Vihreiden Ville Niinistö on pohtinut päänsä puhki, miten pakkoruotsi voitaisiin säilyttää, mutta samalla huijata suomenkieliset uskomaan, että heillä on valinnanvapaus. Niinistö on tullut sellaiseen ehdotukseen, että: "Annetaan heidän valita, ottavatko pakkoruotsin viidennellä vaiko kahdeksannella luokalla! Näin he luulevat, että heillä on valinnanvapaus!"!
Sama asia kuin jos kysyisi kuritushuonevangilta, haluaako raipparangaistuksensa aamulla rautatangolla vai illalla kettingillä.
YLE, ruotsinkielinen, käännös:
"Vihreät haluavat jakaa kouluruotsin osiin
Työryhmä tarkastelee parhaillaan peruskoulun tuntijakoa.
08.03.2010 05.29
Vihreät haluavat siis sallia suomenkielisille oppilaille, että he voivat valita, milloin alkavat lukea ruotsia. Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja ehdottaa, että ruotsinopetus alkaisi joko 5. tai 8.luokalla, riippuen oppilaan kiinnostuksesta.
- Ymmärrän, että tänä päivänä on tyytymättömyyttä Itä-Suomessa siksi, että ei voi alkaa lukea venäjää englannin jälkeen koulussa, sanoo vihreä eduskuntaryhmänjohtaja Ville Niinistö.
Niinistö mukaan olisi muutos yksi keino, jonka avulla voitaisiin säilyttää pakkoruotsin opetus. Erityisesti poliittisissa nuorisoliitoissa on kova paine tehdä ruotsi vapaaehtoiseksi, myös vihreän liiton nuorten ja opiskelijoiden keskuudessa.
Pitää motivoituneita ja ei- motivoituneita oppilaita samassa ryhmässä, se ei hyödytä ketään, sanoo Niinistö. Mutta hän myöntää myös, että vihreä malli antaisi joillekin oppilaille heikot tulokset ruotsin osaamisessa.
- Tässä mallissa osa oppii ruotsinsa kunnolla ja toiset saavat ne perustiedot, joita tarvitaan kaksikielisessä maassa.
Ruotsista vähemmän kiinnostuneet oppilaat lukisivat ruotsia peruskoulussa vain 2 vuotta, verrattuna nyt pakolliseen 3 vuoden lukemiseen.Tätä Niinistö puolustaa sillä, että kielet eivät voi varastaa tunteja muilta aineilta.
Tyoryhmä katselee paraikaa peruskoulun tuntijaoka. Opetusministeri Henna Virkkunen/(KOK) ehdotti aiemmin talvella, että ruotsinopetus aikaistettaisiin."
Näin siis fundeeraa Niinistö, jonka eukko on Ruotsin valtion parlamentin edustajana. Täytyy ihmetellä, miksei vaimo Maria Wetterstrand sanoo miehelleen asiasta totuutta. Luulisi Wetterstandin ymmärtävän ja uskaltavan sanoa, että eivät suomalaiset halua ollenkaan pakkoruotsia. Miksi siis tarrautua siihen, jopa vihreissä?

Vastaukset 13
Vanhimmat
On tuokin jo askela oikeaan suuntaan!
Kun selviää, että ne jotka vapaaehtoisesti opiskelevat ruotsia saavat hyviä tuloksia, on logiikka selvä!
pala palalta, askel askeleelta pakkoruotsin rippeetkin poistetaan!
No eihän tuossa mallissa ole juuri eroa nykyiseen A-ruotsiin ja B-ruotsiin. Eli mikä oikeastaan oli Niinistön idea tässä? Suomenkielisten kusetusko?
"Eli mikä oikeastaan oli Niinistön idea tässä? Suomenkielisten kusetusko?"
seuraavissa eduskuntavaaleissa jotka ovat jo reilun vuoden kuluttua. Silloin ei enää Ville-pojankaan tarvitse pähkäillä millä luokalla pakkoruotsi asloitetaan sillä pakkoruotsista on kysymys eikä valinnaisesta kielestä.
Eikös se mene niin, että A2-ruotsi alkaa 4. tai 5. luokalta ja B-ruotsi 7. luokalta? Eli ainoa eroa nykyiseen olisi B-ruotsin myöhentäminen vuodella. Eli samaa paskaa eri paketissa. On siinä taas palkkansa ansainnut poliitikko, voi ihme sentään.
on yhtä kova ruotsittaja kuin Villekin, onhan Maria Svenska nu:n jäsen.
Vihreiden kielikoulutuspolitiikka siis ratkaistaan Niinistön aviovuoteessa ?
Jos et kannata pakkoruotsia, et saa suosionosoituksia..
Jos kannatat, saat..
Itse ehdotus on silmänkääntötemppu.
Miksi EK.n linja ei kelpaa ?
Se on selkeä ja looginen.
http://www.ek.fi/www/fi/index.php?we_objectID=11011
V. Niinistö selittää HBL:ssä, että:
"Ajatuksenani on päästä eroon koko pakkoruotsikeskustelusta antamalla esim.itäsuomalaisille mahdollisuus ottaa esim. venäjä ensin jos sen katsotaan olevan järkevää. Siten päästäisiin eroon tästä ruotsin kieltä koskevasta keskustelusta moneksi vuodeksi."
HBL kysyy:
"Opetusminsiteri Virkkunen on ehdottanut, että ruotsia alettaisiin lukea jo viidennellä. Miksi Vihreät vastustaa tätä ehdotusta?
– Emme usko, että löytyisi tarpeeksi poliittista tukea viemään sellainen ehdotus läpi. Haluamme systeemin, joka toimii koko maassa.
HBL: Mitä tapahtuu, jos osoittautuisi, että yhä harvemmat oppilaat valitsevat ruotsin?
-Silloin saamme ottaa siihen kantaa, systeemi voisi ensi pyöriä jonkun vuoden. Mutta olen aivan varma,että suuri enemmistö ruotsinkielisellä alueella valitsisi ruotsin, se viesti tulee kentältä.
HBL: Ongelma ruotsinopetuksessa on opettajien mukaan, että oppilaat, joilla ei ole motivaatioita, häiritsevät niitä, jotka ovat halukkaita oppimaan ruotsia.
Niinistön mukaan vihreät pitävät silti kiinni ruotsin pakollisuudesta, kyse on vain siitä kuinka parhaat tulokset saavutettaisiin."
Näin siis Niinistö venkoilee. On oppinut nuolemaan RKP:n persreikääihan kiitettävästi.
Vaan älä Ville-rukka luule, että pakkoruotsia vuosiluokilla liikuttelemalla pääset eroon kielipoliittisesta keskustelusta. Miksi oikeastaan haluat päästä siitä eroon? Eikö sinusta suomeksi saisia keskustella kieliasioista?? ??
Jopa vihreät ovat nyt joutuneet tunnustamaan, että modernissa EU:ssa elävä Suomen nuoriso haluaa opiskella tarpeellisia kieliä, johon ei kuulu pakkoruotsi!!
Ainoa puolue jonka nuorisojaosta ei ole tätä tahtotilaa ilmaissut, on rkp, mutta sen "nuoriso" jaoston ikähaitari alkaneekin 50:stä...
hyvin nopeasti muuttaa kantansa pakkoruotsin suhteen, sillä muuten voi tulla iso yllätys vuoden 2011
vaaleissa!
todellakaan pääse venkoilullaan eroon kielipoliittisesta vastuusta ja pakkoruotsikeskustelusta, sillä
asia on tulevaisuudessakin entistäkin enemmän esillä ja ihmiset ovat alkaneet tiedostmaan sen kuka
on pakkoruotsin ja kuka kielivapauden puolella.
Fatan ja muiden ressukoiden on tämän jälkeen turha tulla väittämään että seuraavat vaalit eivät olisi osaksi pakkoruotsivaalit.
Hyvältä näyttää.
Vihreät ovat edelleen pakkoruotsittajia. Osmo Soininvaara ja Ville Niinistö ovat niitä ensimmäisiä jotka puhuvat aivan kuten olisivat kääntäneet kelkkansa. Mutta en usko niin käyneen.
En luota yhteenkään poliitikkoon joka rupeaa peesaamaan Perussuomalaisia pakkoruotsiasiassa. Poliitikolla pitää olla oikeata näyttöä tekemisistään pakkoruotsin poistamisen hyväksi - ei pelkkiä tyhjiä sanoja kuten Soininvaara löpisee. Soininvaara on edelleen tukevasti pakkoruotsittaja kirjoituksensa mukaankin ja myös tekemistensä perusteella.
Jo se että kaikissa puolueissa pakkoruotsin poistamisesta avoimesti keskustellaan, on voitto, koska rkp:n strategia on ollut kieltää keskustelu !
Nyht tämä strategia on murskattu, ja Suomalainen nuoriso saa vapauden mikä sille kuuluu !