Muistatko Urpo Leppäsen

Entinen Ministeri ja kansanedustaja on kuollut vaikean sairauden vuoksi.
Urpo Leppänen oli syntyisin polvijärveltä ja aikanaan valittiin myöskin kansanedustajaksi,Tapasin tämän henkilön useamman kerran aikanaan ja muistan,että hänen ollessa ministerinä myöskin Poliisin tilat ja talo korjattiin Lieksassa.
Perussuomalaiset muistaakseni vielä tukeutuivat 2007 vaaleissa Urpoon Timo Soini kehui vielä muistosanoisaan Leppäsen taitoja puoluesihteerinä.
Aikanaan ilmeisesti puoluejohdossa oli Veikko Vennamon sanoja muistellen vallalla pahojen henkien voimat ja näin SMP ajautu taudelliseen ahdinkoon ja toiminta loppu. Kuitenkin Urpo toimi vielä kansanedustajana muissa puolueissa.
Olen myöskin tuntenut myöhemmin viihdepuolelta Urpon hänen kulkiessa Kuubalaisen vaimonsa tanssija Anan kanssa joka mielestäni olisi vaatinut hieman enemmän tanssitilaa ja arvonantoa taidoilleen mihin hänellä oli kykyä omassa maassaan esiintyä.
MK

3

289

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MIEVAAN 9

      Kyllä Urpo oli aikakautensa peri Suomalainen Maalta lähtöisin Herrahissiin päässyt jalat maassa oleva värikästäkin elämää nähnyt kansaa ymärtävä politiikko.Lämmin muisto hänelle.

      • Työläinen nyt

        U. Leppästä J.non työvöimatoimistossa. Urpo taisi silloi olla työministerinä. Ei ihan Urpokaan tainnut saaha työttömyyttä puolitettua, vaikka yritti.


      • Työläinen nyt kirjoitti:

        U. Leppästä J.non työvöimatoimistossa. Urpo taisi silloi olla työministerinä. Ei ihan Urpokaan tainnut saaha työttömyyttä puolitettua, vaikka yritti.

        Oletko saanut starttirahaa yrityksen perustamiseen?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      206
      2042
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1207
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      174
      1092
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      976
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      871
    6. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      782
    7. 70
      781
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      737
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      340
      678
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      26
      671
    Aihe