On tämä ollut armotonta politiikkaa tämä keskustan politiikka Suomen pitkäaikaissairaille ihmisille, kun oikein Matti Vanhasen II-hallitusohjelmaan piti kirjata uusien lääkkeiden kustannusvaikuttavuus ja mitä ne tulevat maksamaan KELA:lle. Tämä Matti Vanhasen II-hallituksen yhtenä tärkeimpänä tavoitteena on ollut sälyttää pitkäaikaissairaiden itsensä maksettavaksi yhä enemmän ja enemmän lääkkeitä. Liisa Hyssälä on ollut näissä asioissa erittäin aktiivinen ja tämän aktiivisuuden ymmärtää hyvin, kun hän on pyrkimässä itse KELA:n johtoon.
Kepulaisten ja etupäässä Liisa Hyssälän ryydittämänä Suomi pystyy nyt tarjoamaan vain eurooppalaista tasoa olevaa lääkehoitoa ja ainoastaan varakkaille. Tilastojen mukaan tämä kehitys on räikeästi nähtävissä vuoden 2008 diabetesbarometrissa ja Suomen sijoitus14. on taas euroopan häntäpäävaltioita juuri ennen Liettuaa ja Latviaa. Diabeteksen hoitoon on olemassa laadukkaita uusia lääkkeitä, jotka ovat KELA-korvattavissa useimmissa Euroopan maissa, mutta ei Suomessa ja tähän on keskusta ja Liisa Hyssälä syyllinen.
Kepulaiset ja Liisa Hyssälä on muutoinkin kasvattanut sairaiden ihmisten lääkehoitojen omavastuuosuutta ja osin poistaneet KELA-korvatttavuuden yleisimmin käytettävistä lääkkeistä. Kepulaiset ovat myös olleet sitä mieltä, että ihmisten elinvuosien lyhentämisessä tämä hoitotestamentti olisi kätevä työkalu ja tätä asiaa he ovat ponneekkaasti ajamassa. Tässä hoitotestamentti asiassa on myös mukana täysin rinnoin kokoomuksen politiikkoja ja sieltä suunnalta on korostettu sairaiden ja vanhuksien hintalaputtamista.
Kepulaisten ja etupäässä Liisa Hyssälän ryydittämänä Suomi pystyy nyt tarjoamaan vain eurooppalaista tasoa olevaa lääkehoitoa ja ainoastaan varakkaille. Tilastojen mukaan tämä kehitys on räikeästi nähtävissä vuoden 2008 diabetesbarometrissa ja Suomen sijoitus14. on taas euroopan häntäpäävaltioita juuri ennen Liettuaa ja Latviaa. Diabeteksen hoitoon on olemassa laadukkaita uusia lääkkeitä, jotka ovat KELA-korvattavissa useimmissa Euroopan maissa, mutta ei Suomessa ja tähän on keskusta ja Liisa Hyssälä syyllinen.
Kepulaiset ja Liisa Hyssälä on muutoinkin kasvattanut sairaiden ihmisten lääkehoitojen omavastuuosuutta ja osin poistaneet KELA-korvatttavuuden yleisimmin käytettävistä lääkkeistä. Kepulaiset ovat myös olleet sitä mieltä, että ihmisten elinvuosien lyhentämisessä tämä hoitotestamentti olisi kätevä työkalu ja tätä asiaa he ovat ponneekkaasti ajamassa. Tässä hoitotestamentti asiassa on myös mukana täysin rinnoin kokoomuksen politiikkoja ja sieltä suunnalta on korostettu sairaiden ja vanhuksien hintalaputtamista.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Valiokuntien kannanotot ihmisoikeuspoliittiseen selontekoon ja eduskunnan oikeusasiamiehen Riitta-Leena Paunion äskettäin julkistama kannanotto maamme vanhustenhuollon tilasta, kertovat sen, että laki vanhustenhuollon asianmukaisesta järjestämisestä tulisi säätää vielä näillä valtiopäivillä.
Miksi Paula Risikko levittelee käsiään Liisa Hyssälän tapaan tekemättä mitään ja tuo ripeästi lakiesitystä eduskuntaan? Valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittisessa selonteossa käsitellään ikääntyneiden ihmisoikeuksia. Paula Risikko ei näytä ymmärätävän Liisa Hyssälän tapaan sitä, että valtioneuvosto korostaa, että myös ikäihmisillä on ihmisoikeudet.
Nyt tämän kokoomus/keskustahallitusyhteistyön joka alueella ikäihmiset nähdään usein uhkana ja ikäihmisiä syyllistetään ja lypsetään niiltä jokainen sentti. Jyrki Kataisen johtaman valtiovarainministeriön talouskatsauksestakin saa käsityksen, että ministeriön virkamiesten mielestä ikääntyminen, eli ikäihmiset ja ilmastonmuutos ovat kansakuntamme taloudellisen kehityksen pahimmat uhkatekijät.
Poliittisin perustein valittu kepulainen kuntajohtaja höyrysi äskettäin näkyvästi siitä, että ikääntyvät allekirjoittaisivat ns. hoitotestamentin. Hänen johtamilleen kunnille tulisi halvemmaksi, jos vanhat ihmiset kuolisivat nopeasti ja ilman kallista hoitoa. Tämä hoitotestamentti tarkoittaisi sitä, että ikääntyneitä ei enää hoidettaisi julkisen puolen varoilla, koska sieltä pitää tulla aina porvarihallituksemme politiikan mukaisesti rahalle vastinetta.
Tänä päivänä hoitoon pääsyn syyksi ynnätään, paljonko elinvuosia on jäljellä - kannattaako satsata. Siksipä ikäihmiset joutuvat aina vaivassa kuin vaivassa jonottamaan sen SDP:n politiikkojen aikaansaaman hoitotakuun verran eli kuusi kuukautta. Hoitotakuu toimii nyt tällä tavalla, mutta on epäoikeudenmukainen ikäihmisiämme kohtaan. Aikaisemmin eräs kirjailija säväytti vaatimuksellaan, että vanhuksille jaettaisiin kuoleman pillereitä, että eivät kärsisi kipuineen ja tuskineen hoitojonoissa ja tämän päivän vanhusten kidustuslaitoksissa.
SDP tulee olemaan takuuvarmasti seuraavien eduskuntavaalien johtajapuolue, onhan tällaiselle politiikalle saatava piste. SDP:n politiikkojen pitäisi miettiä myös tätä KELA:n roolia, johon nämä kepulaiset valitsevat Liisa Hyssälän johtajaksi. Ovathan kepulaiset pistäneet Suomessa kaikki uusiksi ja mieleiseksi työntekijöistä välittämättä, niin tälle Liisa Hyssälälle pitäisi antaa tätä samaa lääkettä muuttamalla tätä kepulaisten pesäkettä KELA:n organisaatiota. On se kumma juttu, että tämä KELA on joten kuten säästynyt näiden kepulaisten keitoksilta, tosin maakuntiin on näitä alempia KELAehtäviä tehokkaasti siirretty pääkaupunkiseudulta.
Nyt eläkeläiset kärsii demujen eläkkeiden indeksileikkurista. Voisi muuten ostaa itse lääkkeitä.
Varmaan demut heti palauttaisi rangaistusveron eläkkeisiin, pienentäen lääkerahaa eläkeläiseltä..
Etkös sattunut muistamaan, että Esko Ahon ja Iiro Viinasen hallitus asetti tämän eläkkeitä tehokkaasti leikkaavan taitetun eläkeindeksi? SDP:llä ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä ja mielipiteelläsi ei ole totuuden kanssa mitään tekemistä.
Iso paavo löytyy sylttytehtaalta. Samoin eläkeläisten rangaistusverossa ja veroalaeissa vain ansiotulovähenykseen?
Demarit ajanut eläkeläisten elintason alas!
Iäkkäät jäävät syrjään myös mielenterveyspalveluista ja ikääntyneiden masennusta selitetään muun muassa yksinäisyydellä ja vanhuuteen kuuluvalla alakulolla. Selitellään sen takia, että nyt on kepulaisten johdolla Suomessa maan tapa, että ikääntyneillä ihmisillä ei ole ihmisarvoa. Ikääntyneillä näyttää olevan erittäin vaikeata saada mielenterveyspalveluja Suomessa.
Esimerkiksi keskusteluapua on vaikea saada, vaikka ikääntyneet hyötyisivät terapiasta nuorempien lailla. Lääkehoitojen vaikuttavuutta ei usein seurata lainkaan, vaikka niitä määrätään helposti ja tätä päivää on se, että vanhukset laitoshoidossamme pistetään hiljaisiksi juuri psyykeen vaikuttavilla lääkkellä. Vanhusten mielenterveyteen liittyviä ongelmia ei hoideta, vaan määrätään lääkkeitä ihan vaan sen takia, että vanhukset pysyvät valittamatta märkine vaippoineen sänkynpohjalla. Tällaiset ihmiset tulevat yhteiskunnalle edullisiksi, koska ne eivät tarvitse sen enempää hoitoa ja kohta varmaan Suomen vanhukset ovat ruoka-automaattihoidossa.
Tämä kepulaisten pitkä hallitusvalta näkyy ja kuuluu ikääntyneiden ja sairaiden jokapäiväisessä elämässä ja Liisa Hyssälää saa tästä kaikkein eniten syyttää.
Kestää kauan, että saadaan näiden kepulaisten tekemät arvet yhteiskunnassamme parannettua. Kepulaiset ovat unohtaneet Santeri Alkion opit köyhien ja vähempiosaisten välittämisestä.
Aikoja sitten, herrapuolue ovat.
Hirveitä ovat puheet hoitotestamenteista ja vanhusten ruoka-automaateista. Nyt Suomessa ja porvarihallitusmeinigissä ollaan vanhus ja ihminen pistämässä samanlaiseen häkkihoitoon, kuin siat, kanat ja turkiseläimet. Tosin taitaa jo olla sillä lailla, että eläimet saavat Suomessa joillakin tiloilla parempaa hoitoa, kuin vanhukset laitoksissamme. Maajusseille maksetiin edellisenä vuonna 5000 euroa/tila, että kunnioittaisivat eläimiään paremmin ja tänä vuonna tuolle summalle ei ole enää kattoa. Vanhuksien hoitajille ei makseta ja siksipä näiden hoito on verrattavissan heittelillejättöön, vanhuksiamme on teljetty pimeisiin koppeihin ja hiljennetty pillereillä vaippoineen pedin pohjaan, että ei tarvitsisihoitaa ja vappoja vaihtaa. Nyt nämä samat puhuvat vanhusten ruoka-automaateista ja siitä, että robotit pantaisiin syöttämään Suomessa vanhukset. Vanhukset ovat jo Suomessa tämän porvarihallituksen temppujen maksajia ja säästöjä on haettu ensimmäisenä keinona juuri heiltä.
Suomalaisella hammashoidolla on käsissään valtava ongelma. Yhä pidempään elävien vanhusten suussa muhii todellinen aikapommi, joka räjähtäessään aiheuttaa satojen miljoonien eurojen menoerän ja voi pahimmillaan halvaannuttaa julkisen hammashoidon lopullisesti.
Muutama vuosi sitten suurin osa vanhuksista käytti kokoproteesia eli tekohampaita. Tekohampaat ovat helppohoitoiset ja ne sopivat myös huonokuntoisille vanhuksille. Nyt vanhusikään tulevilla ei ole tekohampaita vaan oma purukalusto. Ikääntymisen myötä suuhygieniasta huolehtiminen kuitenkin romahtaa ja se saa vanhusten suut todella huonoon kuntoon.
Ongelmasta on nyt nähtävillä jäävuorenhuippu.
Ongelma kasvaa joka vuosi. Jos mitään ei tehdä, räjähtää vanhusten suussa muhiva aikapommi viimeistään silloin, kun suuret ikäluokat tulevat 75 vuoden ikään.
Bakteerit pääsevät jylläämään vanhuksen suussa, jos tämä ei kykene tai jaksa harjata hampaitaan.
Iäkkäillä ihmisillä käden motoriikka huononee ja harjaaminen ei tahdo onnistua. Kaikkein pahin tilanne on silloin, kun vanhus on vuodepotilaana, eikä hänen hampaitaan pestä lainkaan.
Jo muutama kuukausi voi pilata terveen purukaluston totaalisesti. Kun suuhygienia laiminlyödään, iskevät reiät kuin hyökyaalto. Vanhusten hampaiden reikiintymistä vauhdittaa runsas lääkkeiden käyttö.–Useilla lääkkeillä on vaikutus, joka vähentää syljen erittymistä. Ja kun näin käy, on reikiintymisriski moninkertainen.
Vanhusten suuhygienia ei ole vain hammashoidon ongelma ja tämä koskettaa koko terveydenhuoltoa. Suurin ongelma, josta kaikki lähtee liikkeelle, on se, kuka hoitaa vanhuksen päivittäisen suuhygienian. Mielestäni tämä vastuu on sairaaloilla ja hoitokodeilla, joissa vanhuksia hoidetaan. Ennaltaehkäisy on tehokkain ja halvin ratkaisu.
Paula Risikko on Liisa Hyssälän tapaan välinpitämätön vanhusten asioiden suhteen. Ja koko ajan vedotaan julkisen hammashoitpuolen resursseihin ja asioita ei viedä eteenpäin.
Jos hoitajalla on ikäihmisen aamupesuun, parranajoon, hiusten kampaamiseen ja vaatteiden vaihtoon 15 minuuttia aikaa, suuhoidosta tingitään helposti.
on
Kevään kirkastuessa näyttää siltä, että aurinko alkaa paistaa myös Sdp:n risukasaan ja tavallisella suomalaisella on toivoa auringonpaisteesta ja paremmasta elämästä tämä porvarihallituskoaliton jälkeen. SDP:n politiikka on ärhäköitynyt, kun Tarja Filatov pistettiin syrjään SDP:n eduskuntaryhmän johtajan paikalta ja tilalle tuli eero Heinäluoma. Tämä näkyy nyt jo SDP:n kannatuksen nousuna ja politiikka on piristynyt ja kansa luottaa SDP:n ja sen johtoon.
Poliittiset vastustajat käyvät ärhäkästi tämän suurikokoisen politiikon kimppuun kuin herhiläiset ja tämä tietää makoisia aikoja poliitikkaa seuraaville demareille. Herkutellaan nyt! Toimittajatkin pyörivät hänen kintereillään ja kukaan ei voi kiistää hänen osaamistaan ja sanavalmiuttaan. Eero Heinäluoma on kuin konsanaan kepun Mauri Pekkarinen tai kokoomuksen Ben Zyskowicz, nämä poliitikot tietävät poliitikasta kaiken ja tekevätmyös kotiläksynsä, perehtyvät asioihin ja sanovat myös kantansa kiertelemättä. Naispoliitikoilla tämä kotiläksyjen tekeminen näyttää olevan heikompaa, koska naispoliitikkoja kotona odottaa mies, lapset ja kotityöt ja nämä menevät yleensä poliitikan edelle.
Demarit teke(tehnyt) takin käännön suomen ennätyksen.
Voidaan perustaa vedonlyöntitoimisto. Missä arvataan mitä mieltä Heinäluomama on asiasta tunnin päästä?
Heinäluoma ja Urpilainenko pelastaisi Suomen?! Ajatus on hupaisa.Millä avuilla? Joka tunti eri tavoitteet ja vain ja ainoastaan kiusanteko mielessä. Ei mitään vastuuta mistään. Ei ainakaan ole näkynyt viitteitä siihen suuntaan.
SDP on tähän saakka ollut aina köyhien ja vähävaraisten ihmisten tuho ja rahasyöppö. Demarit lupaavat vaalien alla vähävaraisille "viittä hyvää ja kuutta kaunista", mutta loppupeleissä mitään ei tule ja entisetkin "siemenperunat" menevät tyhmiltä äänestäjiltä demaritohelointien seurauksena Kankkulan kaivoon. Olkaa varovaisia ! SDP on puolueena kuin Troijan hevonen. Näyttää yhtä, mutta todellisuus on toista.
Puoluehan on toiminnaltaan täysin laho ja savijaloilla seisova organisaatio, kuten joku täällä kirjoitti. Uhotaan ja isotellaan suurta ja mahtavaa, mutta sisältä paljastuu vain kasa haisevaa pas---, kun pakettia avataan. Yök !
Nyt Jutalla ja Touhu-Eerolla on kamala hätä puolueen kannatuksen puolesta ja jo vuotta ennen ek-vaaleja on aloitettu ennenkuulumaton rummutus ja emarisekoilujen sarja. Tempo on niin kova, että edes uutivälineet eivätmeinaa pysyä perässä päivittäisissä takinkääntökeikoissa, vaikka median ammattilaisia ovatkin. Eikö tamakin todista, että hätä on kova ja osa on jo --- ousuissa.
Porvarit kompastuivat juuri.
on ollut hallitus"vastuussa" maan talous on saatettu lähes konkurssitilaan
ja aina on tarvittu porvarihallitus korjaamaan demarien aiheuttamat vauriot.
Aina.
On turha kuvitellakkaan että Demareista olisi viemään Suomea tämän laman yli.Sitäpaitsi he tekevät jo nyt kiusaa AYväkensä jatkuvilla lakkoiluilla. Mikä näyttää sen ettei heillä ole hajuakaan ajatella suomalaisten tulevaa elämänlaatua. Eli väistämättä pienituloisen ihmisen elämä kurjistuu kun nyt vielä töissäolevat hyvätuloiset lakkoilevat ja vaativat lisää palkkaa...Jotain vastuuta odottaisi jo nyt vasureilta,tai edes tietoa maailman lamasta ja sen seurauksista. Katsokaa Kreikkaa siellä kukaan ei halua luopua saavutetuista eduista,vaikka maa on konkurssissa! Rähinä päällä,on lakkoilua ja mielenosoituksia vaikka pitäisi tehdä niinkuin Virossa,palkat alas ja talous kuntoon.
Kyllä täytyy olla järjenkäyttö niukkaa ja ymmärrys puutteellista, jos demareita menee äänestämään.
Nyt ne silmät kiiluen havittelevat valtaan pääsyä, muka paremman tulevaisuuden nimissä kuin mitä porvarit pystyvät Suomelle järjestämään. Demareiden ainoa tavoite on nyt - ja on ollut aina - on päästä mestaroimaan valtion kassaa ja verotusta omiin tarpeisiinsa.
Siinä kansa hikoilee ja lapset ovat nälässä, kun demarit vievät kansaa kuin pässiä narussa. Eivätkö tähänastiset karut demrikokemukset ole tätä kansaa vielä tarpeeksi opettaneet ? demarien tämänhetkinen hallinto on kuin monikärkiohjus, yksi suuntaa yhdelle taholle, toinen toinen toiselle, mutta kokonaiskuviota ei ole kenelläkään hallussa.
SDP PELASTI SUOMEN EDELLISEN PORVARIHALLITUKSEN RAISKAAMISEN JÄLJILTÄ JA TULEE PELASTAMAAN TÄMÄNKIN PORVARIHALLITUKSEN JÄLJILTÄ.
SDP ei ole koskaan hallitusvastuussa ollessaan lappanut Suomeen velkaa, niin kuin aina porvarihallituksemme ovat tehneet. SDP tekee aina vastuullista hallituspoliitiikka ja Suomen talous on aina saatu SDP:n johdolla kuntoon, mutta se on vaatinut verta, hikeä ja kyyneleitä. Tämä verta, hikeä ja kyyneleitä on porvarihallitustaktiikkaa, johon kuuluu Suomen velkaannuttaminen.
Tämä Matti Vanhanen on osittautunut pääministerinä vielä pahemmaksi ihmiseksi, kuin Esko Aikanaan. Matti Vanhanen jättää paskatyöt tehtyään tämän paskahommansa, jollaiseksi hän on kehunut tätä pääministerin rooliaan entiselle mosriammelleen Susanna Ruususelle.
ei osaa
Suomella ei ole vaihtoehtoja, kuin SDP jos kerta Suomen pelastamisesta puhutaan. Tämä porvarihallitus vihreiden mukana vikisten on saanut niin paljon tuohoa aikaan, että SDP:llä menee taas kerran kymmenen vuotta tätä tuhoa korjatessa. Kaiken kukkukaraksi tämä tuhonkorjaus työ on tosi hankalaa, koska eduskuntamme koostuu porvarienemmistöstä, joka ei ajattele Suomen kansan parasta, vaan rahapiirien ja kepulaiset kompromissivaateillaan maajusseja.
Esko Ahokin sai lempinimekseen Esko Tuhoahon, niin pahaa jälkeä hän sai aikaiseksi Suomen edellisessä porvarihallituksessa Iiro Viinasen kanssa. Tämä Matti Vanhanen on suorastaan upottanut Suomen suohon ja antanut Jyrki Kataisen velkaannuttaa Suomen ja tätä velkaa on nyt 70 miljardia euroa. Tuo summa taitaa vielä poikia lisää, koska tällä porvarihallituksella ei ole minkäänlaisia eväitä tehdä poliittisia päätöksiä velkaa ottamatta.
Tämä porvarihallitus on kupannut Suomen köyhät kuiviin ja rikkailta tämä hallitus on erittäin haluton kuppaamaan, päin vastoin antamaan. Tästä viimeisin räikein esimerkki on se, että YLE:n kokoomuksen ja keskustan toimesta valtaan pystytetylle uudelle johtajalle maksetaan suoraan 25000 euroa ja siihen vielä hyvän miehen bonukset päälle. Onhan tämä Lauri Kivinen nostanut meriittiään porvareiden silmissä, kun hän on tyhjentänyt Suomesta kokonaisia laitoksia ja pistänyt työntekijöitä satamäärin kilometritehtaalle. Edellinen YLE:n johtaja Mikael Jungner sai tyytyä 16000 euron kuukausipalkkaan ilman bonuksia. Tähän kuukausihintaan Mikael Jungner pisti YLE:n asiat kuntoon ja henkikökunta oli tyytyväinen johtajaansa.