VAKAVAT TURMAT SIGNAALEJA LIIKENNETURVALLISUUDEN TILASTA
Konginkankaan onnettomuuden jälkeen on välittömästi alettu tarkastella liikenneturvallisuuden tilaa. Julkisuudessa on arveltu liukkauden lisäksi muitakin mahdollisia onnettomuuden syitä, kuten väärä tilannenopeus, kuljettajan ajovirhe tai huomion herpaantuminen, jarrujen säätövirhe tai muu tekninen vikaantuminen, rekkojen koko ja paljous.
Erilaisia neuvojakin on esitetty vastaavan onnettomuuden välttämiseksi: nopeusrajoituksia, nopeusrajoittimen poistamista, ojaan ajamista, kestävämpiä sidontaliinoja, työaikojen noudattamista, autojen hallintalaitteiden kehittämistä sekä tieprofiilien ja pohjarakenteiden parantamista että kuormien siirtämistä kiskoille.
Onnettomuus ei sinänsä tullut mitenkään yllätyksenä, koska toimintaympäristössä riskit ovat kasvaneet useasta syystä. Talouden ja markkinoiden globalisoituminen sekä kilpailurajoitusten purkautuminen on heijastunut sekä kuljetusalaan että liikennejärjestelmään.
Yrityksissä on toiminnallista dynaamisyyttä haettu varastojen kiertonopeuden lisäämisellä eli varastoinnin välttämisellä, joka on seurausta ''juuri oikeaan tarpeeseen'' eli jot-ajattelusta. Varastojen ollessa pyörien päällä on kuljetusten aikataulujen pidettävä, jotta tuotantotoiminta voi jatkua keskeytyksettä.
Kuljetusalalla on tätä joustavuutta ja kustannusten säästöä haettu yritysten pilkkomisella. Näin muodostuneita pieniä yrityksiä on kohdannut ankara kilpailuttaminen yhdistyneenä heikkoon neuvotteluasemaan, jota kilpailuviraston kannanotot eivät ole ainakaan helpottaneet. Kannattavan ja turvallisen liikennöinnin ylläpitäminen on ollut vaikeaa tehdyillä sopimuksilla, joihin on sisältynyt tiukat aikataulut sanktioineen. Tämä on johtanut tekemään ylityötunteja ja -kuormia sekä kiinnittämään lasti heikosti että ylittämään nopeusrajoituksia, jotka ovat heijastuneet kohonneena riskitasona.
Globalisaation nimissä on myös valtion hallintoa liikelaitostettu, yhtiöitetty ja yksityistetty. Sen on myös kokenut tiestöstä vastaava hallintoviranomainen. Tällä muutoksella on tähdätty tuottavuuden kohottamiseen tai paremminkin kustannussäästöihin. Budjettirahoituksen käydessä yhä niukemmaksi on teiden rakentamisesta ja ylläpidosta selvittävä jollain keinolla, jolloin säästämisen kohteena ovat usein turvallisuuteen liittyvät asiat, kuten teiden kunnossapito.
Ymmärrettävästi sana turvallisuus puuttuu tiehallinnon arvoista ja visioista, koska nykyisillä määrärahoilla ei voida taata turvallista liikenneympäristöä. Esimerkiksi Englannissa rautatiejärjestelmän yksityistäminen on tuonut mukanaan heikentyneen turvallisuustason.
Vuosittain liikenteessä kuolleiden määrä on ollut noin 400 viimeisten vuosien aikana. Tällä hetkellä tieliikenne tuottaa onnettomuuksia, tapaturmia ja vahinkoja tasaiseen tahtiin. Suomessa kuoli tieliikenteessä 8,4 henkilöä 100 000 asukasta kohti vuonna 2001, kun taas Ruotsissa vastaava luku oli 6,2. Ruotsissa on asetettu liikenteelle tavoitteeksi nollavisio, kun suomalainen turvavisio tähtää vakavien liikenneturmien jatkuvaan vähentämiseen.
Joka tapauksessa onnettomuussuhteen alentaminen edellyttää tuntuvia lisätoimenpiteitä: investointeja, tutkimusta ja uusien keinojen etsintää. Usein ennen poikkeuksellista onnettomuutta esiintyy ei-toivottuja tapauksia tai tapahtumia, mutta näiden tilanteiden merkityksiä ei huomioida riittävästi eikä niitä kyetä ymmärtämään täsmällisesti. Kyllä aiempien onnettomuuksien ja ''läheltä piti'' -tapausten olisi pitänyt toimia riittävinä signaaleina, että kaikki ei ole kohdallaan liikenteessä.
MONIMUOTOINEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ
Liikenneympäristö muodostaa kompleksisen sosioteknisen järjestelmän, jossa vuorovaikutus on monimuotoista, mutta itse järjestelmä on ohjauskytkennältään hyvin löyhä. Joustavan ja turvallisen liikenteen aikaansaaminen edellyttää kuljettajan, ajoneuvon ja tiestön kitkatonta yhteensovittamista. Liikenneturvallisuuden parantamisen yhtenä lähtökohtana on ollut autoilijoiden käyttäytyminen, jota on lähestytty tarkastelemalla yksilöiden piirteitä ja asenteita. Inhimillinen virhe on ollut keskeinen kiinnostuksen kohde turvallisuutta tutkittaessa.
Tyypillisiä tarkasteltavia ominaisuuksia ovat olleet havaitseminen, tarkkaavaisuus, muisti ja tilannetietoisuus, jotka liittyvät läheisesti ajatteluun. Tunnistamalla inhimillisen virheen taustalla olevat psykologiset syyt voidaan vaikuttaa ei-toivottuun tai poikkeavaan käyttäytymiseen. Myös usein asennekampanjoilla on tähdätty yksilön toiminnan muutokseen. Kuitenkin tunnetusti yksilön ominaisuuksia on vaikea muuttaa, niin näyttäisi olevan helpompi muuttaa toimintaoloja ja -ympäristöä.
Toisena turvallisuuden parantamisen kohteena on ollut auto, jonka käytettävyyttä ja toimintavarmuutta on parannettu yli vuosisadan ajan. Ajoneuvoihin on kehitetty jatkuvasti uusia teknisiä ratkaisuja, jotka helpottavat ajosuoritusta ja/tai estävät loukkaantumisen. Nyt autoihin liitetään yhä enemmän informaatio- ja kommunikaatiotekniikkaa kuljettajan kuormituksen vähentämiseksi. Turvallinen auto on ollut toistaiseksi hyvä myyntivaltti valmistajille.
Tiehallinnon vastuulla on infrastruktuurin luominen ja ylläpito. Tiehallinnon olisi kyettävä ennakoivasti suunnittelemaan ja rakentamaan liikenneympäristö, joka täyttää turvallisuus-, kapasiteetti-, vaikuttavuus- ja ympäristövaatimukset. Sattuneet onnettomuudet ovat kuvausta turvallisuustasosta, johon heijastuu sen hetkinen liikennekulttuuri ja tiestön kunto rakenteineen.
TURVALLISUUTTA JA TEHOKKUUTTA
Tunnetusti monimuotoinen liikenneympäristö on erittäin riskialtis, missä autoilijalta odotetaan huolellisuutta ja varmuutta tehokkuuden sijasta. Jatkuva vuorovaikutus edellyttää kurinalaista oman toiminnan suhteuttamista muiden hahmottamaan ja ennakoituun toimintaan.
Virheiden todennäköisyyttä lisää se, että järjestelmää yhteen sitovat tekijät ovat liikenteessä pikemmin sosiaalisia kuin teknisiä, mikä lisää inhimillisen virheen mahdollisuutta. Tilanteiden jatkuvasti muuttuessa on ymmärrettävä niiden merkitys koko kitkattoman liikenteen aikaansaamiseksi.
Liikenneympäristö muuttuu vaaralliseksi huonon sään tai piittaamattoman autoilijan vuoksi. Esimerkiksi ylinopeutta ajavan riskinotto heijastuu muille autoilijoille lisäkuormituksena, jolloin liikenteen ennakointi vaikeutuu. Näin liikennetilanteen muuttuessa uudeksi ja oudoksi vaaditaan ajattelutoimintaa: ongelmanratkaisua ja päätöksentekoa. Järjestelmän löyhä kytkentä edellyttää kaikilta riittävää vastuuta huomioida muut.
Tuottavuusvaatimusten kasvu on edellyttänyt myös liikenteeltä korkeampaa suorituskykyä, josta on seurannut tiukkoja aikatauluja pitkine työpäivineen ja nopeuden ylityksiä. Väistämättä edellä mainitut tekijät ovat lisänneet poikkeamatilanteita. Turvallisuuden näkökulmasta yksilöillä on kunnianhimoisia pyrkimyksiä ja rajoitteita, jotka voivat olla ristiriitaisia.
Turvallisuuden ja tehokkuuden yhteensovittaminen voi olla ongelmallista. Aikoinaan sallittiin suuret perävaunut tuottavuuden nimissä, vaikka silloinkin esitettiin niiden aiheuttavan isoja riskejä maanteillä. Lisäksi sama perustelu jatkui haettaessa niille erikoiskohtelua liityttäessä Euroopan unioniin. Kuljettajien puheenvuoroissa on esitetty raskaan täysperävaunun vaikeuttaneen ajoneuvon hallintaa.
DIGITAALISIIN AJOPIIRTUREIHIN
Jostain kumman syystä käytetään autoissa edelleen analogista ajopiirturia, joka on ollut korvattavissa jo pitkään digitaalisella mittarilla. Tämän laitteen avulla voitaisiin saada huomattavasti enemmän tietoa ajotapahtumasta ja sen riskeistä. Lisäksi tiedot saataisiin helpommin tutkimukseen käytettäväksi ja sitä kautta liikenneympäristön kehittämiseen.
Liikenneministeriössä ollaan jo asettamassa uusia säädöksiä kohentamaan turvallisuutta. Pitkällä tähtäimellä on poliitikkojen vastuulla määrärahojen riittävyys, joilla taataan ja yhteen sovitetaan turvallisuutta ja tuottavuutta liikenneympäristössä.
Onnettomuuksien välittömät syyt ovat yleensä helposti havaittavissa, kun taas oireet pitäisi myös pystyä tunnistamaan. Tämä asettaa tiettyjä vaatimuksia onnettomuustutkinnalle, jotta tapahtumaa tarkasteltaisiin riittävän laajoissa yhteyksissä.
Kirjoittaja toimii tutkijana Tampereen teknillisen yliopiston turvallisuustekniikan laitoksella.
PERTTI PALUKKA(Julkaistu Turun Sanomissa 7.4.2004)
Konginkankaan onnettomuuden jälkeen on välittömästi alettu tarkastella liikenneturvallisuuden tilaa. Julkisuudessa on arveltu liukkauden lisäksi muitakin mahdollisia onnettomuuden syitä, kuten väärä tilannenopeus, kuljettajan ajovirhe tai huomion herpaantuminen, jarrujen säätövirhe tai muu tekninen vikaantuminen, rekkojen koko ja paljous.
Erilaisia neuvojakin on esitetty vastaavan onnettomuuden välttämiseksi: nopeusrajoituksia, nopeusrajoittimen poistamista, ojaan ajamista, kestävämpiä sidontaliinoja, työaikojen noudattamista, autojen hallintalaitteiden kehittämistä sekä tieprofiilien ja pohjarakenteiden parantamista että kuormien siirtämistä kiskoille.
Onnettomuus ei sinänsä tullut mitenkään yllätyksenä, koska toimintaympäristössä riskit ovat kasvaneet useasta syystä. Talouden ja markkinoiden globalisoituminen sekä kilpailurajoitusten purkautuminen on heijastunut sekä kuljetusalaan että liikennejärjestelmään.
Yrityksissä on toiminnallista dynaamisyyttä haettu varastojen kiertonopeuden lisäämisellä eli varastoinnin välttämisellä, joka on seurausta ''juuri oikeaan tarpeeseen'' eli jot-ajattelusta. Varastojen ollessa pyörien päällä on kuljetusten aikataulujen pidettävä, jotta tuotantotoiminta voi jatkua keskeytyksettä.
Kuljetusalalla on tätä joustavuutta ja kustannusten säästöä haettu yritysten pilkkomisella. Näin muodostuneita pieniä yrityksiä on kohdannut ankara kilpailuttaminen yhdistyneenä heikkoon neuvotteluasemaan, jota kilpailuviraston kannanotot eivät ole ainakaan helpottaneet. Kannattavan ja turvallisen liikennöinnin ylläpitäminen on ollut vaikeaa tehdyillä sopimuksilla, joihin on sisältynyt tiukat aikataulut sanktioineen. Tämä on johtanut tekemään ylityötunteja ja -kuormia sekä kiinnittämään lasti heikosti että ylittämään nopeusrajoituksia, jotka ovat heijastuneet kohonneena riskitasona.
Globalisaation nimissä on myös valtion hallintoa liikelaitostettu, yhtiöitetty ja yksityistetty. Sen on myös kokenut tiestöstä vastaava hallintoviranomainen. Tällä muutoksella on tähdätty tuottavuuden kohottamiseen tai paremminkin kustannussäästöihin. Budjettirahoituksen käydessä yhä niukemmaksi on teiden rakentamisesta ja ylläpidosta selvittävä jollain keinolla, jolloin säästämisen kohteena ovat usein turvallisuuteen liittyvät asiat, kuten teiden kunnossapito.
Ymmärrettävästi sana turvallisuus puuttuu tiehallinnon arvoista ja visioista, koska nykyisillä määrärahoilla ei voida taata turvallista liikenneympäristöä. Esimerkiksi Englannissa rautatiejärjestelmän yksityistäminen on tuonut mukanaan heikentyneen turvallisuustason.
Vuosittain liikenteessä kuolleiden määrä on ollut noin 400 viimeisten vuosien aikana. Tällä hetkellä tieliikenne tuottaa onnettomuuksia, tapaturmia ja vahinkoja tasaiseen tahtiin. Suomessa kuoli tieliikenteessä 8,4 henkilöä 100 000 asukasta kohti vuonna 2001, kun taas Ruotsissa vastaava luku oli 6,2. Ruotsissa on asetettu liikenteelle tavoitteeksi nollavisio, kun suomalainen turvavisio tähtää vakavien liikenneturmien jatkuvaan vähentämiseen.
Joka tapauksessa onnettomuussuhteen alentaminen edellyttää tuntuvia lisätoimenpiteitä: investointeja, tutkimusta ja uusien keinojen etsintää. Usein ennen poikkeuksellista onnettomuutta esiintyy ei-toivottuja tapauksia tai tapahtumia, mutta näiden tilanteiden merkityksiä ei huomioida riittävästi eikä niitä kyetä ymmärtämään täsmällisesti. Kyllä aiempien onnettomuuksien ja ''läheltä piti'' -tapausten olisi pitänyt toimia riittävinä signaaleina, että kaikki ei ole kohdallaan liikenteessä.
MONIMUOTOINEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ
Liikenneympäristö muodostaa kompleksisen sosioteknisen järjestelmän, jossa vuorovaikutus on monimuotoista, mutta itse järjestelmä on ohjauskytkennältään hyvin löyhä. Joustavan ja turvallisen liikenteen aikaansaaminen edellyttää kuljettajan, ajoneuvon ja tiestön kitkatonta yhteensovittamista. Liikenneturvallisuuden parantamisen yhtenä lähtökohtana on ollut autoilijoiden käyttäytyminen, jota on lähestytty tarkastelemalla yksilöiden piirteitä ja asenteita. Inhimillinen virhe on ollut keskeinen kiinnostuksen kohde turvallisuutta tutkittaessa.
Tyypillisiä tarkasteltavia ominaisuuksia ovat olleet havaitseminen, tarkkaavaisuus, muisti ja tilannetietoisuus, jotka liittyvät läheisesti ajatteluun. Tunnistamalla inhimillisen virheen taustalla olevat psykologiset syyt voidaan vaikuttaa ei-toivottuun tai poikkeavaan käyttäytymiseen. Myös usein asennekampanjoilla on tähdätty yksilön toiminnan muutokseen. Kuitenkin tunnetusti yksilön ominaisuuksia on vaikea muuttaa, niin näyttäisi olevan helpompi muuttaa toimintaoloja ja -ympäristöä.
Toisena turvallisuuden parantamisen kohteena on ollut auto, jonka käytettävyyttä ja toimintavarmuutta on parannettu yli vuosisadan ajan. Ajoneuvoihin on kehitetty jatkuvasti uusia teknisiä ratkaisuja, jotka helpottavat ajosuoritusta ja/tai estävät loukkaantumisen. Nyt autoihin liitetään yhä enemmän informaatio- ja kommunikaatiotekniikkaa kuljettajan kuormituksen vähentämiseksi. Turvallinen auto on ollut toistaiseksi hyvä myyntivaltti valmistajille.
Tiehallinnon vastuulla on infrastruktuurin luominen ja ylläpito. Tiehallinnon olisi kyettävä ennakoivasti suunnittelemaan ja rakentamaan liikenneympäristö, joka täyttää turvallisuus-, kapasiteetti-, vaikuttavuus- ja ympäristövaatimukset. Sattuneet onnettomuudet ovat kuvausta turvallisuustasosta, johon heijastuu sen hetkinen liikennekulttuuri ja tiestön kunto rakenteineen.
TURVALLISUUTTA JA TEHOKKUUTTA
Tunnetusti monimuotoinen liikenneympäristö on erittäin riskialtis, missä autoilijalta odotetaan huolellisuutta ja varmuutta tehokkuuden sijasta. Jatkuva vuorovaikutus edellyttää kurinalaista oman toiminnan suhteuttamista muiden hahmottamaan ja ennakoituun toimintaan.
Virheiden todennäköisyyttä lisää se, että järjestelmää yhteen sitovat tekijät ovat liikenteessä pikemmin sosiaalisia kuin teknisiä, mikä lisää inhimillisen virheen mahdollisuutta. Tilanteiden jatkuvasti muuttuessa on ymmärrettävä niiden merkitys koko kitkattoman liikenteen aikaansaamiseksi.
Liikenneympäristö muuttuu vaaralliseksi huonon sään tai piittaamattoman autoilijan vuoksi. Esimerkiksi ylinopeutta ajavan riskinotto heijastuu muille autoilijoille lisäkuormituksena, jolloin liikenteen ennakointi vaikeutuu. Näin liikennetilanteen muuttuessa uudeksi ja oudoksi vaaditaan ajattelutoimintaa: ongelmanratkaisua ja päätöksentekoa. Järjestelmän löyhä kytkentä edellyttää kaikilta riittävää vastuuta huomioida muut.
Tuottavuusvaatimusten kasvu on edellyttänyt myös liikenteeltä korkeampaa suorituskykyä, josta on seurannut tiukkoja aikatauluja pitkine työpäivineen ja nopeuden ylityksiä. Väistämättä edellä mainitut tekijät ovat lisänneet poikkeamatilanteita. Turvallisuuden näkökulmasta yksilöillä on kunnianhimoisia pyrkimyksiä ja rajoitteita, jotka voivat olla ristiriitaisia.
Turvallisuuden ja tehokkuuden yhteensovittaminen voi olla ongelmallista. Aikoinaan sallittiin suuret perävaunut tuottavuuden nimissä, vaikka silloinkin esitettiin niiden aiheuttavan isoja riskejä maanteillä. Lisäksi sama perustelu jatkui haettaessa niille erikoiskohtelua liityttäessä Euroopan unioniin. Kuljettajien puheenvuoroissa on esitetty raskaan täysperävaunun vaikeuttaneen ajoneuvon hallintaa.
DIGITAALISIIN AJOPIIRTUREIHIN
Jostain kumman syystä käytetään autoissa edelleen analogista ajopiirturia, joka on ollut korvattavissa jo pitkään digitaalisella mittarilla. Tämän laitteen avulla voitaisiin saada huomattavasti enemmän tietoa ajotapahtumasta ja sen riskeistä. Lisäksi tiedot saataisiin helpommin tutkimukseen käytettäväksi ja sitä kautta liikenneympäristön kehittämiseen.
Liikenneministeriössä ollaan jo asettamassa uusia säädöksiä kohentamaan turvallisuutta. Pitkällä tähtäimellä on poliitikkojen vastuulla määrärahojen riittävyys, joilla taataan ja yhteen sovitetaan turvallisuutta ja tuottavuutta liikenneympäristössä.
Onnettomuuksien välittömät syyt ovat yleensä helposti havaittavissa, kun taas oireet pitäisi myös pystyä tunnistamaan. Tämä asettaa tiettyjä vaatimuksia onnettomuustutkinnalle, jotta tapahtumaa tarkasteltaisiin riittävän laajoissa yhteyksissä.
Kirjoittaja toimii tutkijana Tampereen teknillisen yliopiston turvallisuustekniikan laitoksella.
PERTTI PALUKKA(Julkaistu Turun Sanomissa 7.4.2004)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Politiikka määrää ajotahdin,tienhoitajat yrittää taistella luonnon voimia vastaan. Johonkin se raja pitäisi piirtää.Osavastuu lankeaa rahdin kuljettajalle.