TIIVISTETTYÄ TOTUUTTA, 2.versio
Johdannoksi
Olen viime kuukausina näillä saiteilla puhunut tällä nimelläni ja muutamalla nimimerkilläkin monista tärkeinä pitämistäni asioista, joihin olen halunnut muidenkin kiinnittävän huomiotaan. Mielestäni olen aika hyvin onnistunut. Huomiota on kiinnitetty.
Olen pyrkinyt puhumaan totta, enkä vain ”niin totta kuin voin”. Todenpuhujaa ei kiitetä, sanotaan. Todenpuhuja ei puhukaan kiitoksen toivossa, vaan siksi, että hän haluaa tehdä totuuden tunnetuksi sielläkin, missä ”kansa pimeydessä vaeltaa”. Myös kiitosta on tullut. Mikä ilahduttavinta, sitä on tullut niiltä, joiden kiitos ansaitsee arvostuksen.
Arvostan myös asiallisia vastaväittäjiäni. He ovat perustelleet näkemyksiään, mikä kertoo heidän tuntevan tapahtunutta ja tapahtuvaa, seuraavan asioita ja ajattelevan niitä. He tosin tulkitsevat ne toisin kuin minä, mutta minun esittämäni ajatukset voivat ruveta heissä itämään ja kehittämään heidän ajatteluaan. Minkäänlainen ajattelu ei varmaan herää niissä tyhjyyttään kolisevissa tynnyreissä, jotka pystyvät vain herjojen heittelyyn tai toistelemaan yhden lauseen ajatelmia kuten ”kepu on paras puolue” tai ”demarit ovat perseestä” tms.
Mitkä ovat olleet niitä totuuksia, joita olen tuonut eniten esille. Laitoin ne jo keskustan, demarien ja kokoomuksen saiteille yhtenä listana, mutta kun Oiva Härkönen ja joku muukin lukuhaluinen näkyy valittaneen sen pituudesta, niin listaan niitä nyt tähän aihepiireittäin kuuteen osaan. Muutamia kohtia tuosta pitkästä listasta olen poistanut ja eräitä hieman tarkistanut.
Johdannoksi
Olen viime kuukausina näillä saiteilla puhunut tällä nimelläni ja muutamalla nimimerkilläkin monista tärkeinä pitämistäni asioista, joihin olen halunnut muidenkin kiinnittävän huomiotaan. Mielestäni olen aika hyvin onnistunut. Huomiota on kiinnitetty.
Olen pyrkinyt puhumaan totta, enkä vain ”niin totta kuin voin”. Todenpuhujaa ei kiitetä, sanotaan. Todenpuhuja ei puhukaan kiitoksen toivossa, vaan siksi, että hän haluaa tehdä totuuden tunnetuksi sielläkin, missä ”kansa pimeydessä vaeltaa”. Myös kiitosta on tullut. Mikä ilahduttavinta, sitä on tullut niiltä, joiden kiitos ansaitsee arvostuksen.
Arvostan myös asiallisia vastaväittäjiäni. He ovat perustelleet näkemyksiään, mikä kertoo heidän tuntevan tapahtunutta ja tapahtuvaa, seuraavan asioita ja ajattelevan niitä. He tosin tulkitsevat ne toisin kuin minä, mutta minun esittämäni ajatukset voivat ruveta heissä itämään ja kehittämään heidän ajatteluaan. Minkäänlainen ajattelu ei varmaan herää niissä tyhjyyttään kolisevissa tynnyreissä, jotka pystyvät vain herjojen heittelyyn tai toistelemaan yhden lauseen ajatelmia kuten ”kepu on paras puolue” tai ”demarit ovat perseestä” tms.
Mitkä ovat olleet niitä totuuksia, joita olen tuonut eniten esille. Laitoin ne jo keskustan, demarien ja kokoomuksen saiteille yhtenä listana, mutta kun Oiva Härkönen ja joku muukin lukuhaluinen näkyy valittaneen sen pituudesta, niin listaan niitä nyt tähän aihepiireittäin kuuteen osaan. Muutamia kohtia tuosta pitkästä listasta olen poistanut ja eräitä hieman tarkistanut.
Vastaukset 24
Vanhimmat
1. Suurmiehistä ja historiasta
- Gustav Mannerheim on kaikkien aikojen suurin suomalainen ja lähes yhtä merkittäviä ovat J.V.Snellman ja Elias Lönnrot; Mannerheim pelasti kaksi kertaa itsenäisyytemme, Snellman teki Suomesta valtion ja Lönnrot antoi meille juuret ja menneisyyden
- Risto Rytiä saamme kiittää siitä, että vihollisen suurhyökkäys kesällä 1944 torjuttiin hänen ja Ribbentroppin välisen sopimuksen kautta Saksasta saadulla avulla
- itsenäisen Suomen historian suurimmat sankarit ovat viime sotiemme sotilaat, kenraaleista sotamiehiin, ja kaikkein suurimmat heistä makaavat sankarihaudoissa
- Väinö Tanner oli suurmies, joka piti sosialidemokraatit sivussa kansalaissodasta ja johti työväestön kansalaisten yhteisrintamaan Suomen rakentamiseksi 1920-30 luvuilla ja maahan hyökänneen vihollisen torjumiseksi 1939
- häpeällisin teko historiassamme ja rikollinen oikeudenraiskaus oli sotasyyllisyysoikeudenkäynti, jossa tuomittiin vankeuteen ne miehet, joita meidän olisi pitänyt eniten kiittää pelastumisestamme
- olimme tuohon tekoon Neuvostoliiton pakottamia, mutta parhaansa niihin ”syyllisiä” nimettäessä tekivät myös kotokommunistimme ja oikeusministeri Urho Kekkonen
- Juho Kusti Paasikivi oli patriootti, mutta ei koskaan esim. Kekkosen tavoin Suur-Suomi-uhoaja; hän oli myös realisti ja Neuvostoliiton näkökohtien ymmärtäjä ja Neuvostoliiton johto kunnioitti häntä, kun hän ei koskaan antanut heille periksi enempää kuin oli pakko
- Väinö Tannerin, K-A.Fagerholmin ja asevelisosialistien pontimena oli aina ennen muuta isänmaan etu, jonka puolesta he toimivat rohkeasti ja korkealla moraalilla
- nykysuomalaisten valtaosa tuntee hyvin huonosti historiaa, niin Suomen kuin maailmankin historiaa, ja monet puhuvat asioista vain luulonvaraisesti tai heidän käsityksiänsä menneistä ja nykyisistä vääristää kritiikitön poliittinen näkemys
- historian tuntemus on sivistyneisyyden ensimmäinen edellytys ja kansalaiskunnon perusta; ”kansa, joka ei tunne historiaansa, on kelvoton”, sanoi Paasikivi
- historian lukeminen sopii aloittaa vaikkapa lukemalla Max Jakobsonin ”Diplomaattien talvisota” ja hänen viimeiset teoksensa, eli trilogia ”Väkivallan vuodet”, Pelon ja toivon aika” ja ”Tilinpäätös”;
- Jakobson on kansainvälisesti tunnetuin diplomaattimme, jonka pääsyn YK:n pääsihteeriksi 1972 esti Neuvostoliitto (tai Kekkonen suostumalla NL:n painostukseen)
- Suomessa on monia hyviä historiantutkijoita, mutta ainutlaatuisten omakohtaisten kokemustensa vuoksi Jakobson on todellinen asiantuntija ja lehtimiestaustansa vuoksi kirjoittajana paras
Itse en aseta näitä sotilaita Mannerheim mukaan lukien niin suureen arvoon kuin sinä. Sotilaat tekivät työnsä eivätkä sotkeutuneet kovin paljon politiikkaan Mannerheimia lukuunottamatta. Hänkin teki sotkeutumisen hienovaraisesti edustaen puolustusvoimien näkökulmaa esim. talvisodan alla puolustusneuvostossa. Poliitikot tekevät Suomessa suuret ratkaisut, päättävät sodasta ja rauhasta jne. Siksi poliitikkojen rolli on mielestäni aina merkittävämpi, niin hyvässä kuin pahassa.
Itse arvostan merkittävistä poliitikoistamme ylivoimaisesti eniten J.K.Paasikiveä. Hän oli ensinnäkin realisti, jolla oli erinomainen kokonaisnäkemys asioihin niin Suome osalta kuin kansainvälisesti. Paasikivi korosti aina historian tuntemuksen tärkeyttä. Niinpä hän löysi Suomen tilanteeseenkin rinnastuksia mm. buurisodasta ja Tanskan kohtalosta 1700-luvulla. Hän ymmärsi myös suurvaltojen käyttäytymisen logiikkaa, vaikka ei tuosta logiikasta kyllä pitänyt. Paasikiven mielestä kaikilla suurvalloilla on imperialistisia pyrkimyksiä, joissa pienten valtojen oikeuksia poljetaan. Paasikivi korosti sitä, että mikään suurvalta ei eroa tässä suhteessa toisistaan. Hänellä ei ollut siis mitään erityistä Venäjäfobiaa. Paasikiven erinomainen realismi ja kokonaisuuksien hallinta tuli hyvin esille talvisodan alla käydyissä neuvotteluissa, jotka koskivat aluevaihdoksia. Suomessahan vain Paasikivi ja Mannerheim asettuivat sille kannalle, että sotaa tuli kaikin keinoin välttää. Paasikivi todistelee sitten myöhemmin, että tämä hänen kanstansa tuli täysin todistetuksi Moskovan rauhassa 13.3.1940. Varmasti Paasikivikin teki ministerinä ollessaan 1940 virhearvioita, mutta se johtui luullakseni suurelta osin sitä, ettei hänellä ollut tiedossaan kaikkia rauhan solmimiseen liittyviä seikkoja. Sotien jälkeen tuli sitten tunnetuksi hänen presidenttikaudellaan Paasikiven linja, joka osoitti samaa realismin tajua kuin aina ennenkin.
Paasikivi erosi seuraajastaan Kekkosesta jyrkästi siinä, että Paasikivi oli aito demokraatti ja parlamentarismin kannattaja, vaikka hänellä nuorempana olikin monarkistihaaveiluja. Paasikivi oli myös elkeäati hyvin humaani ihminen, mikä käy hyvin ilmi, kun lukee hänen muistelmiaan. Hän oli realisti, mutta silti hänen moraalinsa oli korkealla tasolla. Hän kauhisteli aidosti sitä vuodatetun veren määrää, mikä oli saatu aikaan turhan kevytkenkäisellä ja idealistisella suhtautumisella suurvaltapolitiikkaan. Paasikivellä oli vanhastaan sympatioita Saksan suuntaan, mutta kyllä häntä voi silti pitää ennen muuta Pohjoismaihin suuntautuvana poliitikkona. Paasikivi näki mm., että Suomen ja Ruotsin puolustusliitto olisi hyvinkin torjunut jo ennakolta talvisodan, sillä NL:n hyökkäyskynnys olisi silloin noussut korkeammalle.
Jakobsonin valitseminen pääsihteeriksi ei kelvannut NL:lle. Syynä tuskin on Jakobsonin mahdolliset poliittiset mielipiteet. Suurin este oli ehkä juutalainen syntyperä. Voi olla hyväkin, ettei Jakobsonia tämän syyn takia valittu, kun Lähi-idän tilanne oli hyvin kriittinen ja eteni sitten sotaan vuonna 1973. Tietysti Jakobsonin nimitys olisi nostanut Suomen imagoa maailman silmissä, mutta se olisi voinut tuoda myös ennalta arvaamattomia vaikeuksia, koska kansainvälinen tilanne oli Lähi-idän lisäksi vielä Aasiassakin epävakaa. Myös USAn ja NL:n suhteet olivat kireät, joten suomalainen konfliktien välittäjänä saattoi joutua ainakin NL:n silmissä hankalaan rakoon. Jos Kekkonen nimitystä vastusti, se johtui ilmeisemmin tämänkaltaisesta varovaisuudesta.
Hyvä ja asiantunteva kommentointi, kuten lähes aina Sinulta. Silti ei muuta sitä näkemystäni, että Mannerheim on historiallisesti merkittävämpi suurmies kuin Paasikivi tai juuri kukaan muu; mielestäni hänen kanssaan tässä mielessä kilvoittelevat vain mainitsemani Snellman ja Lönnrot.
Minä tietoisesti korostan tässä symbolista merkitystä. Mikäli valkoisten voitto vapaussodassa katsotaan itsenäisyytemme perustaksi, niin kyllä tuo voitto ja samalla Suomen itsenäisyys menee Mannerheimin piikkiin. Entäpä sitten tuo itsenäisyytemme pelastaminen 1939-44? Paasikiven merkitys oli siinä suuri ja hän oli juuri sellainen poliitikko kuin kuvaat, mutta hänen toimintansa tarkoituksena oli lähinnä vain pitää se torjuntavoitto, minkä sotilaamme Mannerheimin johdolla olivat saavuttaneet. Tässä hän onnistui hyvin. Myös hänen eroavuudestaan Kekkoseen verrattuna olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi.
2. Urho Kekkosesta
- Urho Kekkonen oli kunnianhimoinen, mutta moraaliltaan heikko opportunisti, joka täydellisellä muodonmuutoksellaan pelasti itsensä ja keplotteli sitten vanhan Paasikiven ja Neuvostoliiton suosioon ja onnistui Korsimon kepulikonstien avulla pääsemään presidentiksi
- presidenttinä Kekkonen oli Neuvostoliiton nöyrä palvelija, mutta kotimaassa voimamies ja öykkärimäinen itsevaltias, joka alisti muut lähellään olevat ja vei Suomen tarpeettoman kiinteään ”koalitioon” auttajansa ja tukijansa Neuvostoliiton kanssa
- Kekkonen ei tehnyt yhtään merkittävää sisä- tai ulkopoliittista päätöstään neuvottelematta ensin Neuvostoliiton kanssa eikä hän lähtenyt yhdellekään matkalleen länsimaihin ilman Neuvostoliiton antamaa asialistaa taskussaan
- Kekkosen näennäinen vaikutusvalta Neuvostoliiton johtajiin oli usein ennalta sovittua teatteria, minkä tarkoituksena oli vain tukea Kekkosen asemaa kotimaassa
- Kekkosen aikaansaama ”suomettuminen” oli Suomelle häpeällistä ja taloudellisesti näennäisestä menestyksestä huolimatta vahingollista Neuvostoliittoon kytkeytymisen vuoksi; tämä paljastui viimeistään Neuvostoliiton romahdettua
3. Maalaisliitosta/keskustapuolueesta/keskustasta
- Kekkonen kaappasi maalaisliiton Korsimon avulla, mustamaalasi ja syrjäytti sen alkiolaisen johdon ja heitti alkiolaiset periaatteet roskakoriin muuttaen puolueen vain oman politiikkansa käsikassaraksi tärkeimpänä tehtävänään tukea hänen yksinvaltaansa
- palkkioksi alistumisestaan maalaisliitto/keskustapuolue sain Kekkosen tuen talouselämän kehitystä jarruttavalle ”jakopolitiikalleen”, missä sillä oli kannatustaan suurempi valta
- maalaisliitto/keskustapuolue käytti valtaansa härskisti ja aina oman etunsa niin vaatiessa petti hallituskumppaninsa ja puukotti selkään niiden poliitikkoja, mikä synnytti sloganin ”kepu pettää aina”
- maalaisliitto/keskustapuolue/keskustan politiikasta ja tekemisistä ei saa syyllistää suomalaista talonpoikaa, maanviljelijöitä, jotka ovat olleet puolueelle vain vaalikarjaa; he ovat maan ja muiden kansalaisten kannalta tärkeän elinkeinon harjoittajia ja maan rakentajia siinä missä muutkin ja ovat ansainneet myös tukensa, joista hyötyvät kaikki kuluttajat ja ne pitävät yllä työpaikkoja
- yksittäisissä keskustalaisissa poliitikoissa oli myös Kekkosen aikana yhteistyökykyisiä, luotettavia ja isänmaallisia ihmisiä, kuten Johannes Virolainen, mutta he pääsivät oikeuksiinsa vasta Kekkosen väistyttyä
- Esko Aho keskustan johtajana teki eräitä rohkeita avauksia, mutta tuli liian nuorena politiikan eturiviin ja pääministeriksi ja vaikka hän oli kovin sulavakielinen, menetti ehkä juuri siksi joka asian ”lausuntoautomaattina” uskottavuuttaan
- Ahon johtama porvarihallitus vei Suomen EU:iin ja aloitti nousun lamasta paljolti Viinasen johtaman kokoomuslaisen talouspolitiikan johdosta; keskustan ja kokoomuksen yhteistyö kuitenkin kangerteli eikä tuottanut kovin hyviä tuloksia ja kokoomukselle keskusta osoittautui epäluotettavaksi hallituskumppaniksi
- Aho ei onnistunut puhdistamaan keskustaa Kekkosen ajan perinteistä eli ulkopoliittisesta suuntautumisesta mieluummin itään kuin länteen eikä taantumuksellisista yhteiskunnallisista näkemyksistä ja sen mukaisesta politiikasta ja epäluotettavuudesta
- Ahon jälkeen keskustassa vain voimistui kaipuu ja pyrkimys palata menneeseen, ja siksi ”pohjalainen mafia” nosti puheenjohtajaksi Anneli Jäätteenmäen, jonka toiminta viime vaalien yhteydessä oli oiva osoitus keskustan perinteisestä härskiydestä
- harvoin jos koskaan on niin vähäisestä poliittisesta voitosta nähty sellaista riemua ja riekuntaa, mitä keskustalaiset osoittivat 6000 (0,002 % äänestäjistä) äänen enemmistöllä ja vaaliteknisellä tuurilla saadusta muutaman paikan voitosta
- tuon voiton kääntyminen Jäätteenmäen surkuhupaisan farssin myötä arvovaltatappioksi oli suurelle osalle keskustan kenttäväkeä niin traumaattinen kokemus, että se frustroi heitä edelleen mitä mielikuvituksellisimpiin salaliittoteorioihin ja kostonjanoisiin vaatimuksiin omien harhojensa pohjalta
- keskustan johto ei kenttäväen tavoin saanut suurta traumaa noista tapahtumista ja oli pian tapahtumien jälkeen selvästi helpottunut Jäätteenmäen syrjäyttämisestä, joskin Vanhasen alku pääministerinä oli kovin haparoivaa ja saamatonta
- Matti Vanhasen viime päivien puheet osoittavat hänessä tapahtuneen muodonmuutoksen ja antavat aihetta toivoa myös keskustan muuttumisesta hänen johdollaan länsimaiset arvot tunnustavaksi yhteistyökykyiseksi ja luotettavammaksi suomalaiseksi puolueeksi.
- nykyinen hallitus on Vanhasen johdolla siirtynyt ulkopoliittisesti täysin edeltäjänsä linjoille, mutta sisäpolitiikassa se hapuilee pahasti ja asetetut tavoitteet mm. työllisyyden suhteen karkaavat käsistä; monet muut keskustan julkistamat sisäpoliittiset tavoitteet ovat yhteiskunnallisesti taantumuksellisia ja kaikkea kehitystä jarruttavia
- Nato-asiassa keskusta on Vanhasen johdolla erkaantumassa Halosen ja Tuomiojan näkemyksistä ja siirtymässä Lipposen, Jaakonsaaren ym demarien ja kokoomuksen linjoille
- kaikki edellä todettu osoittaa Vanhasen vakiinnuttaneen asemansa puolueensa kiistattomana johtajana
- osassa keskustan kenttäväkeä elää vielä sitkeässä Kekkosen ja Neuvostoliiton aikaiset asenteet (länsi- ja Nato-vastaisuus yms), mikä nähdään näiltäkin palstoilta, mutta se ei suuresti vaikeuttane Vanhasen tehtävää puoluejohtajana
- keskustan kenttäväessä on paljon niitä, jotka ihannoivat yksinvaltaisia järjestelmiä ja heillä on voimakasta taipumusta erilaisiin –ismeihin, kuten kommunismiin ja jopa natsismiin, kuten Lähi-Itää koskevien kirjoitusteni vastineissa nähtiin
- edellä mainittu tosiasia selittynee sillä, että suuri osa entisiä kommunistejamme on siirtynyt keskustan kannattajiksi siksi, että he pitävät sitä heidän pahimman vihollisensa – sosialidemokraattien – vihollisena, mikä ei enää ainakaan puoluejohdon tasolla pitäne paikkaansa
Minusta erinomaisen kuvaava ja havainnollinen analyysi, samalla sillä tavalla kärjistetty, etteivät keskustalaiset itse siitä juuri taida pitää.
Virkistävää luettavaa.
Hyvin paljon olennaista pystyit tähän tiivistämään. Yksi asia minua on hieman mietityttänyt ja sen otikin esiin puhuessasi "pohjalaismafiasta". Eskon Ahon syrjäyttämisen syynähän esitettiin jonkinlaisen muurin nouseminen häntä vastaan. Tällaista muuriteoriaa esitteli ainakin Mauri Pekkarinen. Silloin ei täysin ymmärtänyt, keiden toimesta tällainen muuri asetettiin. Sittemmin on kyllä selvinnyt, että muurinrakentajina toimivat nämä maakuntiaan terrorisoivat satraapit eli Ilkka-lehti ja Keskisuomalainen päätoimittajineen. Tässä yhteydessä Kari Hokkanen nimenomaan nosti Jäätteenmäen Ahon sijaiseksi ja sitten syrjäyttäjäksi. Kyse oli Keskustan valtakamppailusta, jossa valta siirtyi Hokkaselle ja hänen tukijoukoilleen Jäätteenmäen toimiessa bulvaanina, sätkynukkena. Noihin aikoihin tuntui hyvin oudolta, että Keskisuomalainen arvosteli Keski-Suomen omaa poikaa Mauri pekkarista varsin jyrkin sanakääntein. Tämä sopii kuitenkin valtataistelun kuvioihin, sillä Pekkarinen tuki ilmeisen vilpittömästi Ahoa, joka piti Pekkarista oikeana kätenään.
Jäätteenmäen eroepisodi oli sitten kova pala nimenomaan tälle "pohjalaismafialle", sillä se menetti sätkynukkensa ja samalla suurimman osan vallastaan. Tilalle tuli Matti Vanhanen, joka ei varmaankaan ota ohjeita ja neuvoja hokkasilta yms. Jäätteenmäen heikon asiaosaamisenkin selittää se, että bulvaaniksi piti valita henkilö, joka olisi osaamistasoltaan riittävän heikko ja siten ohjailukelpoinen. Hokkasilla ei ollut vara-Jäätteenmäkeä varastossa ja niin vanhasen valinta pääsi ilkeästi yllättämään. Vanhanen näyttää nimittäin asettavan kuitenkin pääministeriyden puoluejohtamisen edelle, mistä kielii hänen tuoreet Eu-puheensa. Hokkaset ovat joutuneet ojasta allikkoon, kun näyttää siltä, että heidän ohjailunsa sijaan on tullut Lippos-ohjautuvuus. Katkeruus on suuri ja tästä pitää tietysti syyttää ennen muuta demareita.
Tiivistit osaltasi Hokkasen ja Laatikaisen roolit keskustan nukketeatterin ohjaajina aivan samoin kuin olisin itsekin tiivistänyt, jos olisin osannut.
Eipä tuohon ole ainakaan minulla lisättävää. En ole tuota asiaa mitenkään tutkinut enkä noinkaan perinpohjaisesti edes ajatellut, mutta hyvin uskottava on näkemyksesi. Ei varmaankaan perustu mutu-pohjalle, vaan olet todella ajatellut ja ehkä tutkinutkin asiaa. Oikein valaiseva ja ajatuksia avartava kommentti!
4. Sosialidemokraateista
- asevelisosialistit olivat avainasemassa estettäessä Suomea liukumasta kommunismiin 1940-luvun lopulla; voidaan sanoa, että asevelisosialistit pelastivat Suomen
- sosialidemokraatit onnistuivat kohoamaan Kekkosen Suomessakin ”valtionhoitajapuolueeksi” ja lähes kaikessa hyvässä maamme on rakentunut tällaiseksi sosialidemokraattien johdolla ja sosialidemokraattisen aatteen ohjaamana
- sosialidemokraatit ovat aina tunnustaneet länsimaisia demokraattisia arvoja ja parlamentarismia, joskin puolue joutui Kekkosen aikana tässä ahtaalle pystyäkseen Sorsan johdolla hoitamaan asioita jotenkuten periaatteittensa mukaan
- paras todiste sosialidemokratian arvosta demokratian, vapauden ja ihmisen puolustajana on se, että sen ovat kokeneet suurimmaksi vihollisekseen niin kommunistiset kuin fasistisetkin diktatuurit
- Mauno Koivisto oli rohkea mies, minkä hän todisti jo sodassa ja hän ei lopulta taipunut enää Kekkosenkaan edessä, mutta Neuvostoliiton pelon – vaikka ei kunnioitusta – Koivistokin oli perinyt edeltäjältään
- Koivisto oli myös rehellinen ja moraalinen mies ja kunnioitti parlamentarismia, jonka hän palautti eduskuntaan ja poliittiseen järjestelmäämme
- Martti Ahtisaari omaa tämän hetken suomalaisista suurimman asiantuntemuksen ja kokemuksen vaativissa kansainvälisissä tehtävissä ja on niissä saavuttamansa menestyksen johdosta tämän päivän tunnetuin ja arvostetuin suomalainen maailmalla
- Ahtisaaren tehokasta toimintaa hänen kaikissa tehtävissään ovat aina ohjanneet korkeat moraaliset ja ihmisten ja kansojen yhdenvertaisuutta korostavat periaatteet
- Ahtisaari ei päässyt oikeuksiinsa Suomen presidentin tehtävässä eikä hän tehtävässä viihtynytkään, kun Kekkosen yksinvaltaisuuteen totutetut suomalaiset eivät osanneet arvostaa hänen ansiokasta toimintaansa siinä
- 1960-luvun vasemmistoradikaali-ylioppilaspoliitikko Paavo Lipponen teki päinvastaisen käännöksen kuin Kekkonen muuttamalla suuntansa länteen 1970-luvun alussa, jolloin se ei ollut ”muodikasta”, mikä on osoitus hänen moraalisesta rohkeudestaan, terveestä itseluottamuksestaan ja kaukonäköisyydestään
- SDP:n puheenjohtajaksi noustuaan Lipponen osoittautui puolueelleen ja koko Suomelle ”Moosekseksi”, jolla oli hidas puhe, mutta selkeä näkemys ja voimakas tahto ja hän lopullisesti johdatti meidät pois ”Siinain korvesta”
- Lipponen osoittautui myös erittäin demokraattiseksi, hyväksi johtajaksi, joka pystyi pitämään koossa monista puolueista koostuvat hallituksensa ja sai ne työskentelemään tehokkaasti
- Paavo Lipposen kahden hallituksen aikana tapahtui Suomessa erittäin voimakas ja tuloksellinen kehitys lähinnä sosialidemokraattien ja kokoomuksen hyvän yhteistyön ja molemminpuolisen luottamuksen ansiosta
- tuona aikana Suomi nousi lopullisesti syvästä lamasta, talous kasvoi ja monipuolistui voimakkaasti ja sen edellyttämästä rajusta rakennemuutoksesta huolimatta työllisyys parani merkittävästi; samalla Suomi muuttui uskottavaksi länsimaaksi ja kokoaan suuremmaksi vaikuttajaksi EU:ssa
- sosialidemokraattisessa puolueessa on aina ollut ”katto korkealla ja seinät leveällä” ja niin nytkin; Lipposen johtama suuntaus on selvästi länsimainen ja EU-suuntautunut sekä Nato-myönteinen ja tuntee vetoa yhteistyöhön kokoomuksen kanssa ja Halosen/Tuomiojan linja on länsi- ja EU-skeptisempi ja tällä linjalla olevat kokevat keskustan mieluisammaksi yhteistyökumppanikseen; suurin osa sosialidemokraattisista poliitikoista ja puolueen kannattajista ei ole leimallisesti kummallakaan linjalla, vaan pitävät tärkeämpänä käytännön toimia ja tuloksia työmarkkina-, palkka- ja sosiaalipolitiikassa
- Lipposen arvovalta puolueessa on kuitenkin kiistaton mm. hyvien vaalimenestysten johdosta ja jos tällä hetkellä hänelle ei ole vakavasti otettavaa kilpailijaa puolueen johtajana
- jos Lipponen pääsee haluamaansa korkeaan EU-virkaan tai muuten haluaa jättää puolueen johdon, vakavimmin otettavia seuraajaehdokkaita hänellä on Eero Heinäluoma, Liisa Jaakonsaari ja Antti Kalliomäki, tässä järjestyksessä. Mahdollinen musta hevonen on Kimmo Kiljunen.
Yhtä terävää ja kriittistä analyysiä teit dematreistakin, vaikka itse olisin ollut paljon kriittisempi siitä näkökulkmasta, että SDP on aina istunut kahdella pallilla SAK:n ja SDP:n ja käyttänyt tätä häikäilemättä hyväkseen.
Ahon hallituksen aikana SDP näytteli yhteistyöhaluista oppositiota, kun SAK uhkaili yleislakolla, ellei hallitus tee niin kuin SAK haluaa. Lipposen hallitusten aikana Lipponen oli pitävinään puolueensa kurissa hallitusohjelman avulla, mútta SAK:n lausuntoautomaatti (Eero Heinäluoma) työnsi SAK:n propagandakoneiston avulla koko ajan aineistoa mediaan ikään kuin SDP olisikin ollut jotain muuta kuin hallituspuolue. Eikä kokoomuksella ollut muuta mahdollisuutta kuin istua suut supussa, koska kokoomus ei ole ikinä oppinut, miten mediaa käytetään poliittisten tavoitteiden edistämiseksi.
Kokoomuksesta voisit muuten tehdä vastaavan analyysin. ;-)
5. Puolustusvoimista, Nato-jäsenyyden tarpeesta, rauhanturvaamisesta ja Lähi-Idän tilanteesta
- Suomen puolustusvoimat ovat olleet aina puolueettomat, joihin presidentti ja hallitus kuten kansalaisetkin ovat voineet aina luottaa, eikä Kekkonenkaan onnistunut politisoimaan puolustusvoimia, vaikka hän yritti niin tehdä Keinosen avulla
- puolustusvoimamme ovat hyvin koulutetut ja motivoituneet ja materiaalin niukkuuteen nähden tehokkaat, mutta riittämättömät yksin vastaamaan pinta-alaltaan suuren maamme puolustamisesta
- Nato-jäsenyys on meille välttämätön turvallisuutemme vuoksi; jo sen ennalta ehkäisevä merkitys on suojaava, sillä yhtäkään Nato-maata vastaan ei ole koskaan hyökätty terroristi-iskuja lukuun ottamatta
- suomalaisten maanpuolustustahto on luja, mikä tulee kääntymään myönteiseksi Nato-kannaksi, kun kansalaiset oppivat ymmärtämään edellä sanomani tosiasian
- YK:n rauhanturvatoiminta on ollut arvokasta, ja sillä on monia kiistattomia onnistumisia kuten Siinailla ja Golanillakin, ja sille vuonna 1988 myönnetty Nobelin rauhanpalkinto oli hyvin ansaittu
- rauhanturvatoiminta voi vain harvoin ratkaista lopullisesti konflikteja; aina se kuitenkin voi estää taisteluja ja rauhoittaa tilannetta ja parantaa poliittisen ratkaisun mahdollisuuksia
- Suomelle hyvää mainetta ja arvostusta ovat tuoneet kansainvälisissä rauhanturvajoukoissa palvelleet sotilaamme, aktiivit ja reserviläiset, miehet ja naiset, ja asianomaiset ovat saaneet niissä hyvää sotilaskoulutusta ja –kokemusta (maanpuolustuksen hyödyksi), avartaneet maailmankuvaansa ja saaneet paljon hyviä ystäviä
- Israelin yksipuolinen syyllistäminen nykytilanteesta osoittaa, ettei tunneta juutalaisen kansan eikä Israelin valtion historiaa eikä tunneta tai ymmärretä nykytilanteeseen johtaneita tapahtumia; ellei näin ole, asianomaisella on natsi-ideologisia mieltymyksiä
- Lähi-Idän konflikteissa ei ole syyllisiä eikä syyttömiä, vaan kaikki ovat uhreja ja kyse on yhteisestä onnettomuudesta, jonka he itse voisivat ratkaista, jos ulkopuoliset antaisivat heille siihen tilaisuuden lopettamalla vihan lietsonnan ja terrorismin tukemisen
Itse korostaisin Natossa sitä, että sodat eivät ole enää rintamasotia. Siksi pitää olla yhteistyössä, että tiedustelutietoja voidaan vaihtaa reaaliajassa ja turvautua naapureiden informaatiojärjestelmiin ja materiaaliseenkin apuun hyvin nopeasti ja hyvin täsmällisesti, koska se, mitä vastaan joudumme jatkossa suojautumaan on saman tyyppistä sodankäyntiä kuin esim. WTC:n ja Barcelonan terrori-iskut.
- Israelin yksipuolinen syyllistäminen asianomaisella on natsi-ideologisia mieltymyksiä
-----------------
Siis olet meidän puolella tai meitä vastaan ???
- Lähi-Idän konflikteissa ei ole syyllisiä eikä syyttömiä, vaan kaikki ovat uhreja ja kyse on yhteisestä onnettomuudesta, jonka he itse voisivat ratkaista, jos ulkopuoliset antaisivat heille siihen tilaisuuden lopettamalla vihan lietsonnan ja terrorismin tukemisen
---------------------------------------------
Entäs Irakin tapauksessa...
Onko Lipponen sankari vai voittaja Irakin suhteen ??
Kuinka korkealla kunniamerkilla SDP-SAK taistelujärjestössä palkitaan tälläinen teko ??
Lenin punapylpyrällä vaiko Stalinin kaulankatkaisu sirpilla ?
Uskon, että todella olet natsi, kun et ymmärtänyt että olen kaltaisiasi vastaan. Älä muuten vedä sikaa yhdyssanaksi kanssasi, sillä se herjaa sikaa, mikä on sentään kunnioitettava eläin natsiin verrattuna.
En ymmärrä, miten Lipponen tähän asiaan kuuluu. On hän tosin melkoinen mies, mutta ei hänkään kaikkeen ehdi. Viime aikoina hänellä on ollut kyllin työtä Matti Vanhasen opastamisessa, mikä onkin tuottanut hyvää tulosta. Luepa kirjoitukseni "tunnustusta Matti Vanhaselle"!
KOMMUNATSI
6. Tulevaisuudesta
6.4.2004 lehdissä julkaistu gallup-kysely kertoo hallituksen menettäneen roimasti suosiotaan niin, että sen suosio hallituspuolueiden kannattajienkin piirissä on enää 54 %: Pääministeri Vanhanen 59 %:n kannatuksellaan on hallitustaan suositumpi. Suomalaisia miellyttää Vanhasen vähäeleinen ja vähäpuheinen tyyli, jossa on hieman samaa kuin Mauno Koivistolla. Vanhasta pidetään myös rehellisenä, mitä ei voida sanoa kovin monista keskustapoliitikoista eikä varsinkaan edeltäjästään. Vanhanen on ilmeisesti järkimies, joka myös näkee, mitä aika vaatii ja alkaa vähitellen myös toimia vaatimusten mukaisesti.
Tulevaisuuden ennakointiin edellä todetun perusteella ei tarvita ennustajan lahjoja vaan hieman järkeä ja kykyä loogiseen päättelyyn riittää siihen hyvin. Näin tulee tapahtumaan:
- keskusta tulee häviämään seuraavat eduskuntavaalit, joissa voittajia tulevat olemaan sosialidemokraatit ja kokoomus
- Matti Vanhanen on hyvin tiedostanut tämän ja on alkanut ohjata puoluettaan tielle, jolla se saattaisi hävittyjenkin vaalien jälkeen päästä vielä hallituskumppaniksi vaalien voittajille
- Vanhasen tavoite saattaa olla realistinenkin, jos keskusta luopuu julkisesti kaikesta, mitä se lupasi kannattajilleen viime vaalien yhteydessä ja palaa muussakin kuin ulkopolitiikassa edellisten hallitusten linjoille – mutta varmaa tavoitteeseen pääseminen ei ole, sillä vaalien voittajilla sosialidemokraateilla ja kokoomuksella on niin hyvät kokemukset yhteistyöstä, että he molemmat tuntenevat suurempaa vetoa toisiinsa kuin keskustaan
Muistakaa myös tämä tulevaisuudenkuvaukseni seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, niin ainakin hiljaa itsessänne vaikka hammasta purren myönnytte tunnustamaan minun kaukonäköisyyteni.
Itse toivoisin tulevaisuudessa näkeväni sellaisia valtapuolueiden kansanedustajia, jotka ymmärtäisivät se, mitä kokoomuksessa jo aika moni ymmärtää, että kaiken pohjoismaisen hyvinvoinnin ja laadukkaitten julkisten palvelujen takana on vain yksi asia: toimiva kansantalous.
Varsinkin keskustan lulisi tajuavan, että ei voi mennä niittämään satoa ennen kuin se on kasvanut eikä enempää kuin se on kasvanut, ellei mene niittämään sitä toisen kasvattamasta pellosta.
Niinpä, niin näiden kansantaloutta suuresti ymmärtävien puolueiden edustajat pyrkivät julkisuudessa esittämään ministerinä ajatuksia joiden mukaan yrityksiä pitäisi saada haastaa oikeuteen erilaisten ammattiliittojen sillä perusteella että työntekijöiksi valitaan motivoituneita ja kyvykkäitä ammattitaitoisia, eikä kyvyttömiä ammattillisissa taidoissa jälkeenjääneita eläkeputkeen hinkuvia jäsenkirja-uskovaisia...
Ei noita "tiivistettyjäkään" jaksa lukea. Ehkä joku lipposlaisen kokdemin hurmioitunut jäbä sen tekee. Minulla on tärkeämpää lukemista, esimerkiksi Erkki Tuomiojan uusi kirjanen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vuonna 04 tai Paasikiven päiväkirjat.
Minä ainakin luen mielelläni kaikenlaisia "toisinajattelijoiden" tekstejä, sinunkin Oiva, koska niitä vasten on hyvä heijastella omia näkemyksiään ja pohtia, miten asiat oikeasti ovat.
Minä mielelläni kritisoin kaikkia puolueita, kokoomusta ja demareitakin, kuten olet varmasti vuosien saatossa huomannut. Vaikka en viime aikoina olekaan avannut demareita ja kokoomusta kritisoivia viestejä, niin muistat varmaan miten aikanaan kokoomuksen saitilla ryöpytin SAK:ta ja demareita monista asioista ja kokoomusta mm. viime pressanvaalien ehdokasasettelun tyrimisestä ja vajaa vuosi sitten saamattomasta oppositipolitiikasta, jossa ei ollut mitään linjaa.
Niin, että älä viitti nimitellä minua "lipposlaiseen kokdemiin hurmioituneeksi", sillä se määrittely on olemassa vain omassa mielkuvituksessasi.
Minä en ole enempää kuin sitoutumaton antisosialisti - niin kuin Jäbäkin. ;-)
...Oiva, sillä kyllä Sinä luit kaikki nuo kirjoitukseni, luit hyvinkin tarkkaan, mutta et kommentoi, koska et voi kiistää niistä yhtään!
Älä lue enää Tuomiojan kirjaa ulkopolitiikasta, sillä Matti vanhanen otti häneltä ohjat omiin käsiinsä ja hyvä niin. Luepa kirjoitukseni "tunnustusta Matti Vanhaselle".
Nytkö vasta luet Paasikiven päiväkirjoja? No se selittää hieman sitä, että olet pannut monia Paasikiven tekemisiä Kekkosen piikkiin. Jo on aika lukea ja saada hieman luotettavampaa tietoa noistakin ajoista, vaikka kyllähän Juho Kustikin päiväkirjojaan julkisuudelle tarkoitti koskapa niitä jälkikäteen paljon korjaili ja kaunisteli aikaisempia ajatuksiaan siinä uskossa, että Neuvostoliitto olisi ikuinen ja me joutuisimme elämään aina sen lieassa. Tässä hän jakoi uskonsa Kekkosen kanssa.