Olen seurustellut saman naisen kanssa yli viisi vuotta; suhteemme on ollut koko ajan hieman on- off- tyyppistä. Välitän kyllä tyttöystävästäni paljon, mutta luonnollisestikaan en enää samalla tavalla kuin joskus aikaisemmin. Ihan hiljattain olen tavannut naisen, johon olen ihastunut tavalla, jota en ole aikaisemmin kokenut. Hän on erittäin kaunis ja mukava luonne, enkä tiedä pystynkö noin vain pääsemaan hänestä yli.
En ole varma kyseisen naisen tunteista minua kohtaan , mutta olen aistivinani ainakin jonkinlaista kiinnostusta myös hänen puoleltaan. Jos meille kehkeytyy jotain, minun olisi ehkä pakko jättää nykyinen tyttöystäväni. Kerranhan täällä vain eletään, ja jos tunteet ovat näin suuret, miksi painaa jarrua. Vai mitä mieltä te olette?
Minulla ei ole lapsia nykyisen kanssa, emmekä ole edes kihloissa tms..
En ole varma kyseisen naisen tunteista minua kohtaan , mutta olen aistivinani ainakin jonkinlaista kiinnostusta myös hänen puoleltaan. Jos meille kehkeytyy jotain, minun olisi ehkä pakko jättää nykyinen tyttöystäväni. Kerranhan täällä vain eletään, ja jos tunteet ovat näin suuret, miksi painaa jarrua. Vai mitä mieltä te olette?
Minulla ei ole lapsia nykyisen kanssa, emmekä ole edes kihloissa tms..
Vastaukset 8
Vanhimmat
jos siltä tuntuu niin siitä sitten vain...
Ei kai sun kande olla toisen kans vain koska on ihan jees. Miksi et jättäisi häntä nyt heti samantien? Olis varmaan helpompaakin kaikkien kannalta.
Oletko helposti kyllästyvää tyyppiä? Kun vanha ei enää kiinnosta vaihdat uuteen?
kehiin vaan ja annat vanhalle mahdollisuuden törmätä johonkin sinua parempaan, joka häntä arvostaa. Kyllä sinäkin sitten parin vuoden päästä huomaat, että sama pas....seli mutta eripaketissa.
ehkä, jos olisit hän.
Mihin suuntaan viestisi menee?
En käsitä, miksi ihmiset niin helposti tuomitsee tällaiset. Kaikkihan me loppujen lopuksi olemme vapaita, eikä kukaan omista ketään. Se, että rakastaa jotain ja on jonkun kanssa, ei tarkoita, että omistaisi tämän ihmisen koko lopun elämäänsä.
Elämässä on hetkiä, jotka kuljetaan tiettyjen ihmisten kanssa ja hetkiä, jotka jaetaan ehkä jonkun toisen kanssa. Kun ei kuvittele omistavansa ketään, ei myöskään tarvitse kokea menetystä. Ketään ei voi pakottaa rakastamaan tai olemaan jonkun kanssa vain siitä syytä, että kenties joskus ei voinut elää ilman häntä. Ihmiset muuuttuvat ja sitä kautta myös tunteet voivat kuolla ja syttyä uudelleen jotain toista kohtaan. Ja kuka edes haluaa olla ihmisen kanssa, joka ei ole hänen kanssan aidoista syistä? Eikö jokaisen kuuluisi tehdä kuitenkin niin kuin sydän sanoo, ja vaikka sydän sanoisikin joskus väärin, virheistäkin oppii..Rakkaus on vapautta, ei vankila. Rakkaus on sitä, että ei epäröi.
Ja neuvoksi:
Vaikka sinulla ei tulisikaan toisen naisen kanssa mitään vakavaa, ehkä on hyvä, että olet hetken aikaa yksin. Jos päästät irti edellisestä suhteesta, syynä ei välttämättä edes ollut tämä uusi ihastus, vaan ihastus toimi ikään kuin tekosyynä irrottautua nykyisestä suhteestasi. Tai sitten huomaat löytäneesi ihmisen, johon sinun oli tarkoitus tutustua tässä vaiheessa elämääsi:) Tsemppiä sulle, kävipä miten tahansa!:)
muuta, kun suoraan asiaan, näin naistenpäivän kunniaksi..ja kumppanisi muistaa lopun ikäänsä kiertää sinunlaisesi kaukaa.
ilman yksityiskohtia. ikä? aistitko vai tiedätkö? onko uuden kanssa yhteisii juttui?
niin tässä jotain näkökantaa. Olen pohdiskellut samanlaisia juttuja itsekseni kun tilanteeni on vähän samantapainen. Mä olen kanssa vähän samaa mieltä että kerranhan sitä vaan eletään. Elämä on liian lyhyt aika viettää "väärän" ihmisen kanssa. Luonnontieteilijänä ajattelen ihmisen varsin biologiselta kannalta ja uskon ettei ihminen ole tarkoitettu "yksi-avioiseksi". Mikään ei oikeastaan puolla sitä näkemystä. Miksi muuten 50% avioliitoista päättyy eroon ja niistäkin ketkä jää, varmaan puolet miettii näitä samoja asioita kun me nyt. Miten yksi ainut ihminen voisi täyttää kaikki toiveet vuodesta toiseen. Aikansa kutakin. Ideaalisinta kai olisi ns. vapaa suhde jossa voisi toteuttaa itseään ihmisten kanssa. Enkä tarkoita nyt pelkkää seksiä. Mutta toisen kanssa synkkaa toisessa asiassa ja toisessa toisen. Mutta sitten olisi kuitenkin se joku kotipiste. Olen itse ollut parisuhteessa vielä vähän pidempään kuin sinä ja nyt on alkanut tuntumaan että joskohan tästä saisi lähdettyä. Olen käynyt juttelemassa ihan ammatti-ihmiselläkin ja koittanut uskotella itselleni että tällaista sen elämän kuuluu ollakin, tietynlaista tyytymistä. Sellaista se kuulemma kaikilla on. Että itse teet itsesi onnelliseksi, ei sitä toinen voi sulle tehdä ja samat ongelmat tulee eteen sen uuden kanssakin jos niin oletat jne. Voi kuulostaa tietysti aika itsekkäältä että toivoo toisen tekevän onnelliseksi, mutta hyvänen aika, niinhän se on. Itseäänhän tässä täytyy ajatella. En usko että siitä mitään kruunua saa tai sitä missään palkitaan että olet elämäsi yrittänyt tehdä jotain toista ihmistä onnelliseksi unohtaen itsesi. (Toista on tietysti esim. helluntalainen käsitys, että avioliitto on tahdon asia, jos on uskossa ja siihen kasvatettu, eikä ole antanut tällaisille ajatuksille jalansijaa laisinkaan). Enkä tarkoita tällä sitä että toisia saisi loukata ja hyväksikäyttää mennentullen ja pitää pilkkanaan tai pettää salaa. Mutta jos vuodesta toiseen miettii että oispa,jospa,tapahtuispa, niin onko järkee jäädä. Meilläkin on periaatteessa kaikki hyvin ja asuntoa olimme ostamassa, kunnes kävimme talvella eräässä paikassa, jossa viimeksi yksin ollessani tapasin toisen ihmisen. Tämän toisen tapaamisesta on jo aikaa ja luulin sen tunteen menneen jo ohi mutta nyt ne taas nousi pintaa niin että rinnasta puristi. Sydämeen oikein sattui. Silloin tämä toinen ratkaisi asian mun puolesta ettei sitä tarvinnut sen enempää miettiä mitä jos... Hän ei halunnutkaan edetä.
No tulipa tästä sekavaa ja nyt täytyisi jo lopettaakin tältä erää. Tällaisia ajatuksia tähän iltaan. Huomenna ehkä jotain muuta.