Jyp

oli hyvä mittari eilen. Tepsi otti eilen pakkovoiton hyvällä pelillä. Atte veti komiasti nollan ja kyllä toi joukkueen peli ihan lupaavalta näyttää. Peli kerrallaan. Hyvä TPS!
6181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ei edes joka kerta

Äänestä

Jos Tepsi pitää kuuden sijansa ja Jyppi on kolmas..Siinä tasonmittari verrattuna viimekauteen, Jyppi on heiman heikentynyt..loukkaantumisia, pelaajavaihdoksia ja pienempi nälkä.

Äänestä
  • Mielestäni JYP ei ole viime kaudesta heikentynyt. Viime kaudella Tepsin etuna oli se, ettei JYP ollut tällä vuosituhannella Playoffs-sarjaa voittanut, joten Jyväskylän pojilla oli jännitystä normaalia enemmän. Tällä kaudella JYPillä ei tuota jännitystä ole ja muutenkin joukkue on täynnä voittamaan oppineita pelaajia. Mikäli tällä(kin) kaudella puolivälierissä kohdataan, niin veikkaisin JYPin vievän selvemmin (4 - 0,1). Ensinnäkin juuri tuon edellä mainitun syyn lisäksi ja toisekseen meillä ei (huolimatta Aten ja Davidin viime aikaisista loisto-otteista) ole heittää Alexander Salakia maaliin.
    Pidän itse JYPiä suurimpana mestarisuosikkina.

    Mutta todennäköisestihän TPS kohtaa puolivälierissä Lukon, joka tippunee vielä kolmanneksi.

    Äänestä

  • fetwet kirjoitti:

    Mielestäni JYP ei ole viime kaudesta heikentynyt. Viime kaudella Tepsin etuna oli se, ettei JYP ollut tällä vuosituhannella Playoffs-sarjaa voittanut, joten Jyväskylän pojilla oli jännitystä normaalia enemmän. Tällä kaudella JYPillä ei tuota jännitystä ole ja muutenkin joukkue on täynnä voittamaan oppineita pelaajia. Mikäli tällä(kin) kaudella puolivälierissä kohdataan, niin veikkaisin JYPin vievän selvemmin (4 - 0,1). Ensinnäkin juuri tuon edellä mainitun syyn lisäksi ja toisekseen meillä ei (huolimatta Aten ja Davidin viime aikaisista loisto-otteista) ole heittää Alexander Salakia maaliin.
    Pidän itse JYPiä suurimpana mestarisuosikkina.

    Mutta todennäköisestihän TPS kohtaa puolivälierissä Lukon, joka tippunee vielä kolmanneksi.

    ilman Salakkia on selvittävä.

    sääleissä Jokerit. Tappara kun on todennäköisesti se kuudes joukkue tämän illan jälkeen. Siis todennäköisesti Tepsin taival päättyy sääleihin tällä kaudella.

    Äänestä

  • heikentynyt ja pienempi nälkä? Heh vaan päinvaston. Toinen mestaruus on lähempänä kun moni luulee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pallonuija kirjoitti:

oli hyvä mittari eilen. Tepsi otti eilen pakkovoiton hyvällä pelillä. Atte veti komiasti nollan ja kyllä toi joukkueen peli ihan lupaavalta näyttää. Peli kerrallaan. Hyvä TPS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu