Kertokaahan millä saisi kunnon viidakkomeinikiä pihapiiriinsä? Kaipailisin isokasvuisia, monivuotisia perennoja, jotka antaisivat hiukan näkösuojaakin.
Syksyllä istutin muutaman suomentattaren, mutta mitä muita jättiläisiä ehdottaisitte?
Harmi, kun sitä jättiputkea ei arvaa hankkia. ;-)
Jättiperenna
7
2764
Vastaukset 7
- kasvattaja
Isot perennat ovat kauniita, itsekin ole hulluina niihin.
Keltakukkainen auringontähti, Telekia speciosa, sen korkeus on 150 ja joskus enemmänkin. Kultapallo on myös korkea, parimetrinen.
Koristeraparperi parimetrinen, punakukkainen.
Japanintatar kasvaa korkeaksi, itsellä se on melkein 3 metrinen, en ole varma onko se japanintar vai jättitatar. Se leviää kovin, joten se pitää rajata hyvin tai jos se on sellaisessa paikassa, että koneella pääse leikkaan ympäri, silloin ei tarvi rajauksia.
Myös ritarinkannukset, nauhukset kasvavat pituutta, enkä ei kuitenkaan ole mitään jättiläisiä ;)
Kilpiangervolla on mahtavat lehdet, kasvaa leveyttä ja korkeutta kun on otollinen paikka. Omassani on lehden leveys puolimetrinen, pihani kaunistus.
Jättiputkenkin saa pidettyä aisoissa, kunhan vaan muistaa katkaista kukkavarren ajoissa pois.
Tässä nyt joitain kasveja, muut kertokoot lisää. - O-mukulakiurunkannus
Köynnöksillä saa näkösuojaa hyvin ja niistä voi istuttaa vaihtelevan aidanteen tai mitä nyt haluaa. Joukkoon voi lisätä yksivuotisia, kuten tuoksuhernettä tai ruusupapua, mustasilmäsusannaa...
Monivuotisia köynnöksiä ovat esimerkiksi kärhöt, villiviinit, humala, virnat...
Myös karhunköynnös on hyvin näyttävä perenna, mutta sitä ei kannata istuttaa, se valtaa helposti koko tontin ja tukahduttaa muut kasvit, jopa puut ja isot pensaat.
On myös olemassa Suomen ilmastossa pärjääviä ja satoa tuottavia viiniköynnöslajikkeita, niistä se vasta rehevä fiilis tuleekin.
Ja sen köynnösaidanteen eteen sitten kaikenlaisia edellisessä vastauksessa mainittuja perennoja - ja ah! - tipitii..
on musta tosi hieno. en tiedä, selviääkö talvea joka paikassa. omaan pihaani ostin viime kesänä ja keväällä sitten näkee mitä sille on käynyt.
kokeilen nyt myös esikasvattaa kys. heinää, toivottavasti taimeni eivät kuole :) siellä jo muutama alku on ja olen niitä koittanut hellästi hoivata :D- Kuiperus
perenna ja kaunis (makuasia) on purppurapunalatva,kauniit lehdet ja varret kukkii loppukesästä.
Omani kasvoi yli 2m.
- Botanisti
Suosittelen doorian villakkoa; n. 1,7 metristä 2 metriin (riippuen maan laadusta) täynnä keltaisi kakkaroita ryppäinä, kukkii heinäkuun lopulta syksyyn, toinen purppurapunalatva, n. 1,7 m korkea, punainen iso sarjakukka, perhosten suosima mehikasvi, - lähtee keväällä hitaasti alkuun, mutta hyvä tulee täällä Keminmaankin korkeudella. Sitten vielä Preeria-angervo, kasvaa parimetriseksi, voimakas kasvu, vaalean punainen iso röyhykukinto, ja tietenkin edellä jo mainitut Pihatatar eli suomentatar, ritarinkannukset (maatiaislajikkeina tummempi ja vaaleampi sininen, ei tarvitse tukea), Käy paikallisessa arboretum-puistossa katsomassa mallia, meillä lähin sellainen on Torniossa ja Roissa. Sieltä löytyy myös keltakukkaisia tosi jättiperennoja.
Ruttojuuri. Kukkii heti lumen sulettua vaatimattomin, vihrein kukkamöykyin. Mutta kasvattaa kesän mittaan rehevän, hiukan raparperiä muistuttavan lehdistön. Itse istutin likakaivojen ympärille savivelliin ja hyvin viihtyy. Korkeutta toista metriä ja on levinnyt läpitunkemattomaksi viidakoksi. Varjostaa levitessään heinät ym. rikkaruohot pois, joten todella helppohoitoinen.
- kokemusta on
Ruttojuuri leviää rutosti, älä vaan laita ainakaan naapurin rajalle, et saa sitä senjälkeen hävitettyä ja naapurisi kiroaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43945
- 95933
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19785- 116731
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80678Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34624- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20545- 33533
- 36522
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44486Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107483Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132470- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7437