entiset vennamolaiset perustaneet taas yhden puolueen, vaan mikä on tämmönen ryhmä ?
suonette anteeks
3
177
Vastaukset
- Kysyy tuossa
Mitä vennamolaisilla tarkoitat ?
- 0nko ikääntyneet
yleensä tämmöset pikkuryhmät syntyy puolueloikkareista jotka eivät sopeudu surempaan kokonaisuuteen.
Yhden asian liikkeitä joilla ei ole mitään merkitystä, vahvatahtoiset ihmiset vaan ei pärjää toisten kanssa. - E.K Järvenpää
0nko ikääntyneet kirjoitti:
yleensä tämmöset pikkuryhmät syntyy puolueloikkareista jotka eivät sopeudu surempaan kokonaisuuteen.
Yhden asian liikkeitä joilla ei ole mitään merkitystä, vahvatahtoiset ihmiset vaan ei pärjää toisten kanssa.Perinteinen puoluepolitiikka ei enää hahmotu, eikä periydy seuraavalle sukupolvelle. siitä ovat osoituksena äänestysaktiivisuuden lasku ja puolueiden jäsenkato. Kampanjatalkoolaisia on yhä vaikeampi saada ja siksi tarvitaan rahaa kampanjoiden läpivientiin. Valtio eikä elinkeinoelämä kuitenkaan rahoita uusia puolueita, joiden on edelleen selvittävä perinteisin puhtain menetelmin. www.senioripuolue.fi käy sivuilla
Vaihtoehdoksi ja ennen pitkää myös toimivaksi käytännön ratkaisuksi näyttävät nousevan niin meillä Suomessa kuin myös muulla Länsimaissa yhden asian puolueet, joissa ovat keskeisessä asemassa ekspertit ja intressiryhmät. Asiantuntemus näissä puolueissa ei siis ole ideologinen vaan tietyn alan, asian tai ryhmittymän tietotaitoa osoittava. Tällaisista puolueista esimerkkeinä voidaan mainita jo vallan kahvassa olevat Vihreät sekä nousussa oleva eläkeläisten etuja ajava Suomen SenioripuolueEsko
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1454705- 1061688
- 901539
- 1061035
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka26983- 50947
- 74864
- 47773
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?43759Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?113753