Jälleen kerran on rasva pulpahtanut pintaan kuin korkki vedessä. Valtion Ravitsemusneuvottelukunta eli VRN suosittelee vai perätikö se vaatii, että "tyydyttyneet rasvat" ja "transrasvat" pitäisi laittaa rankaisuverolle. Mahtaakohan VRN itsekään oikein ymmärtää, mitä se ajaa takaa. Seurauksena olisi tietysti valtiolle kertyvät verotulot ja se saattaakin olla idean varsinaisena pontimena. Sen sijaan on suhteellista, mitä terveydellisiä hyötyvaikutuksia uudesta verotuksen kiristyksestä mahtaisi olla. Siis: Rasva on politiikkaa!
Termi "tyydyttyneet rasvat" pitää sisällään mm. voin ja juustot eli niitä olisi VRN:n viisauden mukaan ryhdyttävä meillä Suomessa erityisen rankasti rokotttamaan verotuksella, koska voi ja juuustot ovat ilmeisestikin erityisen epäterveellisiä ja turmiollisia ravintotuoteita. Niinkö? Kysykääpä asiaa ammattikokeilta! Tietääkseni eksperttikokit arvostavat nimen omaan voita hyvänä ravintorasvana ja taitavat kokkaajat siilaavat vielä voista sen parhaan ainesosan erityisrasvaksi ruuanlaiton yhteydessä. Ja mitähän juuston haitalliseksi leimaamisesta mahtaisivatkaan sanoa kansainväliset ravintoasiantuntijat?
Mieleen tulee myös kovan rasvan määritelmä, jota myös käytetään yleisesti rasvakeskustelussa. Kovaksi rasvaksi luokitellaan mm. kookosrasva, joka sekin olisi "kovana rasvana" muka erityisen haitallista rasvaa. Mitähän sanoisivat Tyynen meren saarien asukkaat, jotka maailman sivu ovat käyttäneet kookosrasvaa ja heitä pidetään terveellisen ravitsemuksen malliväkenä. Kun meillä kotikeittiössä kookosrasva sulaa nestemäiseksi hiukan normaalia huonelämpöä korkeammassa lämpötilassa eli n. 25 asteessa, niin onko kyseessä kova rasva, joka olisi helppoheikkimäisten määritelmien mukaan kovaa ja kovana rasvana liki myrkyllistä?
Transrasvojen suhteen VRN on kyllä oikeassa, sillä niitten haitallisuus on kansainvälisestikin tunnettua ja tiedettyä. Siihen samaan nippuun ei kuitenkaan pitäisi sotkea ainakaan voita ja juustoja. Kysymys on samalla määritelmistä. Miten rasvoja olisi viisasta määritellä ja luokitella? Ehkäpä hyvä määrittely voisi lähteä ihmiselimistön tarpeista. Hyvä ravitsemus ja rasvoineen kaikkineen on luonnossa esiintyvistä ravintoaineista koostuvaa. Transrasvat eivät sisälly siihen määritelmään, mutta voi ja juustot samoin kuin kookosrasva sisältyvät. Ja sitten luonnonmukaisuuden lisäksi ravitsemuksen pitää olla monipuolista. Ihminen on elimistönsä rakenteen johdosta sekaravinnon nauttija.
Minnekä VRN on unohtanut hiilihydraatit? Sokerin liiallinen saanti ja varsinkin nopeasti imeytyvien sokerien runsas käyttö on erityisen suuri terveyshaitta meillä Suomessa eli siis mm. makeat limpsat ja karkit ovat kyseessä. Kaiken kaikkiaan VRN tuntuu olevan kuin entisen Neuvostoliiton Politbyroo, jonka viisaus ja erehtymättömyys käy yli kaiken. Kun vielä verottaja liitttoutuu VRN:n kanssa, niin siinä onkin kansakunnan kannalta kohtalokas ja elävälle elämälle vieras haitake. Virkavaltaisuus ennen meitä syntynyt, ilmeisesti myös jälkehemme jää!
Rasva on politiikkaa
1
180
Vastaukset
- samese
Ei ne oo mitään unohtaneen verotus-listalta, kyllä siellä myös sokerit mukana on.
Puhui telkassa ( se nainen) , että osa jauhoistakin en niiiin epä-terveellisiä.
Nyt vaan ootellaan rankkaa verotusta, no mikäs siinä. terveys kohenee kohisten ja sen myötä elinikä nousee
meillä kaikilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad591105- 42861
- 51641
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että315627Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114604- 51598
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 56554
- 65514
