BED-apukavereita!

Soma30

Hei kaikki ahmijat. Olen 30-vuotias 6-vuotiaan pojan sinkkuäiti Keski-Uudeltamaalta. Sain bulimia ja keskivaikea masennus -diagnoosin 11 vuotta sitten, sekä hoitoja syömishäiriöpolilla ja yksityisessä terapiassa. Olen syönyt koko ajan (paitsi raskausaikana) mielialalääkettä, viime vuodet tosi pientä annosta. Ahmin silti epäsäännöllisen säännöllisesti. Lopetin lääkkeen syömisen ennen joulua pikku hiljaa, koska uskoin olevani tarpeeksi tasapainoinen. Nyt huomaan ahmivani enemmän kuin lääkettä syödessäni. En ehkä saisi enää diagnoosia (vaatii 2 ahmimista viikossa...?) mutta ihan riittävän raskasta tämäkin on. Yksinäinen arkeni ei auta tilannetta. Jaksan töissä (ja lapsen kanssa) vielä aika hyvin, mutta välillä tuntuu että olen vaan NIIN LOPPU tämän sairauden kanssa. Joka päivä on yhtä kuluttavaa taistelua herkkuja vastaan ja sorrun lähes viikottain. Yritän olla laihduttamatta rankasti, koska jos olen nälkäinen, sorrun takuulla. Käyn jumpissa ja hölkkään kesäisin, mutta ahmimispäivinä en liiku lainkaan. Painon nousu ahdistaa ja ottaa päähän. Olen 173cm pitkä ja painan NOIN 73 kg. Haluaisin laihtua muutaman kilon, mutta paino vaan nousee kun en PYSTY olemaan ahmimatta.

Olen aikoinaan käynyt myös OA:ssa, mutta sellainen ei kokoonnu lähialueellani, enkä oikein jaksaisikaan niitä askelia jne. enää.

Olisi huippu hienoa löytää kohtalotovereita suht läheltä, jonka kanssa yhdessä taistella tätä paskaa vastaan ja tsempata toinen toista. Jos siis itselläsi olisi tarvetta tällaiselle, voitaisiin vaikka kokoontua joskus ja jutella, tai tehdä kävelylenkkejä tms. Nykyiset ystäväni eivät kärsi syömishäiriöstä, eivätkä voi ymmärtää mitä tämä on ja miltä tämä tuntuu.

1

431

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...-.-.-....

      Tsemppiä ,vastaisin jos asuisin vaan lähempänä.. koita jaksaa :/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1316
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      63
      1098
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      983
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      58
      958
    5. 69
      816
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      801
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      726
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      38
      708
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      692
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      30
      645
    Aihe