Uivatko teidän kalat paljon? siis sillee innokkaasti ympäriinsä?
kyssäri!
3
154
Vastaukset
- idasofia123456
meiän millikset ainaki menee vauhdilla (= ja mustatetrat toises akvaarios =D mut neontetrat on aika laiskoi :s
- fish KING
Kylähän kalan uida kuuluu... jotkut lajit on sellasii et ne vaan kyhjöttää paikallan 80% elämästään mutta periaatteessa kaikki kalat ovat aktiivisa uimareita, jos kala on flekmaattinen ja ei oikein jaksa uida, piilottelee, kyhjättää pinnalla tai akvan pohjalla, se on yleensä merkki heikosta kunnosta.
- hoitsukki
Tetrat ui edes takaisin allasta, väliin tulee jotain sähläystä eli kääntyvät takaisin jne. osa niistäkin (inkkarit ja kardinaalitetrat) huiskentelee omissa hommissa. Ainokainen avain tulee ruoka-aikaan tuolta jostain esille, partikset lymyilevät kuka missäkin, joskus menee viikkoja ettei ukkopartiksista näy vilaustakaan, tuo maatiasiakka viuhtoo enemmän, kun pitää valtakuntaansa tutkia, ettei sinne toista samanmoista ole ängennyt. Monniset viipottaa ja viheltää mennessään ympäriallasta, liekö nuo ikinä edes levähtävät.
Taistolaarissa sitä vastoin on äksöniä koko ajan, siellä selvittelee akat välejään ja ukkokin osallistuu touhuun myös.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti17717134SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude28915424Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole9210950Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy14310626Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1179479Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla288116Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump298115Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2066662Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1986368Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri355958