Uhkaaja selviytyy ilman rangaistusta

Joel Hallikaista, hänen vaimoaan ja lapsiaan on uhattu sähköpostissa tappaa. Nyt uhkaaja on tunnustanut ja pyytänyt julkisesti anteeksi uhkaustaan.

TV-ohjelmassa näytettiin, kun tämä isokiero liippari otsa rypyssä pää vinossa pahoitteli tekoaan ja pyyteli Hallikaiselta anteeksi. Hallikainen antoi kädenpuristuksen myötä anteeksi ja lupasi ensi tilassa vetää rikosilmoituksensa takaisin poliisilta.

Mielestäni Hallikainen olisi voinut antaa koneiston tehdä tehtävänsä ja uhkaajan saada lain määräämä rangaistus. Luulen, että uhkaaja laskelmoi selviytyvänsä vähimmällä tulemalla esiin. Varsinkin, jos viranomaiset olisivat jokatapauksessa hänet paljastaneet.

Toivon sydämestäni, että joku kurmottaa oikein kunnolla tätä rikollista tappouhkausten latelijaa. Tykkään Joel Hallikaisesta ja hänen rakastavaa suhtautumista koko perheeseensä.
8144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Viha kuluttaa ihmisen enenaikaiseen loppuun. Siksi annan anteeksi aina. Mutta en enää huomioi vihamiestäni millään tavalla.Hän poistuu elämästäni. Esim. Kettumainen naapuri siirtyy morjestustutuksi,mutta minkäänlaista keskustelua en hänen kanssaan käy.Hän on ilmaa..............................

Äänestä

etkö nyt ymmärrä, että sehän oli mainostemppu. Siinä sai mainosta sekä uhkaaja ja Hallikainen. Varmaankin ihan sovittu juttu!

Äänestä
  • Mihin Hallikainen tarvitsisi tämänkaltaista julkisuustempausta? Ei hän enää kiertele tanssipaikkoja vaan uskonnollisissa tilaisuuksissa laulaen ja puhuen. On kysytty esiintyjä , siellä ei tälläistä sanomaasi temppuilua tarvita.

    Tuo selkään antaminen , mistäpä tiedät josko se poikaparka on sitä saanut kotonaan liian kanssa, ehkä viha Jumalaa kohtaan purkautui näin? Emmehän ole kuulleet pojan perhetaustoista.

    Ei kaikki uskovaisten lapset voi henkisesti hyvin, tämäkin on tiedossa.
    Viha kasvattaa vihaa, uskoisin tehdyn ratkaisun olevan parempi ja kantavan kauas.

    Äänestä

  • 2 + 6 kirjoitti:

    Mihin Hallikainen tarvitsisi tämänkaltaista julkisuustempausta? Ei hän enää kiertele tanssipaikkoja vaan uskonnollisissa tilaisuuksissa laulaen ja puhuen. On kysytty esiintyjä , siellä ei tälläistä sanomaasi temppuilua tarvita.

    Tai perheessä on koira.

    Äänestä

  • "Puldokki" kirjoitti:

    Tai perheessä on koira.

    Meillä ainakin oli niin onnellinen perhe ja kaikki naapurit ja ystävätkin olivat kovin elämänmyönteisiä, kun meillä oli aina pari kissaa.

    Äänestä

  • mau mau kirjoitti:

    Meillä ainakin oli niin onnellinen perhe ja kaikki naapurit ja ystävätkin olivat kovin elämänmyönteisiä, kun meillä oli aina pari kissaa.

    ei se kissa tai koira onnellista perhettä /tai onnetonta perhettä tee
    vaan kyllä se johtuu ihmisistä itsestään,miten toisiaan kohtelee.

    Äänestä

  • 2 + 6 kirjoitti:

    Mihin Hallikainen tarvitsisi tämänkaltaista julkisuustempausta? Ei hän enää kiertele tanssipaikkoja vaan uskonnollisissa tilaisuuksissa laulaen ja puhuen. On kysytty esiintyjä , siellä ei tälläistä sanomaasi temppuilua tarvita.

    Tuo selkään antaminen , mistäpä tiedät josko se poikaparka on sitä saanut kotonaan liian kanssa, ehkä viha Jumalaa kohtaan purkautui näin? Emmehän ole kuulleet pojan perhetaustoista.

    Ei kaikki uskovaisten lapset voi henkisesti hyvin, tämäkin on tiedossa.
    Viha kasvattaa vihaa, uskoisin tehdyn ratkaisun olevan parempi ja kantavan kauas.

    Omassa lähisukulaisperheessä neljä lasta, joista kaksi täys alkoholstia. Toinen heistä jo joi itsensä hengiltä 50:senä. Toinen ketkuttelee vielä.
    Yksi ei pysty rakentamaan ihmissuhteitaan. Vaihtaa miestä kuin märkää rukkasta. Vain yksi lapsista eli n. keskimääräisesti tavallisen elämän. Isä arvostettu saarnaaja.

    Äänestä

  • Ei todellakaan kirjoitti:

    Kun lukee näitä vastauksia, nämä ei ole yli 60v kirjoituksia. Tai jos on , apua tarvitsevat ja paljon.
    Tiedän minäkin kun liiallisella uskonnon tuputuksella ja vain sillä on saanut elää nuoruutensa, alkaa tuo kapinointi. Pakkopulla ei onnistu missään asiassa, senhän tiedämme.
    Tasapainoista lapsuutta ei niin hurskaassa kodissakaan voi lapsi elää, kylässä liru ja kotona piru se on kiihkouskovainenkin. Salaa juoppo mies joka neljän aikaan aamusta nosti pienet lapsensakin rukoilemaan, voi hyvänen aika mitä tuskia ja patoutumia ihmisillä on. Nehän on vaiettuja, kunnes nyt repeilevät ja purkautuvat tietoisuuteemme.
    Muistuu mieleen Mukan elokuva, siellähän tämä saarnaaja " korkkasi" talon nuoret tyttäret herran nimeen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tilja kirjoitti:

Joel Hallikaista, hänen vaimoaan ja lapsiaan on uhattu sähköpostissa tappaa. Nyt uhkaaja on tunnustanut ja pyytänyt julkisesti anteeksi uhkaustaan.

TV-ohjelmassa näytettiin, kun tämä isokiero liippari otsa rypyssä pää vinossa pahoitteli tekoaan ja pyyteli Hallikaiselta anteeksi. Hallikainen antoi kädenpuristuksen myötä anteeksi ja lupasi ensi tilassa vetää rikosilmoituksensa takaisin poliisilta.

Mielestäni Hallikainen olisi voinut antaa koneiston tehdä tehtävänsä ja uhkaajan saada lain määräämä rangaistus. Luulen, että uhkaaja laskelmoi selviytyvänsä vähimmällä tulemalla esiin. Varsinkin, jos viranomaiset olisivat jokatapauksessa hänet paljastaneet.

Toivon sydämestäni, että joku kurmottaa oikein kunnolla tätä rikollista tappouhkausten latelijaa. Tykkään Joel Hallikaisesta ja hänen rakastavaa suhtautumista koko perheeseensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu