kyllä vikaa ja sen on muututtava. Se ei vain käy nappia painamalla. Eikä käytös muuta ainakaan syyllistämällä ja haukkumalla, kuten monella täälläkin tuntuu olevan tapana. Minä en valitettavasti ole niin täydellinen, mitä te arvostelevat äitit-ihmiset olette ja siksi etsin apua ja ratkaisuja asioihin.
Mutta, siihen asti kunnes asenteeni paranee ja tunteeni tasoittuu, niin on löydyttävä joku tapa, millä tapaamiset järjestetään. On kuitenkin kyse monen ihmiset elämästä, myös minun lapseni ja hänen takiaan minä haluan yrittää ja pitää perheeni koossa. - saman kokenut
Katkera(ko?) kirjoitti:
Ja vielä hieman taustoja selvittääkseni, että miehenikään ei haluaisi uusia sopimuksia lähteä exänsä kanssa kirjoittelemaan, sillä yhden asian ohi mentyä on tullut uusia. Olemme aina olleet tähän "joustavaan" ratkaisuun tyytyväisiä, sillä mieheni tekee todella paljon työtä ja sen takia olemme kaikki joutuneet joustamaan.
Exän suntautuminen meihin ei ole millään lailla tapaamisia helpottanut, päinvastoin.Uskoisin, että omakin suhtautumisena asiaan olisi toisenlainen, mutta tapaamiset on tehty siltäkin osaa ikäviksi, koska exällä tuntui olevan joka kerta jostakin asiasta sanomista.
Ymmärrän toki hänenkin kantansa asiaan, mutta hänen tapansa hoitaa asioita on sellainen, että jos me ei hänen mielensä tehdä niin lapsi ei käy meillä ollenkaan tai hän keksii jonkun uuden asian, josta naputtaa. Onko tämä sitten oikein lasta kohtaan?
Ja vielä sen verran, että vaikka suhtautumiseni lapseen ei olisikaan kunnossa, niin osaan kyllä käyttäytyä lapsen meillä ollessa. Minusta itsestäni vaan tuntuu vaivautuneelta ja haudon asiaa sisälläni. Kaikki tuntuvat nyt luulevan, että jos asioihin ei osaa suhtautua niin silloin ei osata myöskään käyttäytyä. Sen verran voin itsestäni kertoa, että sen verran hyvän käytöskoulun ja kasvatuksen saaneena, osaan käyttäytyä vaikka olo olisikin vaivautunut. En saata olla yhtä rento tai vapautunut, mutta en kuitenkaan ovia paisko tai muuten meuhkaa, kuten joidenkin kohdalla on ilmeisesti käynyt. Korkeintaan puran pahaa oloani miehenlleni, mutta silloin kun lapsi ei ole sitä kuulemassa.
Ja kyllä, minun asenteessani on kyllä vikaa ja sen on muututtava. Se ei vain käy nappia painamalla. Eikä käytös muuta ainakaan syyllistämällä ja haukkumalla, kuten monella täälläkin tuntuu olevan tapana. Minä en valitettavasti ole niin täydellinen, mitä te arvostelevat äitit-ihmiset olette ja siksi etsin apua ja ratkaisuja asioihin.
Mutta, siihen asti kunnes asenteeni paranee ja tunteeni tasoittuu, niin on löydyttävä joku tapa, millä tapaamiset järjestetään. On kuitenkin kyse monen ihmiset elämästä, myös minun lapseni ja hänen takiaan minä haluan yrittää ja pitää perheeni koossa.sun tunteet tasoittuu siinä vaiheessa kun miehes antaa ensimmäisen uhkavaroituksen.
- sopeutumista
Vastailen jotain.Sinulle tietysti sopisi,että miehesi lapsi ei tulisi ollenkaan.Tällainen ajatuskulku:jos oletettaisiin että eroaisit miehestäsi ja sinusta tulisi lapsenne yksinhuoltaja.Sopisiko sinulle silloin että lapsesi isä ottaisi lasta kerran 2 kuukaudessa?Tai jos hänellä olisi uusi kumppani hän voisi olla ottamatta lastanne sen takia että hänelle ja uudelle ystävälle ei sovi tai uusi ystävä ei sietäisi teidän lastanne omassa kodissaan?Tai jos sinulla olisi opiskelun takia saatava lapsi isälleen ja sieltä suunnalta ajateltaisiin että haluat vaan haastaa riitaa ja olla häiriöksi?
Uusperheeseen kuuluu sopeutuminen ja sen asian myöntäminen että sillä kumppanilla on lapsi tai lapsia.Meillä oli juuri avomiehen lapsi koko viikon ,vaikka äidillään oli myös vapaata töistä samaan aikaan.Ei lasta olisi edes minkään pakollisen syyn takia tarvinnut ottaa meille.Mutta lapsi on myös isänsä lapsi ja jos kuitenkin on suurimman ajan äidillään niin miksi ei olisi tullut.Ihan ok.- Katkera(ko?)
"Sinulle tietysti sopisi,että miehesi lapsi ei tulisi ollenkaan"
Jos minä olisin tyytyväinen tilanteeseen näin, niin en ehkä tännekkään kirjoittaisi. Asiahan on ollut niin, ettei lapsi ole meillä nyt vähään käynyt ja tämä ei ole ollut minun päätökseni. Vaan lapsen äidin, koska emme ole hänen kanssaan sopimusta lähteneet muuttamaan.
Vaikka teistä se oudolta kuulostaakin, niin mieheni ei tämän asian takia minua jätä, hän ei halua rikkoa perhettään. Siksi minä häntä rakastankin ja haluan tapaamisten onnistuvan.
"Sopisiko sinulle silloin että lapsesi isä ottaisi lasta kerran 2 kuukaudessa?"
Minusta on tärkeintä, että lapsi näkee isäänsä edes joskus. Oli se sitten 2 krt/kk tai kerran viikossa. Kunhan näkee ja muistaa isän olemassa olon. Tietää, ettei isä ole kadonnut mihinkään.
"Tai jos sinulla olisi opiskelun takia saatava lapsi isälleen ja sieltä suunnalta ajateltaisiin että haluat vaan haastaa riitaa ja olla häiriöksi?"
Jos minä ulkopaikkakunnalle opiskelemaan lähtisin, niin osaisin siitä ilmoittaa ajoissa eikä vasta silloin kun sinne ollaan jo suurin piirtein menossa. Tämäkin opiskelemaan lähtö selvisi meille viikkoa aikaisemmin, kun matkat ja kaikki oli jo varattu ja menemistä ei voinut enää perua. Mieheni oli tuolloinkin yöt töissä ja lapsen olisi pitänyt olla minun vastuullani (tai viedä muualle hoitoon, niin olisiko siinä taas järkeä). Tästäkin asiasta olisi meillekin voinut puhua jo siinä vaiheessa, kun opiskelemaan hakee. Vai olenko tässäkin väärässä? - tasapuolisesti
Katkera(ko?) kirjoitti:
"Sinulle tietysti sopisi,että miehesi lapsi ei tulisi ollenkaan"
Jos minä olisin tyytyväinen tilanteeseen näin, niin en ehkä tännekkään kirjoittaisi. Asiahan on ollut niin, ettei lapsi ole meillä nyt vähään käynyt ja tämä ei ole ollut minun päätökseni. Vaan lapsen äidin, koska emme ole hänen kanssaan sopimusta lähteneet muuttamaan.
Vaikka teistä se oudolta kuulostaakin, niin mieheni ei tämän asian takia minua jätä, hän ei halua rikkoa perhettään. Siksi minä häntä rakastankin ja haluan tapaamisten onnistuvan.
"Sopisiko sinulle silloin että lapsesi isä ottaisi lasta kerran 2 kuukaudessa?"
Minusta on tärkeintä, että lapsi näkee isäänsä edes joskus. Oli se sitten 2 krt/kk tai kerran viikossa. Kunhan näkee ja muistaa isän olemassa olon. Tietää, ettei isä ole kadonnut mihinkään.
"Tai jos sinulla olisi opiskelun takia saatava lapsi isälleen ja sieltä suunnalta ajateltaisiin että haluat vaan haastaa riitaa ja olla häiriöksi?"
Jos minä ulkopaikkakunnalle opiskelemaan lähtisin, niin osaisin siitä ilmoittaa ajoissa eikä vasta silloin kun sinne ollaan jo suurin piirtein menossa. Tämäkin opiskelemaan lähtö selvisi meille viikkoa aikaisemmin, kun matkat ja kaikki oli jo varattu ja menemistä ei voinut enää perua. Mieheni oli tuolloinkin yöt töissä ja lapsen olisi pitänyt olla minun vastuullani (tai viedä muualle hoitoon, niin olisiko siinä taas järkeä). Tästäkin asiasta olisi meillekin voinut puhua jo siinä vaiheessa, kun opiskelemaan hakee. Vai olenko tässäkin väärässä?Et ole väärässä.Totta kai on molemmilla velvollisuuksia huolehtia tiedottamisesta,tässä asiassa lapsen äiti ei toiminut oikein,varsinkaan jos tiesi miten hankalia työaikoja on miehelläsi.
- Vaimo, äiti
Minkä ikäinen tuo miehesi lapsi on ?
Onko miehesi minkä ikäinen ?
Onko lapsen äidillä miestä vai elääkö hän yksin ?
Moni asia vaikuttaa moneen siksi nämä kysymykset. - Julle ankanpää
olet vielä itsekin 23 v. ei ole kykenevä miettimään toisten perheiden elämää, kun oma elämä on hakusessa. Ja jos sulla on vuoden verran ollut ongelmia, niin miksi hankit niitä lisää? Kava vielä kolmisen vuotta, ja harkitse vasta sitten perheen perustamista. Monet sun ikäiset vielä etsivät itseään ja paikkaansa maailmassa, ja et sinäkään kovin kypsältä vaikuta.
Tuollaset asiat pitää miettiä etukäteen mihin on valmis, eikä uikuttaaa sitten kun niille ei voi mitään?
Kun sinä olet 23 ja miehen lapsi on6 v niin teillä on iäeroa 17 v, niin mieti sitä!
Ei lapset voi leikkiä aikuista pienille lapsille, joten kasva henkisesti ensin. Kun tiedät itse oman rajasi ja kypsyyden, et kyselisi täällä onko toivoa?????- Katkera(ko?)
"Ei lapset voi leikkiä aikuista pienille lapsille, joten kasva henkisesti ensin. Kun tiedät itse oman rajasi ja kypsyyden, et kyselisi täällä onko toivoa?????"
En minä sitä kysykkään, onko toivoa. Lähinnä etsin vinkkejä oman suntautumiseni muuttamiseen parempaan suuntaan.
Kerrottakoon kaikille, että totuushan on se, ettei mieheni minua jätä. Siitä en ole hetkeäkään epävarman eikä minun tarvitsekkaan olla. Mieheni rakastaa minua ja kuuntelee ja ottaa huomioon kyllä mielipiteeni asiassa kuin asiassa (jos ei ottaisi, en tässä olisi). Mutta, en halua häntä suututtaa ja haluan, että on on 100% onnellinen kanssani.
Siksi haluan itse muuttaa omaa käytöstä ja suhtautumista tilanteeseen ja siihen haenkin niitä vinkkejä ja neuvoja. Lähinnä mietin, onko minun mahdollista muuttaa suhtautumistani tilanteeseen ja kuinka asiaa lähden työstämään.
Minusta tämmöinen "kasva aikuiseksi" tai "mene hoitoon" -huutelu ei ole mistään kotoisin, ne eivät ole minkään maailman neuvoja ja ihmettelen todella, miten te "aikuisina" ihmisinä edes kehtaatte tuollaista sontaa kirjoitella. Millä perusteella te netissä arvostelette vierasta ihmistä? Minä en tullut tänne arvosteluja tai mielipitetä itsestäni saamaan, vaan vinkkejä sellaisilta ihmisiltä, joilla on samanlaisia kokemuksia kuin minulle. Peräänkuulutan sitä, ettei tilannetta voi tietää, jollei sitä ole itse kokenut.
Itse olen yrittänyt pysyä mahdollisimman asiallisella linjalla, sillä olen sentään saanut hyvän kasvatuksen ja käytöstavat, toisin tuntuu monella muulla täällä olevan. - Katkera(ko?)
"Ällöttää tuollainen keskenkasvuinen pentu joka yrittää leikkiä perhettä "
Ja sinähän oletkin tosi "aikuinen" kun nimimerkin takaa uskallat haukkua tuntematonta ihmistä. Otan ylläpitoon yhteyttä! - Katkera(ko?)
Katkera(ko?) kirjoitti:
"Ällöttää tuollainen keskenkasvuinen pentu joka yrittää leikkiä perhettä "
Ja sinähän oletkin tosi "aikuinen" kun nimimerkin takaa uskallat haukkua tuntematonta ihmistä. Otan ylläpitoon yhteyttä!Sen verran taidan olla fiksu, etten enää keskusteluun osallistu, sillä se ei ole millään tavalla hedelmällistä tai edes vastaa sitä, mitä olisin etsinyt. Te luulette antavanne tosi hyviä neuvoja ja vinkkejä haukkumalla ja arvostelemalla, mutta millä ihmeen oikeudella te ketään arvostelette?
- 88767GLHN
Katkera(ko?) kirjoitti:
"Ällöttää tuollainen keskenkasvuinen pentu joka yrittää leikkiä perhettä "
Ja sinähän oletkin tosi "aikuinen" kun nimimerkin takaa uskallat haukkua tuntematonta ihmistä. Otan ylläpitoon yhteyttä!sinäkö olet aikuinen kun uhkailet tyhjällä.
Kuule mä saan ärsyyntyä sun kirjoituksista ihan niin paljon kuin haluan ilman
ylläpidon puuttumista.
KASVA AIKUISEKSI ! - cold bitch
Katkera(ko?) kirjoitti:
Sen verran taidan olla fiksu, etten enää keskusteluun osallistu, sillä se ei ole millään tavalla hedelmällistä tai edes vastaa sitä, mitä olisin etsinyt. Te luulette antavanne tosi hyviä neuvoja ja vinkkejä haukkumalla ja arvostelemalla, mutta millä ihmeen oikeudella te ketään arvostelette?
Teeppä se.
Hoida perhe-elämäsi kuntoon siinä sulla on tarpeeksi urakkaa.
Meistä suurin osa on kuitenkin aikusia ihmisiä jotka tajuaa että uusperheeseen lähdettäessä
pitää jokainen taho ottaa huomioon.
Kääntämällä selkäsi miehesi lapselle, käännät selkäsi miehellesi.
En voi kuin sääliä miestäsi ja hänen lastaan. - Katkera(ko?)
88767GLHN kirjoitti:
sinäkö olet aikuinen kun uhkailet tyhjällä.
Kuule mä saan ärsyyntyä sun kirjoituksista ihan niin paljon kuin haluan ilman
ylläpidon puuttumista.
KASVA AIKUISEKSI !Samaa sinulle myös.
- Katkera(ko?)
Katkera(ko?) kirjoitti:
Samaa sinulle myös.
Kyllä "keskenkasvuinen pentu" toisen samanlaisen tunnistaa.
- 8 maaliskuuta
Katkera(ko?) kirjoitti:
Kyllä "keskenkasvuinen pentu" toisen samanlaisen tunnistaa.
meni vit**si tämäkin keskustelu.Naiset, naiset ja vielä naistenpäivänä.
Hyvää naistenpäivää itse kullekin kaikesta huolimatta... - ´987879
Katkera(ko?) kirjoitti:
Kyllä "keskenkasvuinen pentu" toisen samanlaisen tunnistaa.
Eikös sun pitänyt lopettaa tänne kommentoiminen.
Viimeisimmät kirjoituksesi ovat näyttäneet millainen ihminen oikeasti olet !
Ole keskenäs ja tuhoa pienen lapsen elämä jos et muuhun pysty. - hii-o-hoi
Katkera(ko?) kirjoitti:
Kyllä "keskenkasvuinen pentu" toisen samanlaisen tunnistaa.
Kuullostaa ihan hiekkalaatikkoikäisen kirjoitukselta.
Voi pientä kun mieli on paha - Ihmettelijä nainen
Katkera(ko?) kirjoitti:
Sen verran taidan olla fiksu, etten enää keskusteluun osallistu, sillä se ei ole millään tavalla hedelmällistä tai edes vastaa sitä, mitä olisin etsinyt. Te luulette antavanne tosi hyviä neuvoja ja vinkkejä haukkumalla ja arvostelemalla, mutta millä ihmeen oikeudella te ketään arvostelette?
ja jos touus sattuu sille ei voi mitään. Heti jos tulee negatiivista palautetta, siitä otetaan nokkiinsa. Miksi sitten pyyydät neuvoja,j os et osaa ottaa sitä vastaan?
- Katkera(ko?)
Ihmettelijä nainen kirjoitti:
ja jos touus sattuu sille ei voi mitään. Heti jos tulee negatiivista palautetta, siitä otetaan nokkiinsa. Miksi sitten pyyydät neuvoja,j os et osaa ottaa sitä vastaan?
Voistko eritellä tästäkin vietiketjusta yhdenkin kunnollisen neuvon? Tässäkin ketjussa on YKSI ainut viesti, minkä voi ottaa neuvona vastaan. "Kasva aikuisksi" tai "mene hoitoon" kommentit eivät ole mitään neuvoja, vaan ylimielistä provosointia.
Ja jokainen on vapaa vastaamaan saamaansa palautteeseen. - Katkera(ko?)
´987879 kirjoitti:
Eikös sun pitänyt lopettaa tänne kommentoiminen.
Viimeisimmät kirjoituksesi ovat näyttäneet millainen ihminen oikeasti olet !
Ole keskenäs ja tuhoa pienen lapsen elämä jos et muuhun pysty."Viimeisimmät kirjoituksesi ovat näyttäneet millainen ihminen oikeasti olet !"
No, kerroppa toki, millainen ihminen minä sinusta olen. Olet kyllä todella hyvä ihmistuntija, jos kirjoituksen perusteella pystyt sanomaan ihmisestä, millainen hän on, Kyllä minäkin saan ärsyyntyä saamistani haukuista ja kaikenmaailman lapsellisista huuteluista, joita täällä nimimerkin takaa huudellaan. Vai olenko minä ainoa, joka ei saa kimpaantua?
- huokaus**
Sinun kirjoituksen luettuani jollain tavalla helpotti, että myös muut ihmiset tuntevat samanlaisia ns. vääriä tunteita. Olen 27v nainen ja parisuhteessa 36v miehen kanssa, jolla on neljävuotias lapsi aikaisemmasta suhteestaan.
Pelkkä lapsen ajatteleminen saa minut voimaan huonosti. Lapsi edustaa minulle mieheni exää, vaikka tiedän kyllä, että näin ei saisi ajatella. En tiedä kuinka olla silloin kun lapsi on meillä. Olen hyvin jännittynyt, hermo pinnassa, enkä todellakaan oma iloinen itseni. Olen mustasukkainen siitä huomiosta, jota lapsi mieheltäni saa. Itseäni ahdistaa jo monta päivää aikaisemmin ennen kuin lapsi tulee meille ja ahdistus katoaa hitaasti lapsen lähdettyä. Olen henkisesti aivan rikki aina, kun lapsi on meillä. Minusta tuntuu, että minä olen vain ylimääräinen osa heidän elämässään. Koko lapsi tuntuu erittäin vastenmieliseltä asialta...
Ja kyllä minäkin osaan käyttäytyä. Käyttäytymiseni ei vain ole normaalia minää, vaan olen jotenkin jännittynyt, vaikka kuinka yrittäisin elää tavallisesti. Jonkin aikaa kokeilin omaa lapsellista ratkaisua ja pysyin pois mieheni ja hänen lapsensa elämästä aina silloin kun lapsi oli täällä. Tietenkin mieheni kuukausien myötä huomasi pakoiluni ja yritimme kumpikin taas tsempata ko. asiassa. Tiedän, että mieheni tekee kaikkensa, että minusta ei tuntuisi ulkopuoliselta, mutta en voi tunteilleni mitään.
Olen aivan hajalla tämän asian kanssa sillä minulla ei ole pienintäkään käsitystä kuinka voisimme elää kaikki onnellisesti yhdessä... Rakastan miestäni enemmän kuin mitään ikinä ja tiedän hänen tuntevan samoin.. Tämä lapsi asia on vain sellainen, joka tekee minut hulluksi. Mieheni ei edes tiedä kuinka paljon kärsin tilanteesta, sillä enhän voi sanoa miehelleni etten siedä lastasi.... tai siis sitä, että hänellä on lapsi...
On vaikea kuvailla tilannetta lyhyesti tällä kirjoituksella.. ..on helpottavaa huomata etten ole ainut, joka tuntee näin...- Katkera(ko?)
Et varmasti ole ainoa. Minusta on hienoa, jos joku pystyy elämään uusperheessä tasapainossa ja sopusoinnussa, mutta kaikki eivät siihen pysty. Minä en pysty.
Keskustelin mieheni kanssa asioista ja annoin kaksi vaihtoehtoa. Joko hän tapaa lastaan ilman minua tai elää ilman minua. Hän valitsi ensimmäisen vaihtoehdon.
Hän saa tapaamisten aikana antaa lapselle täyden huomionsa eikä minun tarvitse esittää "mukavaa äitipuolta". Yhteinen lapsemme on toki tapaamisissa mukana, sitä en voi kieltää. Olen itse vaikka töissä tai harrastuksissa sen aikaa.
Se voi olla jonkun mielestä itsekästä, mutta minä en aio elää ainoaa elämääni katkerana ja vihaisena. - 56890+++76
Katkera(ko?) kirjoitti:
Et varmasti ole ainoa. Minusta on hienoa, jos joku pystyy elämään uusperheessä tasapainossa ja sopusoinnussa, mutta kaikki eivät siihen pysty. Minä en pysty.
Keskustelin mieheni kanssa asioista ja annoin kaksi vaihtoehtoa. Joko hän tapaa lastaan ilman minua tai elää ilman minua. Hän valitsi ensimmäisen vaihtoehdon.
Hän saa tapaamisten aikana antaa lapselle täyden huomionsa eikä minun tarvitse esittää "mukavaa äitipuolta". Yhteinen lapsemme on toki tapaamisissa mukana, sitä en voi kieltää. Olen itse vaikka töissä tai harrastuksissa sen aikaa.
Se voi olla jonkun mielestä itsekästä, mutta minä en aio elää ainoaa elämääni katkerana ja vihaisena.Itsekäs ihminen joka todella ei ajattele ketään muuta kuin itseään vaikka
muuta väittäisi.
No, edestäsi tuon vielä löydät ! - Katkera(ko?)
56890+++76 kirjoitti:
Itsekäs ihminen joka todella ei ajattele ketään muuta kuin itseään vaikka
muuta väittäisi.
No, edestäsi tuon vielä löydät !Olisiko sitten parempi, että lapsi käy minun läsnä ollessani ja joka kerran vaistoaa, että jokin on vikana?
Mieheni sai valita ja hän valitsi yhteisen elämän minun kanssani.
Lapsi kuitenkin tapaa isäänsä, mutta minä en ole siinä mukana.
Itsekästä olisi kieltää miestä tapaamasta lastansa kokonaan. Vai olisiko se parempi vaihtoehto? - tositarina!!
Katkera(ko?) kirjoitti:
Olisiko sitten parempi, että lapsi käy minun läsnä ollessani ja joka kerran vaistoaa, että jokin on vikana?
Mieheni sai valita ja hän valitsi yhteisen elämän minun kanssani.
Lapsi kuitenkin tapaa isäänsä, mutta minä en ole siinä mukana.
Itsekästä olisi kieltää miestä tapaamasta lastansa kokonaan. Vai olisiko se parempi vaihtoehto?Katkera(ko?):
Olet tehnyt aivan viisaan päätöksen, olosuhteesi ja tunteesi huomioon ottaen. Monen voi olla vaikea ymmärtää sinua, mutta eihän heidän tarvitsekaan ymmärtää. Homma varmasti toimii noin (miehesi tapaa lastaan jossain muualla), tuskin siitä kukaan kärsii tai saa traumoja. Kyllä sinun onnesi on aivan yhtä tärkeä, kuin kenen tahansa muun ihmisen: etupäässä oletkin vastuussa omasta onnellisuudestasi. Et sinä elä jotain toista ihmistä (vierasta lasta, miestäsi...) varten, vaan itseäsi varten.
Tämä palsta on todella huono paikka kirjoittaa mitään, koska joillekin tämä on vihan purkamiskanava, ja täällä ei sivistyksestä ole tietoakaan... Tsemppiä sulle!!!
- htfgchfvcg
Juuri tuota uusperhe helvettiä. Sitä joutuu omassa kodissaan toisten elämän käänteiden vietäviksi. Mutta tosiaan minusta sovitut tapaamiset ovat hyväasia ennemminkin. Miehesi ja hänen kauttaan sinä voitte olla mukana sopimassa koska. kyllä siinä on muillakin sananvaltaa kuin tuolla ex:llä.
Mutta muuten tuo on juuri sitä.....- fsggx
Teit hyvän päätöksen kun ajattelit itseäsi myös. Vinkiksi kaikille eronneille lasten vanhemmille, ette voi olettaa ( jos parisuhteeseen haluatte vielä) että teidän pillinne mukaan kaikki tehdään tulevissa liitoissanne. jos kuvittelette moista edessä on aika pian ero taas...kun niitä eroja alkaa olla paljon voi katsoa peiliin. Parisuhteen ja perheen tulee huomioida jokaisen tarpeet ja täytyy etsiä kompromisseja jotta juttu toimii.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ruotsissa uusi vakava ongelma: Vanhusten seksuaalinen hyväksikäyttö
palvelutaloissa ja kotihoidossa. Tämäkin on ihan puhtaasti väärän maahanmuuton vaikutusta, sillä tekijät ovat kaikki keh942294Työeläkkeiden maksaminen lopetettava ASAP.
"Vanhimmat sukupolvet ovat saaneet vastinetta eläkemaksuilleen moninkertaisesti nykyisiin ja tuleviin sukupolviin verr1741878- 1791446
- 243894
- 68816
- 62789
Järkytys uutisten ystäville - Huomenta Suomen kesään iso muutos
Huomenta Suomi on monen suomalaisen vakio-ohjelma. Suorana nähtävä Huomenta Suomi seuraa päivän tärkeimpiä uutisia, pol11786- 55692
Trumpille jälleen voitto
Trump ensin tuhosi Iranin ydinohjusprojektin, jotta ko. terroristivaltio ei voisi aiheuttaa ydinsotaa. Ja nyt Trump pako213643Haluan teidät molemmat elämääni
Toista rakastan todella syvästi, ja toinen on kuin paras ystävä minulle. En voi luopua kummastakaan... </349611