Vieläkö ehtii..

..hypätä kasvun kelkkaan mukaan tällainen aloitteleva sijoittaja.

Tiedän että tämä on kohtuullisen väärä paikka kysyä ja aktivoituminen sijoittamisessa olisi parasta ollut aloittaa vuosi sitten maaliskuussa (Olettaen ettei sijoitettavaa vielä 90-luvun alkupuolella ollut).

Tiedän myös sen, ettei rahastosijoitukset ole niitä pienikuluisimpia kohteita, mutta kun ite ei jaksa suoriin osakemarkkinoihin alkaa perehtymään / riskejä enempää hajauttamaan.

Niin että minkälaisia arvauksia löytyy?
3423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vielä ehtii kelkkaan mukaan. On selvää, että löysät on jo etupäässä otettu pois, eikä pitkää tasaista kasvua enää ole odotettavissa. Nyt on jo pakko hyväksyä markkinoiden (= osuuksien arvon) heilatelua.

Silti, luotan kasvun jatkumiseen näillä näkymin varmuudella kevään ajan, todennäköisesti koko vuoden ja varauksin ainakin kahden vuoden ajan. Millä perustein? Mutu, markkinoiden seuraaminen, kristallipallo ja teenlehdet. Siis samat perusteet kuin ekonomisteillakin.

Venäjä ei enää ole varma kortti. Luulen, että ennen kesää voidaan saada hyvät rahastokasvut. Itse kuitenkin kotiutan jo voittoja varmuuden vuoksi.
Eurooppa alkaa olla riskaabelia. Jos vauhti hiljenee, kulut ylittävät tuotot.
Pohjois-Euroopassa pienet kasvavat eniten ja varmimmin.
Varmimmat pelikohteet ovat Intia ja latinalainen Amerikka. Jos haluat pelata ja odottaa isoa tuottoa n. vuoden tähtäimellä, niin panosta näihin. Odotan 40% tuottoja vuoden loppuun mennessä - välissä on takuulla heilahtelua.

Parjatut rahastot ovat kalliita verrattuna suoriin sijoituksiin, mutta pienillä sijoituksilla vaaka kääntyy toisin päin. Rahastoissa on valmis hajautus amatöörillekin. Kun kasvu on näin kovaa kuin nykyisellään, niin esim. 1,6% ei ole niin suuri kulu, että se estäisi sijoittamasta rahastoihin. Rahaa ei ole pakko pitää kalliissa rahastossa, jos kasvu selvästi pysähtyy - itse siirrän varat lepäämään matalakuluiseen korkorahaston tarpeen vaatiessa.

Äänestä

Nousua on jatkunut jo tasan vuoden ja taloussyklin ennakoidaan jäävän lyhyeksi. Itsellä on menossa voittojen siirto lyhyisiin korkoihin ennakoiden niiden nousua. Pikkuhiljaa tietenkin. Pienillä sijoituksilla tuskin enää merkittäviä tuottoja saa. Ehkä raaka-aine rahastoista.

Äänestä

Ostopuolelle meni Kaukoitää (ei Japani), Venäjää, Pohjois-Amerikkaa ja Afrikkaa. Jos ei ihme mullistuksia niin saatan kotituttaa jo tänä vuonna. Pääasia että saan paremman tulon kulujen jälkeen kuin pankkitilillä makuuttamalla. Ei siis tarvitse mitään kummoisia kasvuja. Jos takkiinottoa näkyvissä niin sitten kotiuttamiset myöhemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.nnn. kirjoitti:

..hypätä kasvun kelkkaan mukaan tällainen aloitteleva sijoittaja.

Tiedän että tämä on kohtuullisen väärä paikka kysyä ja aktivoituminen sijoittamisessa olisi parasta ollut aloittaa vuosi sitten maaliskuussa (Olettaen ettei sijoitettavaa vielä 90-luvun alkupuolella ollut).

Tiedän myös sen, ettei rahastosijoitukset ole niitä pienikuluisimpia kohteita, mutta kun ite ei jaksa suoriin osakemarkkinoihin alkaa perehtymään / riskejä enempää hajauttamaan.

Niin että minkälaisia arvauksia löytyy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu