Kauanko parafiiniöljyä suolitukokseen?

Meillä on kääpiöluppakorvakani, joka ei vuorokauteen syönyt, juonut eikä ulostanut lainkaan. Kani oli myös apaattinen, väsynyt ja voimaton. Epäilimme tottakai suolitukosta ja aloitimme parifiiniöljyn ja ananasmehun antamisen heti kun huomasimme, ettei yön aikana ollut tullut lainkaan kakkaa häkkiin ja ruoan olivat syömättä...
Nyt kanin olo on helpottanut viime yönä. Kakkaa on tullut jonkin verran, kani on pirteämpi, on juonut ja syönyt vähän heinää ja kurkkua. Kysymys kuuluu, että jatkanko edelleen tuota parafiiniöljyn (2ml?) antamista vai annanko esim. vain ananasmehua (2ml?) päivittäin kunnes ruokahalu/ulostaminen on jokseenkin normaalia? Olen ymmärtänyt, että parafiiniöljyä ei saa antaa liikaa/turhaan, koska estää vitamiinien imeytymistä ja näin tervehtymistä.
Päivystävään eläinlääkäriin olin eilen puhelinyhteydessä ja hän määräsi parafiiniäöljyä eilen 2ml 4ml 1ml (vuorokauden aikana siis nämä kolme annosta) ja jos tilanne ei olisi parantunut yön aikana, olisimme menneet aamulla lääkäriin. Mutta tilanne tosiaan parani...mutta mitä jatkossa?
88550
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Parafiiniöljyä saa antaa kanille vain kahden päivän ajan, ei kauempaa. (Jos kani ei parane parissa päivässä vie heti eläinlääkäriin.) Kannattaa tarkkailla kania. Mutta jos kani syö, ulostaa, virtsaa ja juo kunnolla niin ei pitäisi olla mitään hätää. Ja tosiaan, jos menee huonompaan suuntaan niin ainakin ota yhteys eläinlääkäriin.
Toivottavasti kani paranee kunnolla!

Äänestä

Kuulostaa hyvältä että kanisi on jo syönyt joten tervehtyminen on mahdollista! Jatka ananasmehun antamista,lienee parempi vaihtoehto kuin parafiiniöljy! Siitäkin tuntuvat lääkärit olevan monta mieltä,toisen mielestä hyvä ja toisen mielestä vain pahentaa tilannetta. Meillä kaksi kania jouduttu lopettamaan ummetuksen takia,kunto vain huononi molemmilla koko ajan eivätkä syöneet tai juoneet tai kakkineet enää. Molemmilla kerroilla käytimme lääkärillä ja saivat nesteutystäkin sekä vitamiinipistoksia. Loppupeleissä jouduimme menemään uudestaan kun vointi vaan huononi ja kuulimme ettei olisi enää mitään tehtävissä! Tapauksessasi olisin toiveikas sillä lääkäri sanoi että heti kun ruoka alkaa maistua on tervehtyminen alkanut! Toivottavasti pupusesi tervehtyy etkä joudu kokemaan samaa kuin me! Voimia sinulle ja pupullesi!

Äänestä
  • Meidän kääpiöluppikselle tuli samat oireet, la-aamuna huomasimme, et se ei ollut syönyt tai juonut mitään eikä kakkinut yön aikana. Lähdettiin lekurille, koska pupuliini näytti niin kärsivältä. Siellä se sai glukoosia ja nestettä ihon alle, sekä kanien "maitohappobakteeria". Eläinlääkäri ei suositellut parafiiniöljyä, vaan kirjoitti reseptin primperanista, joka on pahoinvointi lääke ja kanilla kiihdyttää suolen toimintaa. Kotiin päästyä annettiin lääkettä ja ananasmehua ja vähän recovery nestemäistä ruokaa. Tosin hankalalta tuntui toi suuhun ruiskuttaminen kun toinen panee vastaan. Pikkusen alkoi heinä ja salaatti maistumaan ja tuli muutama papanakin. No noilla lääkkeillä ollaan kohta kolme päivää kokeiltu, max. 5 päivää tuollaista hoitoa saa antaa. Kani on pirteämpi, syö heinää ja maistellut kurkkua, salaattia, persilijaa ja omenaa. Mutta eilen pupu teki sitten lakon, että ei juo mitään. Olen yrittänyt vaikka millä houkutella sitä juomaan, mutta se vain kääntää selkänsä. Tänään soitin eläinlääkärille ja kerroin asiasta. Hän käski pakkojuottaa ja sekaan laittamaan ananasmehua, koska sitä kun annoimme, kani suostu nielemään, pelkkä vesi vaan valui leukapieliä pitkin takas ulos. Onko kellään vihjettä miksi kani ei juo ja miten sen sais juomaan? Mulle eläinlääkäri sanoi et parafiini öljy käyttöön vasta kun mikään muu ei auta. Papanoi ja syö kyllä jonkin verran ja liikkuu vähäsen, mutta on selvästi apaattinen. Mutta alan kyllä olla epätöivonen, kani alkaa pelkäämään minua kun otan sen kiinni ja joudun pakkojuottamaan kaikkia mömmöjä..Jää varmaan traumoja minusta..eihän se tiedä et sen parasta tässä aatellaan.Huoh, kädet vaan ristiin et toinen paranis, tää on painajaismaista.

    Äänestä

  • sh kirjoitti:

    Meidän kääpiöluppikselle tuli samat oireet, la-aamuna huomasimme, et se ei ollut syönyt tai juonut mitään eikä kakkinut yön aikana. Lähdettiin lekurille, koska pupuliini näytti niin kärsivältä. Siellä se sai glukoosia ja nestettä ihon alle, sekä kanien "maitohappobakteeria". Eläinlääkäri ei suositellut parafiiniöljyä, vaan kirjoitti reseptin primperanista, joka on pahoinvointi lääke ja kanilla kiihdyttää suolen toimintaa. Kotiin päästyä annettiin lääkettä ja ananasmehua ja vähän recovery nestemäistä ruokaa. Tosin hankalalta tuntui toi suuhun ruiskuttaminen kun toinen panee vastaan. Pikkusen alkoi heinä ja salaatti maistumaan ja tuli muutama papanakin. No noilla lääkkeillä ollaan kohta kolme päivää kokeiltu, max. 5 päivää tuollaista hoitoa saa antaa. Kani on pirteämpi, syö heinää ja maistellut kurkkua, salaattia, persilijaa ja omenaa. Mutta eilen pupu teki sitten lakon, että ei juo mitään. Olen yrittänyt vaikka millä houkutella sitä juomaan, mutta se vain kääntää selkänsä. Tänään soitin eläinlääkärille ja kerroin asiasta. Hän käski pakkojuottaa ja sekaan laittamaan ananasmehua, koska sitä kun annoimme, kani suostu nielemään, pelkkä vesi vaan valui leukapieliä pitkin takas ulos. Onko kellään vihjettä miksi kani ei juo ja miten sen sais juomaan? Mulle eläinlääkäri sanoi et parafiini öljy käyttöön vasta kun mikään muu ei auta. Papanoi ja syö kyllä jonkin verran ja liikkuu vähäsen, mutta on selvästi apaattinen. Mutta alan kyllä olla epätöivonen, kani alkaa pelkäämään minua kun otan sen kiinni ja joudun pakkojuottamaan kaikkia mömmöjä..Jää varmaan traumoja minusta..eihän se tiedä et sen parasta tässä aatellaan.Huoh, kädet vaan ristiin et toinen paranis, tää on painajaismaista.

    Papanoiko kanisi jo kuitenkin normaalisti? Syökö heinää? Itse en olisi kauhean huolissani tuosta juomisesta jos kanisi kuitenkin jo syö ja papanoita tulee. Anna vaikka kurkkua sille, sehän sisältää älyttömästi vettä. Voihan olla, että kanisi juo yöllä, kun nukut. Ensimmäinen kani, joka meillä oli ei juonut juuri koskaan päivisin, mutta yöllä kuulin sen monesti juovan.

    Äänestä

  • wwwwwwwwwwwwwwwww kirjoitti:

    Nyt lopetti papanoimisenkin, eikä enää pissi. Syö kuitenkin heinää ja aamulla viimeksi tullut muutama papana. Juomaa saanut pakkojuotolla, koska juomapullon vesi ei ole yhtään vähentynyt, niin siitä tiedän et ei ole juonut. No pitää huomen taas soittaa eläintohtorille ja kysyä et mitäs seuraavaksi..Meidänkin kani tavallisesti iltasin ja öisin juo, mutta nyt vain kököttelee tuolla häkin nurkassa, tänään jonkin verran liikuskellut vapaana, mutta ei kauheen pitkään jaksa..huoh..

    Minä rukoilin kaniparkamme puolesta ja sitten mieheni tuli sanomaan, että nyt se alkoi juomaan ja muutenkin toipuminen alkoi..Ihanaa, pelkäsin jo menettäväni pikkuystäväni..Ihan niinkun ihmisetkin voi parantua, voi eläimenkin puolesta rukoilla :)

    Luulin viikko sitten, että menetän rakkaan kanini, kun se ei syöny eikä juonu yhtään mitään. Se vain makasi häkissä vaihtaen kylkeään vähän väliä.. No heti sitten "soppia" tekemään. Eli soppa oli sellaista jossa oli kauraa, mullin herkkua, hoppy plussaa, ananas mehua ja rypsiöljyä veteen sekoitettuna. Annonin kyseistä soppaa ja kani oli seuraavana päivänä terve kuin pukki :)

    Sydämeni olisi murtunut, jos tämä kyseinen veitiainen olisi kuollut...

    Arvostakaa lemmikkejänne.. antakaa eläimelle elämisen arvoinen elämä..

    :) :) :)

    Äänestä

Päivitystä kanimme vointiin...

Meillä tilanne on jo lauennut. Kanipoitsu voi oikein mainiosti, eikä suolitukoksesta ole enää tietoakaan. Tuosta kun kirjoittelin viimeksi, kanin vointi parani ensin päiväksi, mutta sitten taas seuraavana aamuna huomasimme, ettei yhtäkään papanaa ollut taas häkissä yön jäljiltä... En jäänyt enää odottelemaan, vaan käytin kania lääkärissä. Lääkäri antoi ruiskulla annosteltavaa lääkettä, jota annettiin ½ml aamuin illoin neljän päivän ajan. Kuitissa ei lukenut minkäniminen lääke oli kyseessä, mutta kuulemma jokin erittäin tehokas lääke suolitukokseen, joka on ollut pitkään poissa markkinoilta, mutta nyt taas saa määrätä. Ja ilmeisesti myös erinomaisen makuinen, koska pupu lipoi innoissaan huuliaan heti kun toi ruiskun lähellekin suuta!
Parafiiniöljyn lääkäri kirosi alimpaan helvettiin (kyseessä siis eri lääkäri kuin mille soitin sunnuntaina) ja ananasmehustakin oli montaa mieltä... Kuitenkin itse olen sitä mieltä, että jompi kumpi kanin vointia helpotti ensihoitona, koska niin huonona kani oli ennenkuin aloitimme tuon "hoito-operaation" ja pitkään sen aikanakin. Ja pakko sitä oli tehdä jotain, eikä vain katsoa kun toinen kärsii...!
Jatkossa olen kyllä tarkempi ja reagoin heti jos alkaa ulosteet näyttämään vähääkään epänormaalilta. Meillä tuo pupupoitsu on nimittäin aikamoinen hienokurkku ja odottelee mielummin seuraavaa ruokinta-aikaa kuin syö heinää... Nyt olen ihan reilusti vähentänyt tuoreiden ja pellettien antamista, että heinää tulisi syötyä kunnolla. Ihan hyvältä on tuntunut systeemi, heinät on hävinneet ja ulosteet pysyneet oikeanlaisina ja on poika silti ehtinyt herkutellakin. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Liliana...X kirjoitti:

Meillä on kääpiöluppakorvakani, joka ei vuorokauteen syönyt, juonut eikä ulostanut lainkaan. Kani oli myös apaattinen, väsynyt ja voimaton. Epäilimme tottakai suolitukosta ja aloitimme parifiiniöljyn ja ananasmehun antamisen heti kun huomasimme, ettei yön aikana ollut tullut lainkaan kakkaa häkkiin ja ruoan olivat syömättä...
Nyt kanin olo on helpottanut viime yönä. Kakkaa on tullut jonkin verran, kani on pirteämpi, on juonut ja syönyt vähän heinää ja kurkkua. Kysymys kuuluu, että jatkanko edelleen tuota parafiiniöljyn (2ml?) antamista vai annanko esim. vain ananasmehua (2ml?) päivittäin kunnes ruokahalu/ulostaminen on jokseenkin normaalia? Olen ymmärtänyt, että parafiiniöljyä ei saa antaa liikaa/turhaan, koska estää vitamiinien imeytymistä ja näin tervehtymistä.
Päivystävään eläinlääkäriin olin eilen puhelinyhteydessä ja hän määräsi parafiiniäöljyä eilen 2ml 4ml 1ml (vuorokauden aikana siis nämä kolme annosta) ja jos tilanne ei olisi parantunut yön aikana, olisimme menneet aamulla lääkäriin. Mutta tilanne tosiaan parani...mutta mitä jatkossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu