Ymmärtääkö Jumalakaan

Yksinkertainen on pa

Tällä foorumilla keskustellaan ja jopa kiistellään jumalanlapsen oikeudesta ja oikeasta seurakunnasta niin perusteellisesti, että mahtaneeko Jumalakaan pysyä kärryillä. Saattaapi olla, että hän kiusaantuneena katselee alas ja tuhahtelee mielessään näin sanoen:

- En minä tarkoittanut ihmispoloisen pelastusta noin kiistanalaiseksi. Lähetin rakkaan poikani siksi, että jokainen häneen ja hänen sovitustyöhönsä uskova olisi minulle sovelias ja saisin hänet tänne taivaan mukavaan lämpöön. On noilla luomillani ihmisillä sitten vilkas mielikuvitus keksiessään kaiken maailman sääntöjä itsensä riesaksi. No asetinhan minäkin Aatamille ja Eevalle rajoituksen, mutta vain yhden sellaisen; älkää syökö tuosta hyvän ja pahantiedon puusta, ettette kuolisi. En halunnut antaa useampia kieltoja, koska pelkäsin jo tuolloin useamman johtavan oppiriitoihin. Mutta kaipa sitä pitää olla pitkämielinen.

7

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 19 + 5

      Onko jumala siis ihmisenkaltainen, smaanlainen kuin ihminen tunne-elämältään?

      • yksinkertainen on pa

        Siinäpä onkin kysymys. Kuka vastaa?


      • elämän

        ja kasvun ajallansa, joka tuoreuttaa maan sateensa jälkeen ja ei se tyhjänä takaisin palaja.


    • ent.vl

      Jumalan Valtakunta. Siellä ollaan maanpäällä jo kuin enkelit Taivaassa, kuten evankeliumeissa todetaan. Siis sellaisia lapsenkaltaisia, jossa miehinen ja naisinen ovat yhtä. Silloin ei naida eikä toisella kuolemalla ole lainkaan valtaa. Vl:t eivät puhu Taivaan valtakunnasta, vaan Jumalan valtakunnasta. Tosin joskus on suviseurojen juhlaportissa lukenut: Taivaan valtakunta on verkon vertainen. Monenlaista se keräsi. mädänneet heitettiin.. jotenkin näin.

      Kaiki tehdään eläväksi Kristuksessa vuorollaan, kuten Paavali kirjoittaa(1.kor.15:19)

      • on...

        ...Hengen valtakunta. Jumala, Kristus ja Henki ovat sama asia. Mikä tästä eroaa, on jo syntiä. Mies ja nainen yhdessä ovat vasta pyrkimässä tähän. Sen takia Jeesuskin sanoi: joka katsoo vaimoa/naista himoiten häntä on jo syntinen(tehnyt huorin.


    • farisealainen!

      Jeesus varoitti juuri näistä farisealaisten isien perinnäissäännöistä, joita oli muistaakseni 660 kappaletta. SRK:n perinnäissäännöissä ei ehkä ole ihan niin monta, mutta silti muistuttaa farisealaisten listaa muuten.

      Älä meikkaa, älä lakkaa kynsiäsi, älä sauno sunnuntaisin, älä kasvata partaa tai sänkeä, älä värjää tai sävytä hiuksiasi (permanentti sallittu), älä kuuntele rytmimusiikkia, älä harrasta perhesuunnittelua, älä hanki televisiota, älä juo saunakaljaa, älä mene partioon, älä mene judoon jne.., älä käytä peitepuikkoa, älä kuuntele oopperaa, älä nypi kulmakarvojasi, jne...

      Mutta SRK:n syntilistaan sisältyy omituisia vapauksiakin: Saa tupakoida, saa ajaa ylinopeutta, saa pettää kaupoissa epäuskoisen kanssa, saa valehdella epäuskoiselle, saa pilkata saatanalle heitettyjä, saa valehdella hoitokokouksista, saa rettelöidä olympialaisissa jo kuuluu kellokassukuun, saa ottaa avioeron ja mennä uusiin vl-naimisiin jos kuuluu kellokkaisiin, jne...

      • havannoija

        omas pääs nuo kiellot.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1549
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      200
      1411
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1129
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      833
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      711
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      700
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      646
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe