Olen tehnyt yli kymmenen vuotta töitä miehelle, joka on kuuluisa arvaamattomuudestaan. Joinakin aamuina hän on ylitsevuotavan ystävällinen. Seuraavana päivänä hän marssii ohitseni niin kuin olisin näkymätön. Tai puhuttelee minua toisen henkilön nimellä. Saan kuulla usein letkautuksia ylipainostani.
Kun tällainen henkilö astuu sisään, kaikkien antennit herkistyvät. Millä tuulella esimies on tänään, uskaltaako kysyä mitään vai pitääkö odottaa otollisempia aikoja?
Esimieheni on huippuälykäs ja tietää sen itsekin. Hänellä pitää olla ympärillään hovi, joka jaksaa kuunnella itsekehulla sävytettyjä tuntikausia kestäviä monologeja ja viihdyttää häntä, kun hänellä on tylsää. Vaikka aikataulut painavat päälle, alaisilla on oltava aikaa istua juomassa kahvia hänen seuranaan. Koska hän on intohimoinen golfin harrastaja, kaikkien muidenkin pitää olla kiinnostuneita lajista.
Tämä lumoava persoona on oikea idealinko, ja hän pursuaa loistavia innovaatioita. Mutta niiden toteuttamiseen ei hänen kärsivällisyytensä riitä. Alaiset joutuvat tekemään työnsä hatarien ja ylimalkaisten suuntaviivojen varassa. Kaiken tarvitsemansa tiedon he joutuvat etsimään itse: esimies ylpeilee sillä, ettei koskaan anna kirjallisia ohjeita. Niinpä vastuu projektien onnistumisesta lepää kokonaan työntekijöiden hartioilla. Usein hän delegoi omia tehtäviään muille.
Tällaiselle ihmiselle ei sanota vastaan, hänen kanssaan ei voi olla eri mieltä edes säätilasta. Saati sitten, että esittäisi jonkin oman ideansa. Jos asioita ei tehdä kuten hän haluaa, niitä ei sitten tehdä ollenkaan.
Naispuoliset alaiset ovat hänen silmissään luvallista riistaa. Hän kaulailee, hivelee, puristaa olkapäistä, raahaa illanvietoissa väkipakolla tanssimaan. Kaikki saavat varautua ulkonäkönsä yksityiskohtaiseen ruotimiseen, ja keski-ikäiset naiset alkavat hänen silmissään olla ongelmajätettä. ... Hän saattaa vihjailla viehättävimmille alaisilleen sänkyyn menosta kaikkien kuullen. ... Hän hallitsee pelon ja epävarmuuden ilmapiirillä.
http://www.jotte.info/narsismi/narsismin-kohtaaminen
Onko pomosi narsisti?
1
136
Vastaukset
- se jeessus
Kuulostais enempi jo yritysjohtajalta, niitä ei kiinnosta miten se homma tehdään tai kuka siitä vastaa, kunhan tulee tehdyksi ja rahaa tulee. Sen takia niitä alaisia on olemassa. Toi muu vois olla härskiä läppää vaan, mistä kyllä voi sanoa, että loppuu. Samoin koskettelusta.
Ihmetyttää vaan miten 10-vuotta on viittinyt olla sitten firmassa, jos kerta noin paljon ahdistaa joku siellä. Tuntuu, että kellään ton ongelman kanssa painivalla ei vaan ole munaa sanoa vastaan, kun pelkää kenkää sen takia, mitä ei voi laillisesti tehdä. Loput sitten ei välitä.
Niihin illanviettoihinkaan ei ole mikään pakko mennä tai mihinkään muuhunkaan saunailtoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637