Eli pari viikkoa sitten selvisi että masu asukilla on epämuodostuma päänalueella. Luusto ei ole kehittynyt ja sen takia aivot ovat osittain ulkopuolella.
Lääkärit sanoi että jos odotan sen koko 9kk lapsi eläisi ehkä pari viikkoa jos sitäkään. Usassa kuulemma 1,5vuotias jolla ollut samanlainen mutta on kuitenkin elossa. Hengittää, mutta ei niele. En halua lapselleni sellaista. Joten olen päättänyt keskeyttää raskauden.
Tälläisiä epämuodostumia on kuulemma noin 1:1000 raskaudesta. Miksi en ole koskaan kuullut? Lääkäri sanoi, että koska minunkin tapauksessa lapsi olisi muuten aivan terve, ei raskaus tule menemään itsestään kesken?
En vaan voi ymmärtää. En ole koskaan kuullut tälläisistä ja netistäkään ei mitään tietoa löydy. Lääkärin mukaan tälläinen epämuodostuma ei ole edes perinnöllinen...
Harmittaa aivan liikaa. Itkua on tullut sen jälkeen kun tämä todettiin ja mietin teenkö oikein. Mitä jos lapsi onkin terve ja lääkärien luulemat aivot onkin jotain muuta? Raskaus on kestänyt nyt n. 16 viikkoa ja tarkoitus olisi että ensi viikolla raskaus keskeytetään.
Lääkärit sanoi että jos odotan sen koko 9kk lapsi eläisi ehkä pari viikkoa jos sitäkään. Usassa kuulemma 1,5vuotias jolla ollut samanlainen mutta on kuitenkin elossa. Hengittää, mutta ei niele. En halua lapselleni sellaista. Joten olen päättänyt keskeyttää raskauden.
Tälläisiä epämuodostumia on kuulemma noin 1:1000 raskaudesta. Miksi en ole koskaan kuullut? Lääkäri sanoi, että koska minunkin tapauksessa lapsi olisi muuten aivan terve, ei raskaus tule menemään itsestään kesken?
En vaan voi ymmärtää. En ole koskaan kuullut tälläisistä ja netistäkään ei mitään tietoa löydy. Lääkärin mukaan tälläinen epämuodostuma ei ole edes perinnöllinen...
Harmittaa aivan liikaa. Itkua on tullut sen jälkeen kun tämä todettiin ja mietin teenkö oikein. Mitä jos lapsi onkin terve ja lääkärien luulemat aivot onkin jotain muuta? Raskaus on kestänyt nyt n. 16 viikkoa ja tarkoitus olisi että ensi viikolla raskaus keskeytetään.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tilanteestasi.
Tuo suhdeluku ei pidä paikkaansa, ei yksi lapsi tuhannesta kärsi tuollaisesta epämuodostumasta että aivot ovat osittain ulkopuolella. Suhdeluku on suurempi, eli harvemmalla tuo on, itseasiassa tuo on äärimmäisen harvinaista.
Eli useampi nolla tuohon perään. Tosin se ei sinun kohdallesi sattunutta tilannetta paranna, sen sijaan se huojentaa muita asiasta lukijoita, tuo 1:1000 ei siis pidä paikkaansa.
Kyllä sikiö on varmasti ultrattu useampaan kertaan ja asia selvitetty, eli lääkäri ei erehdy asian suhteen.
Olen todella pahoillani puolestasi
Minunkin lukemani mukaan tällaiset häiriöt kehityksessä ovat todella harvinaisia, niitä tapahtuu, mutta kyllä suhdeluku lienee suurempi kuin tuo 1:1000. Vaikka se ei tietysti sinua lohdutakaan. Kehittyminen on niin monimutkainen prosessi ja jos jossain vaiheessa jotain menee pieleen, voi se vaikuttaa koko sikiön hyvinvointiin. Työssäni olen toisinaan aina törmännyt perheisiin, joiden vauvalla todetaan vakava kehityshäiriö ja he ovat kovan paikan edessä miettiessään onko järkeä synnyttää lasta, joka todennäköisesti joutuis kärsimään koko lyhyen elämänsä.
On äärimmäisen epätodennäköistä, että vauvasi kaikesta huolimatta olisi terve. Juttele keskeytykseen mennessäsi vielä lääkärin kanssa. Voimia ja halauksia! Ja muista puhua, se helpottaa!
oli ensimmäisessä raskaudessa anankefalia vauvalla, (osa päästä puuttui), tekivät abortin koska sikiö olisi todennäköisesti selvinnyt synnytykseen saakka, mutta ei sitten sen kauemmin. Kauheita tragedioita nämä, mutta ei heilläkään selvinnyt mitään syytä, joskus vaan käy niin. Seuraava raskaus kuitenkin meni ihan normaalisti, ja heidän poika on täyttää nyt pääsiäisenä 2 vuotta. Voimia sinulle!
Eräs lääkäri sanoi minulle tuon suhdeluvun, että olisi n. 1:1000. Puhui kylläkin huonoa suomea joten itsekkin epäilin asiaa. Tuttu kätilö kuitenkin sanoi että samoihin aikoihin oli todettu muutama samanlainen tilanne, joten en sitten tiedä...etenkään kun mistään ei mitään tietoa löydy.
Kätilön kanssa siis tuli juteltua pitkään ja sanoi, että yleensä tälläiset ovat viruksen aiheuttamia, eivät perinnöllisiä. Se oli ainut positiivinen asia. Vaikkakin lapsen teko jää nyt ainakin vähäksi aikaa, johtuen siitä, että sika piikki (h1n1) voi olla tämän aiheuttama. Otin sen silloin kun niitä suomeen tuli ja niitä sairaanhoitajille ja muille alalla oleville annettiin. Kuulemma mahdollista, että se piikki ja flunssa jonka sairastin yhdessä jatkuvat pahoinvoinnin kanssa ovat syynä tälle.
Ensi viikolla katsotaan vielä ultralla, että mikään ei ole muuttunut ja sitten saan lääkkeen joka lakkauttaa raskauden. Kätilön mukaan tämä minun tapaus on vielä pahimmasta päästä, kun masuasukin aivot ovat melkein kokonaan ulkona.. Hän sanoi että turha odottaa 9kk vaikka vauva voisi mahassa pysyä, kun luultavasti kuolisi sitten synnytykseen...
Ensimmäinen raskaus, joten vaikea käsitellä asiaa. Tulee vaan ajateltua että miksi minä/me. Toisaalta olen onnellinen, että tämä todettiin näinkin aikaisin.
Vaikeaa tämä kuitenkin tulee olemaan.
Hei,
Ei ole oikein sanoja, joilla voisin lohduttaa ja kuvata sitä kuinka pahoillani puolestasi olen.
Enkelinkosketus.net sivustolla on keskustelupalsta lapsensa raskauden aikana tai muuten menettäneille. Ko. sivustolle pitää kirjautua sisälle ja sinne otetaan mukaan vain "kovan kohtalon" kokeneita. Suosittelen harkitsemaan siellä käyntiä. Sieltä voit löytää vertaistukea.
Mun eka raskaus keskeytettiin vajaa vuosi sitten raskausviikolla 20, kun vauvalla todettiin äärimmäisen harvinainen sairaus/vamma. Ko. sairaudelle ei ole vielä edes virallista nimeä ja meidän vauvan alku oli ensimmäinen, joka diagnosoitiin jo raskausaikana. Aikamoinen shokkihan se oli kuulla. Hetkeäkään en kuitenkaan päätöstäni keskeyttää raskaus ole katunut. Toki välillä tietynlainen ikävä ja kaiho yhä iskee. Harmittaa, ettei minulla ollut mahdollisuus tutustua juuri tuohon vauvaan, nähdä hänen kasvavan ja kehittyvän.
Mulle tuo diagnoosi tuli myös sen takia yllätyksenä, että jokaikinen lähipiirin raskaus oli sujunut hyvin ja osasta olin kuullut heti raskaustestin teon jälkeen. Surullisia tarinoita olin kuullut vain yhden ja siinäkin kyse oli alkuraskauden keskenmenosta.
Kun omaa tarinaani lähdin kertomaan eteenpäin työkavereille (kun mahan alku yht'äkkiä katosi) ja kavereille ja kaverini kertoivat tarinaani eteenpäin, niin yht'äkkiä sain itse kuulla tosi useista tarinoista, joissa vauva menetetään alkuraskauden jälkeen tai pian synnytyksen jälkeen. Vauvan menetys on arvatenkin niin arka paikka monelle, ettei sitä ihan kaikille halua mainostaa...
Sulle suosittelen sitä, että puhu suruasi pois. Ota keskeytykseen mukaan miehesi/joku muu läheinen, sillä todennäköisesti tarvitset tukea ja jonkun, joka pyytää sinulle lisää lääkettä, kun et itse jaksa pyytää.
Minä halusin nähdä vauvan alkuni keskeytyksen jälkeen, sillä halusin surulleni kasvot ja halusin tietää, että joko pienessä näkyi jomman kumman piirteitä (ja näkyihän niitä). Näin jälkikäteen harmittelen vain sitä, että en ottanut valokuvaa vauvasta. Pelkään, että ajan myötä unohdan miltä ensimmäinen vauvan alkuni näytti.
Aika parantaa haavat ja sinulla on täysi mahdollisuus uuteen onnistuneeseen raskauteen.
Niin ja vielä yksi vihje. Yritä pitää huolta siitä, että myös miehesi suru huomioidaan ja että myös miehesi pääsee suremaan. Mulla raskauden keskeytys tehtiin naistenklinikalla ja mulle tarjottiin surun takia sairaslomaa suht anteliaasti (enemmän kuin mitä fyysinen toipuminen vaati), mutta miehelleni ei. Sitä piti pyytää. Yhtä lailla hänkin oli surusta sekaisin ja yhtä lailla hänkin menetti lapsensa, vaikka hän ei sitä yhtä avoimesti näyttänyt...
Kiitos!
Itse olin alkuraskaudessa jo melko varma siitä, että mitään ongelmia ei tule, johtuen ehkä jo siitäkin, että luokkalaiseni sai esikoisensa yläasteella. Osittain vahinko, mutta terve tyttöhän se sieltä tuli. Tuntuu, että kaikki saavat terveitä lapsia, raskaudet menevät hyvin ja koko perhe on onnellinen. Jotenkin ei vaan osannut ajatella, että juuri omalla lapsella olisi jotain. Neuvolassa sanottiin, että kannattaa varautua siihen, että jotain poikkeavaa ilmenee tai tulee keskenmeno, itse ajattelin, että turha sitä on nyt stressata. Ehkä olisi kannattanut...
Ultrassa se tuli jokseenkin shokkina. Olin juuri käynyt viikko sitten ultrassa, kaikki oli hyvin. Masuasukin sydän löi 160, pienet jalat potkiskeli ja meni ristiin nätisti, pikkuinen oli kuitenkin päättänyt, ettei näytä itseään tietystä kulmasta ja sen takia niskaturvotukset ja pään mitat jäi osittain ottamatta, eikä kätilö luottanut yksiin tuloksiin, seuraava ultra määrättiin seuraavalle viikolle.
Silloin asukki olikin virkeämpi ja liikkui enemmän ja pystyttiin näkemään PALJON paremmin, niin hyvin, että huomattiin tämä poikkeavuus. En ymmärtänyt, juuri kun viime viikolla kaikki oli ollut vielä hyvin..
Mieheni on näillä näkymin tulossa mukaan keskeytykseen ja itse olen päättänyt, että kykenen katsomaan pikkuistamme, vaikkakin se pahaa varmasti tekisi. Kamera tulee mukaan, koska JOS en pysty katsomaan silloin, tiedän, että haluan kuitenkin joskus nähdä...
Tällä hetkellä tuntuu aivan liian pahalta, mutta uskon, että tällä on tarkoitus. Ei ihmiselle tule eteen asioita, joista ei pääse yli. Sen takia toisille tapahtuu enemmän, toisille vähemmän. Ja itseäni helpottaa, että tiedän pikkuisen menevän taivaaseen. Ihminen, jonka olin ajatellut lapsilleni kummiksi, kuoli viime kesänä, enkä tiedä, mutta alkaa tuntumaan kohtalolta, että tämän vauvan on tarkoitus päästä hänen luo jo nyt... Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta näillä asioilla lohdutan itseäni...
rokote ollaan otettu esille??
Kuulemma mahdollista, että se piikki ja flunssa jonka sairastin yhdessä jatkuvat pahoinvoinnin kanssa ovat syynä tälle. " Flussa ja pah.vointi ei ainakaan aiheuta moista
Ja tuo suhdeluku on aivan päin mäntyä. Minkä viruksen aiheuttamaksi asia laitettiin?
Kyllä sinä pääset tästä yli. Aikaa se vie, kuten muutkin elämän menetykset, mutta kyllä se sinulta onnistuu.
Mulle lääkäri ja hoitajat kertoivat, että vauvan menetystä surraan usein samoin kuin jonkun läheisen kuolemaa. Itse koin, että olen kyllä pahemmin surrut joidenkin läheisten kuolemia, mutta vauvan menetys oli eri tavalla paha asia. Itse koin jollakin tapaa vaikeaksi ajatukseksi sen, että minun piti "tapattaa" oma lapseni. Näin siitä huolimatta, että koin abortin ehdottomasti parhaimmaksi vaihtoehdoksi vauvankin kannalta. (Raskausaikana ei vauvan tuntemaa tuskaa voi lievittää.)
Keskeytyksen jälkeen mun teki muutaman kuukauden ajan pahaa nähdä raskaana olevia naisia ja pieniä vauvoja. Alkoi heti itkettää... Mutta nyt jo olo on varsin normaali. Reilu kuukausi keskeytyksen jälkeen tajusin ekan kerran hymyileväni ns. aidosti. Jokainen kuitenkin toipuu omaa vauhtiaan ja varmasti oma ammatti vaikuttaa toipumisaikaan. Veikkaisin, että esim. kätilön on huomattavasti vaikeampi palata töihin kuin minun (joka on konttorirotta). Töihin palaaminen ainakin minulla helpotti oloa, sillä sen myötä sain muuta ajateltavaa.
Itse olen ajatellut, että vastoinkäymisen myötä suhtaudun ihan eri tavalla raskauteen ja lapsiin. En pidä lasten saantia niin ennestään selvyytenä kuin aiemmin pidin ja ennen kaikkea en pidä varmana sitä, että raskaus tarkoittaisi sitä, että sen tuloksena syntyy elävä lapsi.
Olen nyt uudelleen raskaana ja raskaus on ollut todella rankka älyttömän pahoinvoinnin ja raskauden myötä kehittyneen migreenin myötä. Rankkuus on mielestäni kuitenkin pieni hinta siitä, että mahdollisesti saisin terveen (tai ainakin terveemmän) lapsen. Jotenkin tätä jaksaa ihan eri tavalla, kun on kokenut pahoinvointia pahemmankin vaihtoehdon... Toisaalta alkuraskautta varjosti voimakas pelko vauvan hyvinvoinnista.
Sekä sinulla että minulla on kuitenkin sillä tapaa hyvä tilanne, että vauvan sairaus ei ole geeniperimää. Eli terveen lapsen saaminen tulevaisuudessa on hyvin hyvin todennäköistä.
En tiedä, että missä sinä asut, mutta ainakin pääkaupunkiseudulla raskauden myöhäinen keskeytys tehdään naistenklinikalla ja oman kokemukseni mukaan henkilökunta on siellä tosi lämmintä ja ihanaa. Ennen keskeytystä ainakin minä sain keskutella perinnöllisyyslääkärin ja hoitajien kanssa.
Jaksamista sinulle !!!
Kyllä sinäkin vielä joku päivää, sitten kun olet siihen valmis, huomaat, että elämä hymyilee.
Kätilön ja lääkäreiden mukaan sika piikistä jää joksikin aikaa jonkin verran virusta kehoon. Sen lisäksi flunssa ja pahoinvointi on kohdallani lisännyt tätä kehon virus ja bakteeri kantaa. Koko raskauden kestäneen pahoinvoinnin takia painoni on laskenut lähtö painosta paljon, eli se siis myös syy siihen, miksi lapsi ei kehittynyt normaalisti ja miksi tälläinen epämuodostuma sai "aiheen" syntyä. Etenkin kun nesteetkin tippuivat sen verran, että jouduin käymään muutaman kerran tiputuksessa sairaalassa.
Enkä tiedä minkä viruksen aiheuttamaksi tälläinen laitetaan tai mikä syy nyt tälle yleensäkkään sitten löydetään, koska vauvani tutkitaan vasta tämän viikon lopussa/keskeytys päivänä.
Ja kuten sanoin, en tiedä, millainen suhdeluku tälläisissä on, enkä aivan 100% varmasti luottaisi tuohon huonosuomi mieheen joka epämuodostumasta enemmän kertoin, mutta nyt kun olen lääkärikirjojani tonkinut ja tutkinut asiaa ja saanut epämuodostumalle mahd. nimiä, niin mm. aivottomuus eli anenkefalia, sitä googlettamalla (erittäin varma tiedon lähde, pahoittelen) löytyy mm. wikipediasta tietoa.
"Suomessa vuosina 1993–2004 syntyneistä sadastatuhannesta lapsesta keskimäärin 3 oli aivottomia. Samalla aikavälillä naisista, jotka kuulivat tulevansa saamaan anenkefalisen lapsen, 89 prosenttia päätti valita raskaudenkeskeytyksen. Yhdysvalloissa syntyy vuosittain noin 1 000–2 000 anenkefalikkolasta."
Eli toisin sanoen, jos miettii KAIKKI keskeytetyt, keskenmenot ja syntyneen lapset joilla on pään alueella pahoja epämuodostumia, tulee jo tästäkin tietystä epämuodostuma tyypistä (aivottomuus) "mukava" määrä lapsia. Eli en tiedä, uskoakko tuohon 1:1000. Koska ei se varmasti ole vain Suomen sisällä oleva luku, vaan maanlaajuinen. Osa minusta siihen uskoo, osa ei.
Abortti on mielestäni myös murha. Ymmärrän sen kyllä täysin jos kyseessä on reilusti liian nuori äiti, raiskattu tai jos vauvalta on löytynyt epämuodostuma joka on vakava (ei siis vain joku niskaturvotus epäily löydäs että voi olla down) tai mm.kehitysvammainen äiti joka ei pysty huolehtimaan.
Mietin juuri tämän abortti mielipiteeni takia sitä, että keskeytänkö raskauden vai annanko mennä sitten itsestään kesken, mutta koen, että on parempi näin, että raskaus keskeytetään lääkkeellisesti. En koe sitä kuitenkaan aborttina, koska lasta ei silvota sisälle vaan lapsi syntyy juuri sellaisena mikä on kohdussa, sellaisena miltä hänen kuuluu näyttää. Toivon, että supistusta aiheuttavat lääkkeet toimisivat, eikä tarvitsisi kaapia...
Vauvan menetys tulee luultavasti olemaan itselleni täysin erillainen, kuin ihmisen jonka on tuntenut, jonka kanssa on saanut olla, jonka kanssa on saanut jutella. Tietenkin omaan lapseen tulee jo raskaus aikana kiintymys ja erillainen tunne ja rakastuminen kuin johonkin joka ei ole osa sinua ja rakastasi, mutta uskon, että suru tulee olemaan jotain täysin erillaista, verrattuna esimerkiksi siihen, kun ystäväni kuoli.
Itse en ole koskaan pitänyt lasten saantia itsestään selvyytenä, koska kerkesimme mieheni kanssa n. pari vuotta yrittää, ennen kuin tärppäsi. Tuskaa se odotuskin oli, kun odotti joka kuukausi, että onko kuukautiset myöhässä vai ei. Jännitystä lisäsi vielä se, että KOLME apteekin testiä näyttivät kaikki haaleaa positiivista. Verikokeesta selvitettiin kuitenkin sitten raskaus. Tiedon sain puhelimitse, silloin teki mieli itkeä ja toisaalta teki mieli nauraa, tunteet oli silloin sekavat, mutta onnelliset, tätä lasta oli odotettu jo monta vuotta, vaikka odotus oli vasta alussa.
Ja luulen, että omassa mahdollisessa seuraavassa raskaudessani en tule kertomaan heti monelle. Tuleva mummi oli kylläkin jo nyt innokas kertomaan mm. sisaruksilleen mummiksi tulostaa, mikä ei toisaalta haitannut (raskaudessani kyseessä siis ensimmäinen lapsenlapsi).
...Kävin tänään sopimassa kätilöni kanssa tämän viikon suunnitelmista ja siitä mihin menen ja miten homma sitten keskeytyspäivänä toimii. Täällä henkilökunta on ollut myös erittäin ymmärtävää ja on osannut vastata kysymyksiini ja tuntuu, että he ottavat tämän asian sydämen asiakseen. Tuntuu, että joskus he ajattelevat jopa sellaista, mitä en itse osaisi edes pyytää. Palvelu siis täälläkin lämmintä.
Perinnöllisyydestä ei aivan vielä ole kohdallani 110% varmuutta, mutta kaikkien lääkärien, kätilöiden ja hoitajien mukaan ketkä ovat ultra kuviani vilkaisseet, ovat he sanoneet, että tälläiset tapaukset harvoin ovat perinnöllisiä.
Uskon siihen, että ei olisi perinnöllinen, mutta odotan kuitenkin tuloksia sikiöstä, koska haluan asiasta varmuuden...