tämä kirjotus menee nyt tälle mielenterveyspalstalle, enemmänki sen pitäis sijoittua opiskelun, elämänkriisitilanteiden, psykologian, narsismin yms. välimaastolle. mutta kirjotan sen nyt juuri tälle palstalle koska en keksi parempaa. hyvä.
minulla on ongelma. olen huono.
en sopeudu yhteisöihin. minulla on ollut paljon työpaikkoja, kaikki lyhytaikaisia, tyyliin kesätyöpaikkoja. en ole ikinä sopeutunut yhteenkään työyhteisöön. (suoraan sanottuna pitkäaikaista paikkaa minulle ei olisi tarjottu yhdestäkään tilapaisestä paikastani. (sinänsä minua ei ole kiinnostanut mikään tähän mennessä tekemäni työ, kaikki sellaista tervanjuontia. typerää puurtamista.))
myös kouluyhteisöihin sopeutumisessa minulla on ollut suuria vaikeuksia. olen persoonaltani äärimmäisen sisäänpäinkääntynyt, herkkä, ujo, itseriittoinen, narsistinen, teen mitä haluan auktoriteettejä kunnioittamatta, taiteellinen, unelmoiva. enkä tiedä mitä haluan. lyhyesti ja ytimekkäästi OUTO.
persoonani ei ole minulle itselleni mikään ongelma. en edes pidä yhteisöissä olemisesta, koska en kunnioita yhteisön sääntöjä, pidän yhteisöä yleensä jotenkin typeränä, ja kyseenalaistan sen toimintatapoja.
olen lellitty kakara, hiljaisena kilttinä ja harmittomana lapsena vanhempani antoivat minun tehdä mitä haluan, minulle ei ole ikinä annettu rajoja. ja jos annettiin, rikoin ne. isääni en kunnioita. hän on opettanut minut ajattelemaan kriittisesti kaikkea, kyseenalaistaen, ajattelemaan omilla aivoilla.
onko minulla ongelma?
olen parikymppinen nuori nainen, enkä tiedä yhtään mihin päin lähteä seuraavaksi. jätän kaikki asiat puolitiehen, en pidä vastuusta, pidän vapaudesta mutta en sen tuomasta yksinäisyydestä.
"miten sinä aiot selviytyä elämässä?" kysyi minulta muuan tässä pari päivää sitten.
minulla on ongelma. olen huono.
en sopeudu yhteisöihin. minulla on ollut paljon työpaikkoja, kaikki lyhytaikaisia, tyyliin kesätyöpaikkoja. en ole ikinä sopeutunut yhteenkään työyhteisöön. (suoraan sanottuna pitkäaikaista paikkaa minulle ei olisi tarjottu yhdestäkään tilapaisestä paikastani. (sinänsä minua ei ole kiinnostanut mikään tähän mennessä tekemäni työ, kaikki sellaista tervanjuontia. typerää puurtamista.))
myös kouluyhteisöihin sopeutumisessa minulla on ollut suuria vaikeuksia. olen persoonaltani äärimmäisen sisäänpäinkääntynyt, herkkä, ujo, itseriittoinen, narsistinen, teen mitä haluan auktoriteettejä kunnioittamatta, taiteellinen, unelmoiva. enkä tiedä mitä haluan. lyhyesti ja ytimekkäästi OUTO.
persoonani ei ole minulle itselleni mikään ongelma. en edes pidä yhteisöissä olemisesta, koska en kunnioita yhteisön sääntöjä, pidän yhteisöä yleensä jotenkin typeränä, ja kyseenalaistan sen toimintatapoja.
olen lellitty kakara, hiljaisena kilttinä ja harmittomana lapsena vanhempani antoivat minun tehdä mitä haluan, minulle ei ole ikinä annettu rajoja. ja jos annettiin, rikoin ne. isääni en kunnioita. hän on opettanut minut ajattelemaan kriittisesti kaikkea, kyseenalaistaen, ajattelemaan omilla aivoilla.
onko minulla ongelma?
olen parikymppinen nuori nainen, enkä tiedä yhtään mihin päin lähteä seuraavaksi. jätän kaikki asiat puolitiehen, en pidä vastuusta, pidän vapaudesta mutta en sen tuomasta yksinäisyydestä.
"miten sinä aiot selviytyä elämässä?" kysyi minulta muuan tässä pari päivää sitten.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No sää oot siinä teiniyden ja aikuisuuden välimaastossa, eli varmaan moni sun ikäses miettii saman tapaisia juttuja.
Itse kokenut vähän samaa, ja olen niitä ikäisenäsi miettinyt ja vielä nykyäänkin 32v, tosin en jättänyt mitään kesken vaan puursin hammasta kiristellen. Neuvona sanoisin, että sinun pitää tehdä sitä mikä tuntuu sisimmässäsi oikealta vaikka olisikin muitten neuvoja vastaan. Teet niinkuin oma pää sanoo, muuten myöhemmin kadut. Kyllä sinä paikkasi löydät maailmassa ja alan mistä pidät ja kaikki menee hyvin.