Kävin tänään Kelassa, siellä oli aivan ihana naisihminen, selosti mitä pitää tehdä, oli hyvin auttavainen. Kiitos hänelle !
Kelassa asioimassa
kiitollinen asiakas
3203
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
juu, olen todennut kans hyväksi.
Muutaman kerran yritin ylöjärven kelassa asioida, mutta siellä ei auteta papereiden täytössä.
Jouduin menemään samojen papereiden kanssa hämeenkyrön kelaan jossa sain asiallista neuvontaa.
Vanha kaarti asiakaspalveluun, niin hyvä tulee. Nää Nokian lahjat Hämeenkyröön pilasivat palvelun 2-3 vuotta sitten.. Nyt on hienoa asioida, kun on vanhaa kaartia palvelussa.
Onpa siellä Hämeenkyrössä joustava Kela. Ihanko avoimesta ovesta pääsit sisälle ilman ajanvarausta.
Ei ole onneksi äitiyspäivärahan hakemisen jälkeen ollut asiaa kyseiseen virastoon. Naapuri haki jotakin etuutta ja päätös viipyi ja viipyi. No eipäs muuta kuin soittelemaan paikalliseen Kelaan. Mutta eihäs se onnistunut. Puheluun vastasi joku valtakunnallinen numero varmaan Kemijärvellä. Paikalliseen toimistoon ei ole kuulemma viime syksyn jälkeen puheluja yhdistetty. Soittopyynnön voi jättää, mutta puhelua ei yhdistetä kertoi naapuri.
Voiko tämä olla mahdollista. Mitä näillä paikallistoimistoilla tekee. Vähentämällä toimistoja oleellisesti säästetään julkisia varoja. Osa Kelan maksamista korvauksista on lisäksi niin pieniä, että asian käsittely maksaa todennäköisesti paljon enemmän kuin mitä kansalainen saa itselleen.
Ihmettelyni, että Kelan puhelinkäytöntään ei kukaan opposition kansanedustaja tai tietosuojavltuutettu ole puuttunut.