Pikkujössikkänä -60 -70 luvun taitteessa kuljin mummun mukana metsissä.
En silloin osannut arvostaa, eikä tullut edes mieleen hänen intonsa syödä
"mitä vastaan tuli". Nyt myöhemmin on harmittanut. Luonnosta löytyi marjojen, sienien
lisäksi, monenlaista versoa, kuorta, yrttiä, juurta.......... Siis vaikka mitä.
Osan söi ja osasta teki lääkkeitä. Ei ne varmaan huonoja olleet. Eli yli 90v
Mistä löytyisi kirjallista materiaalia, jotta voisin paremmin tutustua vastaaviin sapuskoihin.
Tiedän ja muistan ettei ne mitään varsinaisia herkkuja silloin minulle olleet
ja tuskin nytkään, mutta uteliaisuus on lisääntynyt. Jotain muistiinpanoja olen löytänyt,
mutten uskalla niitä suoraan kokeilla. Osaisiko joku hiukan avustaa.
Ruokaa luonnosta
6
1315
Vastaukset 6
- atlatl
seudulla niin ainakin työväenopistolla on toukokuussa kurssi,jossa opetellaan syötäviä luonnokasveja.
Tuollaisia kursseja voi löytyä myös paikallisislta retkeily-yhdistyksiltä.
Survival-kilta järjestää niitä myös.
Kirjasto lienee paras paikka kartoittaa yleensäkin alan kirjallisuus.
Googleen hakusanoiksi kaikki mitä aiheesta keksit,niin suomeksi kuin muillakin osaamillasi kielillä.- huftse
MPK:n kursilla olen joskus käynyt ja joihinkin kirjoihin tutustunut, muttei
ole vastanneet sitä mitä haen. Toi on kyllä tosi mitä kirjoitit kurssi on
paras, siellä pääsen näkemään, haistamaan ja koskemaan. Oppii parhaiten.
Valitettavasti en asu pk seudulla. Marttaliittokin pitää joitain kursseja,
mutta niitä on vaikea löytää. Olisi sielläkin yksi mies paikalla:)
Usein nuo kasvit esitetään hiukan liiana "eksoottisina" tai sitten ihan nuo perusjutut,
jotka on jo hanskassa. Kiitos vastauksestasi.
kirjoitti aikanaan kirjan "Mihin kasvimme kelpaavat". Se on muistaakseni 80-luvun alusta. Käsittääkseni siitä ei ole otettu uusintapainosta, mutta kirjastoista saattaa löytyä. Siinä on aika mukavasti kartoitettu kasvien hyötykäyttöä ravintona, lääkkeenä ym.
Reseptikirja se ei ole, mutta hyvä perusteos, jonka pohjalta voi sitten kiinnostuksen mukaan etsiä tarkempaa tietoa.
Voi olla että aiheesta on julkaistu tuoreempiakin teoksia. Omaan silmään ei ole tarttunut.- mske
Aivan uusi kirja minulle, pitänee tutustua tarkemmin.
KIITOS - ........
mske kirjoitti:
Aivan uusi kirja minulle, pitänee tutustua tarkemmin.
KIITOShttps://www.suurikuu.fi/PublishedService?file=&pageID=3&action=view&groupID=322&OpenGroups=322
- dsf821
........ kirjoitti:
https://www.suurikuu.fi/PublishedService?file=&pageID=3&action=view&groupID=322&OpenGroups=322
Keskustelua luonnonmuonasta ja luonnossa aterioimisesta löytyy myös Survivalisti foorumilta..
http://www.s8.createphpbb.com/survivalismi/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80668- 43621
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45600Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33533
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66509- 36502
- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458- 44454
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427