Miksi Suomessa pitäisi olla joku YLE, joka on täysin riippumaton muun maailman menosta, taloudesta?
Kyllä Ylen pitää elää samaa sykliä kuin muutkin eli yritykset, valtio, kunnat, ihmiset. Niillä tulonmuodostus
vaihtelee ajanjakson mukaan ja niin pitää Ylenkin osalta käydä. Mitään järkeä ei ole lainvoimalla taata jonkun osapuolen tulokehitys muusta maailmasta riippumatta. Tämä lisäksi vielä pellonkulman mummon eläkkeestä vaikka mummolla ei ole edes varaa ostaa tv:tä! Kyllä pitää olla voimassa oiukeudenmukaisuusperiaate, että et joudu maksamaan jostain mitä et käytä etkä osta!
Lisäksi mammutti YLE on saneerattava ja nopeasti koska se on paisunut kaikessa hiljaisuudessa kuin pullataikina. Kanavia on aivan liikaa sekä tv:ssä että radiossa. Emme tarvitse noin paljoa!
Aikoinaan lupamaksua korotettiin tilapäisesti digiin siirtymisen takia, näin luvattiin. Taas kävi niin että tilapäisyys jäi ikuisiksi ajoiksi. Vaikka analogiset järjestelmät poistettiin niin maksut jäivät voimaan! Hups kas kummaa kuinkas noin kävikään!
Se puolue, joka kannattaa Linden/Sasin mediamaksuja EI IKINÄ enää saa ääniämme. Piste.
YLE SANEERATTAVA
4
170
Vastaukset
- ei TV:tä
Yle voisi toimia pelkästään netissä ja ehkä maksukortti systeeemillä. Minulla on pelkkä netti ja en todellakaan aijo hankkia tv:tä.
- Päivitys!
YLE on teknisenä välineenä ihan asiallinen ja ylläpidon arvoinen.
YLE on verratavissa sisällöllisesti 70-luvun möhkälemäiseen NMT-autopuhelimeen ja teknisesti 10-luvun näppärään multimediakännykkään.
Sisällöllisesti YLE on Hella Vuolijoen, Eino S. Revon, Erkki Raatikaisen jne, jne, tasoisten, 2-divarin toimitsijoiden sitkosoftaama.
YLE:n sisällön päivitys vastaamaan kustannustehokkaasti kaikkien maksuvelvollisten asiakkaiden tasapuolista kohtelua ja tuotetarjontaa on iso ja vaikea prosessi, koska softahenkilöstön valintakriteerit ovat vielä viime päiviin asti olleet poliittisesti kiintiöidyt. YLE:stä on noussut kansanedustajia enemmän kuin mistään virastosta koskaan.
YLE:ssä ns. Pasilan puoli kiitettävästi kehittymässä moniarvoiseen suuntaan kaikessa sisällössään. Muutos on ollut vähän kömpelöäkin mutta innostus oikean journalismin tavoitteluun antaa anteeksi, kun yritystahtoa nyt saa olla, varsinkin nyt.
Pasilassa päivitys on pitkään sisäisesti vaikeaa, koska journalistisesti suuntautuneita on toistaiseksi vähemmän kuin tiedonjakajia.
TV2:n sahattua napanuoran poikki, voi YLE ja sen kaikki maksavat asiakkaat ehkä odottaa helpompaa kehitystä keskinäiseen arvostukseen uutisoinnin, kulttuurin, viihteen jne, moniarvoisessa asiakkuudessa.
Puolueettomasti olevaa joka kantilta monipuolisesti tarkastellen. - toisestatodellis
Ylen rahoitusta suunnittelevien olisi hyvä oppia ymmärtämään että Suomessa on syytetty ja syyllistetty vuosia tavallisia suomalaisia työvoima- ja sosiaalitoimistoissa toimeentulon nostamisesta. Moni on jättänytkin toimeentulotukensa nostamatta ja elää hyvin pienellä rahalla. Tämä on yksi osa siitä todellisuudesta josta Yleisradio ei ole koskaan halunnut kertoa. On aika vaikea kuvitella etteikö tämän maan lintilät, lindeenit, sasit, filatoovat, kataiset ja vanhaset olsi tietoisia toimeentulotuen alentamisista ja työvoimahallinnon epärehellisyydestä työvoimapoliittisten lausuntojen antajana. Näiden syrjäytettyjenkö ja päähän potkittujenko pitäisi antaa viimeiset euronsa porukalle jolle pelkkä myönteinen henkilökohtainen julkisuus on ollut mediassa kaikkein tärkeintä.
Toki Yleisradion ohjelmissa on myös paljon sellaista myönteisyyttä ja positiivista mallia ihmissuhteisiin ja moneen muuhunkin. Se ei kuitenkaan ole kansalaisuudelle ja yhteiskunnalle yhtä välttämätöntä kuin veroilla kustannettavat palvelut. Ylen ohjelmat kuvaavat vain keskiluokkaista maailmaa ja jättävät ison osaan kansalaisten todellisuudesta kertomatta. Se asiaviihde mitä Yle toteuttaa on hyvin kaukana käsitteestä "Ylen yhteiskunnallinen palvelutehtävä".
Se vihamielisyys mitä Yle-maksu on herättänyt saisi herättää Ylen toimittajat ja muutamat kansanedustajat pohtimaan vähän julkisuuden, julkishallinnon ja suomalaisten todellisuuden suhdetta. Tämä kuvio ei tällä hetkellä ole niin toimiva että mediamaksulle olisi edellytykset. Maksun suuruudestakaan ei ole kyse vaan perusteet puuttuvat monella muulla tavalla. Pelkkä toimittajan hymyily-smaltalkki ei enää riitä ohjelman sisällöksi. - mikkonen-
En tiedä enää mitä YLEllä näytetään, mutta ei oo kyllä ollut tarvettakaan. Mihin tarvitaan yleä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202252Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi782206Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä422081Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma551458- 741376
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?65908Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46903Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8791- 52763
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi34760