- Volvon mainoksessa käytettyä ilmaisua ”Maailman turvallisin auto” voitiin sinänsä pitää sellaisena oman tuotteen kehumista koskevana ilmaisuna, jota ei useinkaan mielletä varsinaiseksi tosiasiaväitteeksi.
- Mainoksissa käytetty ilmaisu ”Kaksivaiheiset turvatyynyt” oli ollut omiaan antamaan kuvan, että kuljettajan turvatyynyn lisäksi mainostetun auton vakiovarusteisiin kuului myös etumatkustajan turvatyyny. Kun tämä kuitenkin oli ollut saatavana vain lisävarusteena, mainoksesta oli saattanut syntyä sellainen kuva, että auton vakiovarusteet sisälsivät enemmän kuin mitä niihin tosiasiassa sisältyi. Volvo oli mainittua ilmaisua käyttämällä, ilmoittamatta samalla, että etumatkustajan turvatyyny on ko. automallin osalta lisävaruste, menetellyt markkinoinnissaan hyvän liiketavan vastaisesti.
- Volvon Ilmaisu ”ekopuu” oli helposti voinut antaa kuvan, että koristeiden valmistusmateriaalina oli käytetty aitoa puuta. Koristeiden materiaali oli kuitenkin muovia. Julkaisu oli siten ollut omiaan antamaan koristeista todellista arvokkaamman vaikutelman.
- Volvo oli käyttänyt mainoksessa ilmaisua, jonka mukaan mainostettu auto olisi luokkansa ostetuin auto Euroopassa, ilmoittamatta samalla, miten mainittu luokka on määritelty, mitkä maat olivat kyseessä ja mikä oli se aikaväli, johon tieto perustuu, menetelleet markkinoinnissaan hyvän liiketavan vastaisesti
Lähde: Markkinaoikeus -> http://www.oikeus.fi/markkinaoikeus/23382.htm

Vastaukset 1
Vanhimmat
Koettaist olla keskellä kun siihen on mahdollisuus.
Osaahan ne toisetkin:
MAO:5/03
Dnro 12/02/M1
Antopäivä 14.1.2003
Volvo Auto Oy Ab > Veho Group Oy Ab, Veho Oy Ab ja Auto-Bon Oy
- hyvän liiketavan vastaisuus
- testitulosten käyttäminen
- vertaileva mainonta
Volvo Auto Oy Ab vastaan Veho Group Oy Ab, Veho Oy Ab ja Auto-Bon Oy. Vastaajien mainoksissa oli keskeisessä asemassa ilmaisu "Mercedes-Benzissä puukin on aitoa puuta, kun se mm. Volvossa on muovia.". Muuta kuin tuotteen olennaista ominaisuutta vertailevana ilmaisu ei ollut täyttänyt vertailevalle mainonnalle asetettuja vaatimuksia. Ilmaisu oli omiaan antamaan vaikutelman, että vastaajan mainostama automerkki olisi muiltakin ominaisuuksiltaan kuin sisustuksessa käytetyn koristemateriaalin osalta parempi kuin hakijan markkinoimat automerkit. Ilmaisu oli omiaan halventamaan hakijaa.
Vastaajien käyttämät ilmaisut, joiden mukaan testaustulokset olisivat osoittaneet Mercedes-Benz C-sarjan turvallisemmaksi kuin turvallisin Volvo, testaustulos olisi todistanut Mercedes-Benz C-sarjan turvallisemmaksi kuin Volvo S60, ja testaustulokset olisivat osoittaneet Citroen C5-mallin saaneen testissä tuloksen, joka ohittaa mm. kaikki testatut Volvot, eivät olleet testauslaitoksen käyttämiä ilmaisuja. Vastaajien mainoksissa oli vertailemalla keskenään sellaisten automallien testituloksia, joita ei voitu pitää vertailukelpoisina keskenään, esitetty liioittelevia väitteitä vastaajien markkinoimista automerkeistä. Vastaajien käyttämät ilmaisut eivät olleet täyttäneet vertailevalle mainonnalle asetettuja vaatimuksia eivätkä antaneet oikeata kuvaa vastaajien markkinoimista tuotteista hakijan markkinoimiin tuotteisiin verrattuna.
Vaikka vastaajien markkinoima automalli oli saanut eräässä testissä eniten pisteitä, saman testauslaitoksen testeissä eräs toinen automerkki oli saanut kuitenkin enemmän tähtiä ja myös enemmän pisteitä. Vastaajien käyttämät ilmaisut "Voittaja myös turvallisuudessa", "Voittaja" ja "Storvinnare i säkerhet" eivät olleet pitäneet paikkaansa.
Vastaajien mainoksessa oli yhdistetty halvimman Mercedes-Benz -automallin hintaa koskeva tieto merkin toista, kalliimpaa mallia koskevaan kuvaan ja kalliimmasta mallista annettuihin tietoihin. Mainoksen hintatieto ei ollut vastannut mainoksen muuta sisältöä. Mainos oli omiaan antamaan virheellisen kuvan Mercedes-Benz -autojen hinnoista.
Vastaajat olivat edellä mainittuja mainoksia käyttämällä menetelleet elinkeinotoiminnassaan hyvän liiketavan vastaisesti.
SopMenL 1 § ja 6 §