Hyvä HEIKKI

pidä ruutikuivana ja kynä terävänä,meitä on muuten paljon jotka ovat samaa mieltä kanssasi esim. pakkoruotsista ja sen poistamisesta.

Kyllä ruotsinkielisessä leirissä on paniikkia havaittavissa,itse osaan ruotsia ja kun olen seuraillut ruotsinkielisiä keskusteluja niin tähän johtopäätökseen olen tullut.
Pakkoruotsin vastustus kasvaa koko ajan ja siitä tullaan eroon pääsemään,sitten on taas hyvä jatkaa eteenpäin.
22298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kiitokset Heikki Talalle rohkesta toiminnasta!

Äänestä
  • Kun itse itseään kiittää
    niin sitä kiitosta sitten riittää

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    Kun itse itseään kiittää
    niin sitä kiitosta sitten riittää

    Tapsa, kertoo paljon sinusta, että väheksyt Talan toimintaa tässä tärkeässä asiassa eli pakkoruotsin poistamisessa. Tala on antanut uskoa ja tärkeää tietoa monelle, myös minulle, runsaasti. Aikanaan kun jouduin aloittamaan ruotsinkielen opinnot ei koulussa mainittu sanaakaan kotimaan ruotsinkielisistä puhumattakaan "svensk-Finlandista". Kaikki me tyttölyseon oppilaat aloitimme ruotsinkielen opiskelun vieraana kielenä, mikä se edelleenkin on suomalaisille. Roskapuhetta tuo kansalliskielestä puhuminen (H.Virkkunen)
    Siis ole hyvä ja lopeta Talan henkilön rääviminen ja keskity olennaiseen.

    Äänestä

  • asiapohjalta kirjoitti:

    Tosiaan mielenkiintoinen havainto. Meille on aina kerrottu että Suomessa opiskellaan kahta vierasta kieltä - eikä mitään yhtä vierasta kieltä ja "toista kotimaista". Näiden pakkoruotsittajien argumenteista saa kyllä nykyään helposti kiinni - ei pysy enää pakkoruotsittajien konseptipaperit kasassa.

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    Kun itse itseään kiittää
    niin sitä kiitosta sitten riittää

    onneton tapaus - aina pitää olla Heikki Talaa nälvimässä ja solvaamassa. Tala on ilmeisesti vaikuttanut sinuun ja muihin kaltaisiisi todella paljon!
    Tala on palstalla omalla nimellään ja te Rkp:n onnettomat palkkapiskit täällä häntä solvaten vingutte nimimerkeillänne.

    Äänestä

  • asiapohjalta kirjoitti:

    Tapsa, kertoo paljon sinusta, että väheksyt Talan toimintaa tässä tärkeässä asiassa eli pakkoruotsin poistamisessa. Tala on antanut uskoa ja tärkeää tietoa monelle, myös minulle, runsaasti. Aikanaan kun jouduin aloittamaan ruotsinkielen opinnot ei koulussa mainittu sanaakaan kotimaan ruotsinkielisistä puhumattakaan "svensk-Finlandista". Kaikki me tyttölyseon oppilaat aloitimme ruotsinkielen opiskelun vieraana kielenä, mikä se edelleenkin on suomalaisille. Roskapuhetta tuo kansalliskielestä puhuminen (H.Virkkunen)
    Siis ole hyvä ja lopeta Talan henkilön rääviminen ja keskity olennaiseen.

    "Tala on antanut uskoa ja tärkeää tietoa monelle, myös minulle, runsaasti. "

    Uskoa varmasti koska eräänlaisesta uskonnostajan tuossa ruotsinvastaisuudessa on kysymys. Heikin antaman 'tiedon' voit huoletta pistää lainausmerkkeihin, sen verran omituisia väittämiä hemmo kirjoittelee niitä pahemmin perustelematta.

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    Kun itse itseään kiittää
    niin sitä kiitosta sitten riittää

    Pidä lapset pois mielestä ja keskity keksimään uusia niccejä

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    Kun itse itseään kiittää
    niin sitä kiitosta sitten riittää

    mutta sitähän ei Tapsa noteeraa koska on niin aivokopassaan jähmettynyt.

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    "Tala on antanut uskoa ja tärkeää tietoa monelle, myös minulle, runsaasti. "

    Uskoa varmasti koska eräänlaisesta uskonnostajan tuossa ruotsinvastaisuudessa on kysymys. Heikin antaman 'tiedon' voit huoletta pistää lainausmerkkeihin, sen verran omituisia väittämiä hemmo kirjoittelee niitä pahemmin perustelematta.

    Tapion viha Talaa kohtaan on sairasta ja pelottavaa. Toisaalta pitää ottaa huomioon, että Rautalapiolla on vakavia mielenterveysongelmia, eikä häntä siksi voi oikein tuomitakaan. Ihmisparka.

    Äänestä

"Kyllä ruotsinkielisessä leirissä on paniikkia havaittavissa"
Siltä näyttää kun joka tuutista tulee ruotsinkielistä ohjelmaa ja YLE sumputtaa suomenkielisiin ohjelmiin pakkoruotsia minkä kerkiää. Koko pakkoruotsittamisen touhu tuntuu toivottomalta.

Äänestä
  • on nyt levinnyt lähes kaikkeen mahdolliseen. Tuntuu kuitenkin siltä, että sen vaikutus on tasan päinvastainen kuin RKP on tarkoittanut. Vastenmielisyys vain lisääntyy ruotsia kohtaan. Toinen hyvä ilmiö on, että Ruotsin tekemisistä Suomea, suomalaisia, suomen kieltä ja omia suomenkielisiään alkaa yhä useammin olla esillä myös mitalin ikävämpi puoli. Siirtomaaherramentaliteetti ja rodullinen ylemmyydentunto istuvat ruotsalaisissa sekä Ruotsissa että Suomessa tiukassa kuin kakka Junttilan tuvan seinässä.

    Minulla on nykyisin kiireitä useamman kirjallisen projektin parissa, joten täällä käyn vain satunnaisesti. Mutta tapaatte kyllä minut täällä: http://www.simplesite.com/Tala
    Kyllä SE kirjakin vielä ilmestyy, vaikka projekti on venynyt.

    Äänestä

  • old_profile_24681 kirjoitti:

    on nyt levinnyt lähes kaikkeen mahdolliseen. Tuntuu kuitenkin siltä, että sen vaikutus on tasan päinvastainen kuin RKP on tarkoittanut. Vastenmielisyys vain lisääntyy ruotsia kohtaan. Toinen hyvä ilmiö on, että Ruotsin tekemisistä Suomea, suomalaisia, suomen kieltä ja omia suomenkielisiään alkaa yhä useammin olla esillä myös mitalin ikävämpi puoli. Siirtomaaherramentaliteetti ja rodullinen ylemmyydentunto istuvat ruotsalaisissa sekä Ruotsissa että Suomessa tiukassa kuin kakka Junttilan tuvan seinässä.

    Minulla on nykyisin kiireitä useamman kirjallisen projektin parissa, joten täällä käyn vain satunnaisesti. Mutta tapaatte kyllä minut täällä: http://www.simplesite.com/Tala
    Kyllä SE kirjakin vielä ilmestyy, vaikka projekti on venynyt.

    "Kyllä SE kirjakin vielä ilmestyy"

    Kyseessä on ilmeisesti vuosikausia rummutettu Heikin historiakooste, josta lienemme saaneet jo suurimman osan lukeakin keskustelupalstoilta. Niiden tarkoituksena on osoittaa ruotsin, ruotsinkielisten suomalaisten, ruotsalaisten ja Ruotsin kaikinpuolinen huonous verrattuna 'oikeisiin' suomalaisiin, jollaiseksi kieliaktivistit laskevat lähinnä itsensä.

    Mutta mikä on todellinen tilanne? Vuosikausien rummutus on ajanut Heikin ja häntyrinsä itsensä marginaaliin. Massat eivät ole asiasta innostuneet eikä ketään kiinnosta onko joku intopinkeänsuomalaisuudenliitto oikeasti julkaisemassa 'Ruotsalaisten kootut vittumaisuudet'-historiakoostettaan vai ei. Netin muutama kielikeskustelija toki riemuitsisi teoksesta kuin alkukristityt sakramentin ihmeestä. Muistissahan on vieläkin samaisen liiton silloisen pj:n haastattelu Tyrvään vai oliko Shanghain Sanomissa, jota tervehdittiin aikoinaan kuin jeesuksen toista tulemista.

    Mutta mitäs luulette, ilmestyyköhän "Ruotsalaisten kootut vittumaisuudet" vai onko se samanlainen mielikuvitusprojekti kuin vinkeänkiihkoilevansuomalaisuudenjaruotsinvihanliiton taannoinen säätiön perustaminen. Siitähän kohkattiin nettipalstoilla niin maan perusteellisesti, mutta ilmeisestikin maanantaiaamun vapina vei sen mennessään?

    kerroppas missäs sun ISÄNMAA ONKAAN?? onkos se siellä mistä huurien esi-isät lähtivät 600ekr, mä ainakin katson et se on hurrien isänmaa, paskalapio sanos mikä on sun maammelaulu??? jos se ei kelpaa mikä on suomenkansalaisten suosima,niin hyppää soutuveneeseen nyt on pohjois itätuuli se kyllä vien oikeeseen suuntaan..det kivava jette kiva
    tapio on ajokoira näkyy haukkuu väärää saalista vaikka linutja ei oliskaan niin haukkuu jänistä, mut sehään on hurreilla tapana, kun eivät erota paska r-kää muustakaan

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    "Kyllä SE kirjakin vielä ilmestyy"

    Kyseessä on ilmeisesti vuosikausia rummutettu Heikin historiakooste, josta lienemme saaneet jo suurimman osan lukeakin keskustelupalstoilta. Niiden tarkoituksena on osoittaa ruotsin, ruotsinkielisten suomalaisten, ruotsalaisten ja Ruotsin kaikinpuolinen huonous verrattuna 'oikeisiin' suomalaisiin, jollaiseksi kieliaktivistit laskevat lähinnä itsensä.

    Mutta mikä on todellinen tilanne? Vuosikausien rummutus on ajanut Heikin ja häntyrinsä itsensä marginaaliin. Massat eivät ole asiasta innostuneet eikä ketään kiinnosta onko joku intopinkeänsuomalaisuudenliitto oikeasti julkaisemassa 'Ruotsalaisten kootut vittumaisuudet'-historiakoostettaan vai ei. Netin muutama kielikeskustelija toki riemuitsisi teoksesta kuin alkukristityt sakramentin ihmeestä. Muistissahan on vieläkin samaisen liiton silloisen pj:n haastattelu Tyrvään vai oliko Shanghain Sanomissa, jota tervehdittiin aikoinaan kuin jeesuksen toista tulemista.

    Mutta mitäs luulette, ilmestyyköhän "Ruotsalaisten kootut vittumaisuudet" vai onko se samanlainen mielikuvitusprojekti kuin vinkeänkiihkoilevansuomalaisuudenjaruotsinvihanliiton taannoinen säätiön perustaminen. Siitähän kohkattiin nettipalstoilla niin maan perusteellisesti, mutta ilmeisestikin maanantaiaamun vapina vei sen mennessään?

    rautalapio tuntee itsensä paremmaksi suomenkielisiin nähden,varmasti on jo kotona lapsena annettu ymmärtää että olemme vähän parempaa väkeä kuin nuo toiset (suomenkieliset).

    seurannut eri ruotsinkielisiä medioita niin ei tämä "vuosikausien rummutus" ihan hukkaan ole mennyt.
    -Paniikki loistaa melkein käsin kosketeltavin joka päivä kun avaa ruotsinkielisen aviisin tai tv- tai radiokanavan.

    Mutta mikä on todellinen tilanne? Vuosikausien rummutus on ajanut Heikin ja häntyrinsä itsensä marginaaliin.

    Äänestä

  • silmätovatauenneet kirjoitti:

    tehnyt tehtävänsä. TV1, TV2, MTV3, FST5, New York Times, International Herald Tribune, Taipei Times, SVT, Sveriges Radio, Tyrvään Sanomat, Aamulehti, Helsingin Sanomat, Keskisuomalainen, Kaleva, Etelä-Suomen Sanomat, jne, jne. Ja 66 % suomalaisista haluaa pakkoruotsin pois.
    Osmo Soininvaara, Wille Rydman, Markku Koponen, Matti Vanhanen, Pentti Oinonen, Timo Soini, Veltto Virtanen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Raimo Vistbacka, Sampo Terho, jne, jne, jne.

    Kyllä se siitä!

    Äänestä

  • Tapio.Rautalapio kirjoitti:

    "Kyllä SE kirjakin vielä ilmestyy"

    Kyseessä on ilmeisesti vuosikausia rummutettu Heikin historiakooste, josta lienemme saaneet jo suurimman osan lukeakin keskustelupalstoilta. Niiden tarkoituksena on osoittaa ruotsin, ruotsinkielisten suomalaisten, ruotsalaisten ja Ruotsin kaikinpuolinen huonous verrattuna 'oikeisiin' suomalaisiin, jollaiseksi kieliaktivistit laskevat lähinnä itsensä.

    Mutta mikä on todellinen tilanne? Vuosikausien rummutus on ajanut Heikin ja häntyrinsä itsensä marginaaliin. Massat eivät ole asiasta innostuneet eikä ketään kiinnosta onko joku intopinkeänsuomalaisuudenliitto oikeasti julkaisemassa 'Ruotsalaisten kootut vittumaisuudet'-historiakoostettaan vai ei. Netin muutama kielikeskustelija toki riemuitsisi teoksesta kuin alkukristityt sakramentin ihmeestä. Muistissahan on vieläkin samaisen liiton silloisen pj:n haastattelu Tyrvään vai oliko Shanghain Sanomissa, jota tervehdittiin aikoinaan kuin jeesuksen toista tulemista.

    Mutta mitäs luulette, ilmestyyköhän "Ruotsalaisten kootut vittumaisuudet" vai onko se samanlainen mielikuvitusprojekti kuin vinkeänkiihkoilevansuomalaisuudenjaruotsinvihanliiton taannoinen säätiön perustaminen. Siitähän kohkattiin nettipalstoilla niin maan perusteellisesti, mutta ilmeisestikin maanantaiaamun vapina vei sen mennessään?

    kun mainitaankin Heikki Talan kirjaprojekti. Välittömästi tämän palkkapiskin oli kommentoitava mahdollisimman aggressiivisella tavalla eli se koira älähti mihin kalikka kalahti.

    Äänestä

  • Böbi kirjoitti:

    Svekoja hermostuttaa jo valmiiksi, vaikka kirja ei ole valmis. Kuuntelin äsken Youtubessa Radio Vegan ohjelman Veikkolan koulun ruotsintunnilta. Kyllä pakkoruotsi on nyt selvää pässinlihaa. Mikään mahti ei saa suomalaisia enää hyväksymään pakkoruotsia. Sen sijaan kaikki hyväksyvät pakkomatematiikan, pakkobiologian, pakko maantiedon ja monta muuta pakollista ainetta koulussa. Mutta EI pakkoruotsia. Hyvä niin. Tavoitehan on virallinen yksikielisyys eli pohjoismainen malli - onhan Suomi Pohjoismaa!

    Äänestä

  • <<<--- kirjoitti:

    rautalapio tuntee itsensä paremmaksi suomenkielisiin nähden,varmasti on jo kotona lapsena annettu ymmärtää että olemme vähän parempaa väkeä kuin nuo toiset (suomenkieliset).

    Kukahan tässä nyt pitää itseään toisia parempana?

    " Tapio paska
    pajulapio mutaattio 14.3.2010 19:03"

    " Rkp:n palkkarenki Rautalapio on näköjään heti panikoimassa,
    Böbi 14.3.2010 21:28"

    " Just niin!
    heikki_tala Käyttäjän viestit 14.3.2010 23:17"

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8922931/43088339
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8922931/43091468
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8922931/43093374

    Äänestä

Katsoitteko TV2:ssa Laatokan saarien Talvisodan taisteluista tehdyn ohjelman äsken? Yksi rahoittaja on Svenska kulturfonden ja ohjelmaan oli ujutettu korostetusti Suomen ruotsalaisuutta hengessä, että "olivathan ruotsinkieliset yhtä urhoollisia ja isänmaallisia". Jostain syystä suomalaiset eivät näihin satuihin usko, mutta sitkeästi hurrit miljardeilla säätiöeuroillaan yrittävät.

Pakkoruotsilla Suomen ruotsalaiset ajavat omaan miinaansa!

Äänestä

Pakkoruotsi poistuu! Pakkoruotsitus loppuu!

Äänestä
  • Tai sitten tehdään historiallinen kompromissi; säilytetään pakkoruotsi, mutta säädetään perustuslaissa suomen kieli ainoaksi viralliseksi kieleksi. How about?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

en finne. kirjoitti:

pidä ruutikuivana ja kynä terävänä,meitä on muuten paljon jotka ovat samaa mieltä kanssasi esim. pakkoruotsista ja sen poistamisesta.

Kyllä ruotsinkielisessä leirissä on paniikkia havaittavissa,itse osaan ruotsia ja kun olen seuraillut ruotsinkielisiä keskusteluja niin tähän johtopäätökseen olen tullut.
Pakkoruotsin vastustus kasvaa koko ajan ja siitä tullaan eroon pääsemään,sitten on taas hyvä jatkaa eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu