Työn ja tuotannon kotoutus, pitkään jatkuneen ulkoistuksen sijaan ovat ainoa lääke lamasta selviytymiseen! Valitettavasti EU:lle siirretty päätäntä valta estää tuotannon kotouttamisen ja pakottaa "päättäjiämme" toimimaan markkinaa keskittävien voimien eduksi ja kansamme edun vastaisesti.
Ulos lamasta!
Teuvo.Hämäläinen
474
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämän hallituksen aikana!
Ittelles! Olen samaa mieltä tämä hallitus on tuottanut ahdinkoa jo riittämiin, siitä on päästävä eroon.
Suunnan on muututtava ja se minkä ulkoistaminen on vienyt sen vain kotoutus voi tuoda takaisin.
Siis työllisyyden, hyvin voinnin ja ajanmukaisen elintason.
toiminta yhtään viisaamppa, vaikka SDP oli mukana. EU-fanaatikkoja kaikki tyynni, Paavo Lipponen EU:n ex-presidentti haikaili pääsystä pöytiin, joissa tehdään päätöksiä. Yhteiset markkinat ja yhteiset työmarkkinat maille, jotka ovat niin eri kehitysvaiheissa. Ei siitä hyödy kuin suuret yritykset, jotka pääsevät hyödyntämään periferioita halvoissa maissa ja tuomaan halpaa työvoimaa kehittynempiin maihin näiden oman työvoiman korvaukseksi. Työntekijöiden kimppuun tässä on käyty. Mahtaako suurin osa edes tajuta, kuinka kusetettiin.
Aina Koiviston kaudelta alkaen (1985) Suomalaista työtä ja tuotantoa on ulkoistettu ja paljon tuhoa saatu aikaan, kuten nyt huomaamme. Kotouttaminen tätä ennen avasi maalle tien maailmanmaineeseen ja vaurauteen jota lottovoittoa on riittänyt ulkoistettavaksi aina näihin päiviin.
Nykyisellä hallituksella ei ole halua eikä kykyä ulkoistamisen estämiseksi, varsinkaan niin kauan kuin EU:ssa ollaan.