Win 7 Home Premium

Olen kuullut aika ylistäviä kommentteja kyseisestä käyttöjärjestelmästä. En itse ole havainnut juurikaan muuta parannusta vistaan kun sen, että kone aukeaa ja sammuu hieman nopeammin suurinpiirtein samoilla sisällöillä kun vista-koneeni. Laskin on kyllä parempi. Onkos mulla jäänyt jotain huomaamatta? Siis ne pienoisohjelmat voi siirrellä minne haluaa työpöydällä ja sitten on se alapalkkijuttu. Mitä ihmeen hyötyä siitä on? Mese on juuttunut siihen ja en saa sitä millään pois! Mä tykkään työpöydällä kun on kuvakkeet, siitä saa ohjelman auki, siis ne useimmin tarvittavat. Miksi ne pitää olla vielä siellä alapalkissa?

Sitä en tajua, miksi movier maker heivattiin ja tilalle tuli tämä elokuvatyökalu, joka täytyy erikseen vielä ladata? Ainakin pinnallisesti tutustuessa näyttää paljon heppaisemmalta versiolta.
9349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Windows 7 on hyvin lähellä Vistaa. Windows 7:n kehut on pitkälti mainospuheita, kaikki ei ole Vistaa edes käyttäneet jotka seiskaa ylistävät ja Vistaa haukkuvat. Vistaa sitten on haukuttu jonkin verran ihan aiheettomastikin.

Äänestä

Hiirellä leikkimällä saat ne ohjelmat heivattua tehtäväpalkista.

Äänestä
  • Siis saa sen mesen siitä suljettua kyseisessä istunnossa, mutta seuraavassa avauksessa taas nököttää alapalkissa. En mä oo löytänyt hiirenpainikkeista kohtaa... poista alapalkista tms.

    Äänestä

  • WinTiina kirjoitti:

    Siis saa sen mesen siitä suljettua kyseisessä istunnossa, mutta seuraavassa avauksessa taas nököttää alapalkissa. En mä oo löytänyt hiirenpainikkeista kohtaa... poista alapalkista tms.

    Mikset mesen asetuksista muuta, ettei käynnisty automaattisesti. Turha haukkua väärää puuta.

    Äänestä

  • 12 kirjoitti:

    Siis ei oo mitään sitä vastaan, että kirjaudun automaattisesti meseen windowsin avautuessa, mutta en halua sitä tuonne alapalkkiin siis!! Mitä enemmän alapalkissa on tavaraa, sitä tyhmemmän näköinen on koko työpöytä! Tämä on mun mielipide siis! Enkä oo mitään puuta haukkunut...mutta kantsisi vaan kokeilla itse neuvoa ennenkun alkaa niitä skriivaileen!!

    Se on tehtäväpalkki ja tietenkin avoinna olevat ohjelmat ovat siellä. Näinhän se on ainakin graafisissa Windowseissa aina ollut. Jos tarkoitat, että näkyy myös suljettuna, ota ohjelman kiinnitys pois siitä. Voithan piilottaa koko palkin, jos siltä tuntuu, tai näyttää sen vain tarvittaessa. Hankaloittaa vaan käyttöä, jos ei näe mitkä ohjelmat ovat auki ja liikkumista kaikkien ohjelmien kesken. Toki voi käyttää sijasta alt tabia.

    Avoinna olevat ohjelmat ovat siis sun mielestä tässä alapalkissa elikkä kiinnityspalkissa. Mä en pidä avoinna media playeria ja siellä se kuvake vaan on! En myöskään resurssienhallintaa, enkä muitakaan kuvakkeita mitä sinne oli valmiiksi kiinnitettyinä. Muiden ohjelmien kohdalla onkin ihan helppo hiiren oikeanpuolisella näpäytyksellä valita "poista tämä ohjelma kiinnityspalkista" vaan kun sen mesen kohdalla tätä vaihtoehtoa ei tule! SITÄ EI SIIS OLE! Tavaanko vielä??

    Kävin jopa muuttamassa mesen asetukset, että se ei jatkossa avaudu windowsin avautuessa, ei vaikutusta siellä se nököttää tässä ala- tai virallisesti siis kiinnityspalkissa yhä. Mä en juurikaan käytä kyseistä ohjelmaa, koska nykyisin jutskaan naamakirjassa kaverien kanssa. On se silti kiva olla siltä varalta, että kaveri ei oo sitten fb:ssä. No, kai se on vaan hyväksyttävä, että se on jostain syystä asennuksessa sinne mennyt ja pois ei saa.

    http://shup.com/Shup/298004/2010-03-17_101044.png
    Kyllä minulla aivan jokainen ohjelma poistuu kiinnityksestä, jos niin haluan. Huomaa myös ero pelkkään kiinnitykseen ja avoinna olevaan ohjelmaan. Vaihda mese-ohjelmaasi, jos ei toimi oikein.
    Onko Tiinalla se aika kuusta?

    Äänestä

Mikä tässä mättää? Kun soitan jotain albumia, niin soitto jatkuu kappaleesta toiseen normaalisti. MUTTA kun pysäytän toiston (siis neliönäppäimellä) ja haluan siirtyä esim. johonkin edelliseen stygeen, soitin alkaa vain soittaa uudelleen tätä jo pysäyttäämäni kappaletta. Ja mikään ei auta, se vaan jääräpäisesti toistaa sitä samaa. Tai no auttaa sitten kun sulkee koko Playerin ja jos haluaa aloittaa uuden, avaa sen uudestaan. Mutta sama peli jatkuu taas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

WinTiina kirjoitti:

Olen kuullut aika ylistäviä kommentteja kyseisestä käyttöjärjestelmästä. En itse ole havainnut juurikaan muuta parannusta vistaan kun sen, että kone aukeaa ja sammuu hieman nopeammin suurinpiirtein samoilla sisällöillä kun vista-koneeni. Laskin on kyllä parempi. Onkos mulla jäänyt jotain huomaamatta? Siis ne pienoisohjelmat voi siirrellä minne haluaa työpöydällä ja sitten on se alapalkkijuttu. Mitä ihmeen hyötyä siitä on? Mese on juuttunut siihen ja en saa sitä millään pois! Mä tykkään työpöydällä kun on kuvakkeet, siitä saa ohjelman auki, siis ne useimmin tarvittavat. Miksi ne pitää olla vielä siellä alapalkissa?

Sitä en tajua, miksi movier maker heivattiin ja tilalle tuli tämä elokuvatyökalu, joka täytyy erikseen vielä ladata? Ainakin pinnallisesti tutustuessa näyttää paljon heppaisemmalta versiolta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu