Pääminsieri on kuulemma YLE-maksun torppaaja. Hän on Kehittyvien Maaseutujen Tukiryhmän puolesta vaatinut, että YLE:lle on saatava päällystakki, ettei se enää pääse sotkeutumaan politiikantekoon kaikenmaailman lahjushuhuja penkomalla. Liike-elämälle on taattava oikeus kaikessa rayuhassa avustaa poliitikkoja.
Kuka yle-maksun
torppaaja?
2135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
sen torppasi. Ei siinä mitään järkeä ollut että jokaisen ilman telkkaria olisi pitänyt media maksun maksaa.
Tällä hetkellä maksan muistaakseni 224 euroa joten itselleni se kyllä sopisi mutta monelle olisi ollut epäreilua.
Jos YLE ei olisi kertonut rikoksesta, eihän se olisi tullut julki olenkanaa? Jotain rajaa kansanedustajillekin?