Onko kukaan kehitellyt seksiliikkeissä myytäviin seksipeleihin omia kysymyksiä? Olisi kiva saada vielä lisää uusia ideoita, vaikka itse olemme kyhäilleet uusia tehtäviä jo aikamoisen kasan.
Seksipelien kyssärit
Siili
2483
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Moi!
Olemme joskus pelanneet 4play-tietokonepeliä, mutta lautapelejä emme ole kokeilleet.
Olemme suunnitelleet oman pelin tekemistä ihan vain omaan käyttöön ja kyselleet tehtäviä muilta, mutta emme ole saaneet niitä.
Olisi mielenkiintoista kuulla teidän tehtävistänne. Voisimme keksiä teille lisää kysymyksiä ja tehtäviä.
Ottakaa yhteyttä, jos kiinnostaa: [email protected].
Lisäkysymyksemme liittyvät omiin mieltymyksiimme ja hankittuihin apuvälineisiin, sekä fantasioihimme ja ovat siten jotenkin meihin "räätälöityjä". Homman hauskuus liittyykin usein siihen, kummalle meistä tehtävä/kysymys milloinkin osuu, esim. Työnnä sauva sisällesi ja tyydytä itseäsi minuutin ajan.Voin miehenä sanoa, että tehtävä ei ole äkkiseltään helppo, varsinkin toisen katsellessa vieressä.
Jotkut kuulemma käyttävät pelilautana esim. Afrikan tähteä, timanttien tilalla on vaan toinen toistaan hurjempia seksitehtäviä.