MUISTI

Löytyykö täältä työikäisenä muistisairauteen sairastuneen omaisia?
Olisi helpottavaa vaihtaa ajatuksia.
4194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kysyä Tamperelta esimerkiksi Muistiliitto ja Pirkanmaan Muistiyhdistys ovat sellaisia yhdistyksiä, joilla on monipuolista toimintaa ja myös vertaistukea. Osaavat myös neuvoa erilaisissa asioissa.

Toivon, että löydät vertaistukea esimerkiksi näistä yhdistyksistä. Olisi erinomainen asia, jos myös Hämeenkyrö - Ikaalinen alueelle saataisiin yhdistystoimintaa muistisairaiden ja heidän omaistensa tueksi.

Toivon kovasti, että saat tukea ja löydät läheisistä ja vieraista ihmisistä niitä, joiden kanssa voit vaikeistakin esiintulevista asioista ja ajatuksista keskustella. Toivottavasti ystäväsi ja ne, joille viran puolesta Sinunkin tukemisesi kuuluu pitävät huolen siitä, että pääset vapaaksi välillä hoivatyöstä. Ajan oloon tarvitset konkreettista apua. Liian moni on sidottu ympärivuorokautiseen huolenpitoon lähimmäisestään.

Muistisairaus voi kohdata meistä ketä tahansa. Tuki muistisairaiden omaisille on tälläkin paikkakunnalla riittämätöntä . Eri asteista muistisairautta potevia on Hämeenkyrössä todennäköisesti satoja.
Voimia Sinulle

Äänestä
  • unohdin "Kannattaisi ehkä". Yhdistysten yhteystiedot ynnä muuta tärkeää löydät googlen avulla.

    Äänestä

  • PS.myötätunnolla kirjoitti:

    unohdin "Kannattaisi ehkä". Yhdistysten yhteystiedot ynnä muuta tärkeää löydät googlen avulla.

    Kiitos sinulle nim.myötätunnolla!

    Itse asiassa Hämeenkyröön on juuri saatu perustettua oma Pirkanmaan Muistiyhdistyksen alaosasto yhdessä Ikaalisten kanssa. Tapaamisia on tulossa muutama tälle keväälle- mutta se on vain 1 1/2t- toki jostain on aloitettava. Hyvin nihkeästi sinne on tullut sairastuneita, vaikka niitä varmasti onkin. Ymmärrän hyvin miten vaikea heitä on saada tulemaan. Minäkin joudun ihan "väkisin" ottamaan mieheni mukaan- muuta mahdollisuutta ei kertakaikkiaan ole. Kaipaisin niin kovasti vertaistukea ja haluaisin että myös miehelläni olisi jotain mielenkiintoista. Huhtikuun lopulla menemme Härmän Kuntokeskukseen viettämään virkistysviikonloppua. Näitä toivoisi enemmän. Muuten kertakaikkiaan pää hajoaa.
    Toivoin että olisin tämän keskustelulinjan kautta löytänyt kohtalotoverin.

    Ihanaa kun Sinä vastasit-tunnut olevan hyvin paljon perillä muistisairaudesta.
    Hyvää kevättä Sinulle:)

    Äänestä

Katso nokialta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tulikki kirjoitti:

Löytyykö täältä työikäisenä muistisairauteen sairastuneen omaisia?
Olisi helpottavaa vaihtaa ajatuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu