jaksaisiko kertoa, miten jaksan tästä jatkaa?
Olin täynnä odotusta, nyt sydän täynnä tuskaa.
älkää sanoko minulle, tulee joku toinen.
en halua ketään toista.
Nyt olen jossain sirveän syvällä ja mustassa paikassa.
Miksi aina täytyy särkeä sydämensä
Olin täynnä odotusta, nyt sydän täynnä tuskaa.
älkää sanoko minulle, tulee joku toinen.
en halua ketään toista.
Nyt olen jossain sirveän syvällä ja mustassa paikassa.
Miksi aina täytyy särkeä sydämensä
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et tietenkään halua nyt toista. Itse olen luonteeltani hyvin tunteellinen. Tunnen hyvin voimakkaasti kaiken, rakkauden, vihan, ilon, surun. Kuinka monasti olen itsekin surrut ja ollut niin syvällä surussa rakkaussuhteen päättymisen jälkeen. Kerrankin olin itkenyt ja itkenyt, lopulta maannut keittiön lattialla turtana, kykenemättä nousemaan. Makasin siinä monta tuntia. Tiedän tuskan ja surun. Joten voin hieman ymmärtää, mitä koet.
Eihän nämä asiat ikinä helpota hetkessä, aikaa ne vievät. Ja juuri sitä tuskin haluat edes kuulla; että aika parantaa haavat. Se ei paljon lohduta tällä hetkellä, mutta niin se vain on. Itseäni on auttanut ystävät, jotka ovat tulleet ja repineet liikkeelle esim. lenkille. Anna itsellesi aikaa surra asoita, mutta yritä muistaa, että kyllä kevät tuo auringon synkän talvenkin jälkeen!
Voimia ja kaikkea hyvää sinulle!!
kauniista sanoistasi
varmaan lohduta sinua paljoa, mutta minulle kävi juuri samoin eilen.
Olen ihan turta, itken itkemistäni ja en voi ymmärtää miksi hän lähti. Mitään ei sanonut, ei kertonut miksi ei vastaa minun soittoihini, viesteihini.
Minusta teki julmasti sillä vasta hetki sitten sanoi et viestitellään ja nähdään, nyt ei vastaa ei...
En ilmeisesti tuntenut häntä kuitenkaan niin hyvin kuin luulin ja luulin että hän on empaattinen, hyväsydäminen jne.
Miksi ihminen on niin julma ettei voi selittää miksi näin, miksi....
Itseäni tietysti syytän vaikken tiedä mitä tein väärin vai teinkö.
Päätä seinään siis löin taas ja kynnys uuteen vain korottuu, ei jaksa uskoa että sellaista miestä löydän jonka kanssa ei kävisi näin. Tuntuu että mieluummin elän yksin kuin että tapahtuisi taas näin.
Mutta jaksettava on kantaa tämäkin taakka hetken ja ehkä täältä vielä kuitenkin nousen kera sisun.
Täydet sympatiat sinulle ja koitetaan jaksaa paistaa kai se auronko risukasaankin joskus vaikka jonkin oksan takaa.
Kiitos.., mutta mulla on paha tapa tippua kummiski aina jaloilleni. Eilen oli niin hirveä päivä, että olin vissi että maailmani kaatuu tähän nyt ja justiinsa. Lähin vetämään lärvät ja ihan hyvä että lähin. Edelleen raastaa, mutta alan saada hallintaan tän jutun.
Mä en kanssa ymmärrä tuota, onko miehillä tapana vain kiusata naisia vaikenemisellaan, kun ihan vissinä tietävät kuinka se sattuu! Heijastavatko omat epäonnistumisensa helpoimpaan kohteeseen, ihmiseen joka oikeasti välittää? Entäs jos heidän kohdalleen osuukin nainen, joka ei tollasta kauaa kattele? Etitäänkö sit uus uhri ja kun kohdalle osuu sitten ihminen joka välittää, kostetaan edellisen suhteen kiemurat sille uudelle naiselle?
Ihan oikeesti, mä en enää ymmärrä miehiä! Joskus vuonna nakkisota (-91) kun erosin, ajattelin että sellasta karvakouraa mun tielleni ei tipu enää ikinä, joka sekottaa mun pasmat täysin! Meni 11 vuotta ja nautin elämästä täysillä. Sit alko yksinolo tökkiä, mut mulla tää on ollu sitä etten anna liioin miesten varpaitani talloa, mutta kun on kyse tunnepuolen asioista, olen erittäin heikoilla jäillä ja kun sydän on sitten vereslihalla, kyllä siinä tilanteessa on aika vaikea mihinkään uuteenkaan enää uskoa. Ja todellakin.., rima nousee joka kerta. Yritin päästää rakkauden elämääni, kaadoin ympäriltäni muurit. Olis pitäny pitää vaan ittensä miehenä ja unohtaa moiset kotkotukset tykkänään!
Ugh! Olen puhunut!