Talouselämä kirjoittaa:
”Ekonomistit kehottavat seuraamaan tarkasti, mitä kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja suurten maiden G20-ryhmä puuhaavat. Ne hahmottelevat tänä vuonna finanssikriisin jälkeisen maailmantalouden mekanismeja ja uusia talouden totuuksia. Työpapereissa on väläytetty esimerkiksi sitä, että neljän prosentin inflaatio voisi olla hyvä tavoite. Tämä on dynamiittia! Ekonomistit ovat tähän asti pitäneet vuotuista kahden prosentin inflaatiota hyvänä.”
Eli valtion velkaantumisen kustannukset aiotaan maksaa kansalaisten säästöistä. Korkoja tuskin nostavat, joten ei nouse talletuskorotkaan. Inflaatio syö säästöt.
Toisaalta, seuraava romahduskin tulee varmaan aika pian, monet sanoo, että jo vuonna 2014.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Eikös 8 tai 16 prosentin inflaatio olisi vielä parempi tavoite? Todellinen inflaatiohan on jo yli 4 prosenttia, kun nykyluvuista vähennetään tilikikkailut pois.
Monet sanovat, että seuraava romahdus alkaa jo 2011. Uusilla elvytyspaketeilla on jo kiire.
veikkaan että romahdus tulee jo tänä vuonna, heti kun pankkituet ym loppuvat,
kaikki nousu perustuu vain kansalaisten uskoon ja odotuksiin, ei todellisuuteen,
ei faktaan.
kannattaa sijoittaa siihen jonka arvo ei laske kuten rahan arvo pankissa.
maailmaa ei voi muutta, siksi pitää elää kuten se vaatii elämään.