Onko Mäki-Ketelä jo luopunut korttien keräilystä? Taitaa olla melko toivoton urakka saada 5000 allekirjoitusta?
Onko tietoa
Palaavatko PS:ään?
1888
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
kysyä "isänmaanystävältä". hän kun on hehkuttanut tällä pasltalla useaan otteeseen että kortit saadaan kasaan ja samalla hän myös raportoinut hengennostanut kokouksista, joissa hänen mukaansa on ollut lähes jumalallinen tunnelma.
Päivä sitten eräs täällä ilmeisesti heikäläisiä kertoi kuinka hanskat tiskiin on lyöty. Koska Halla-Ahosta ei tullut pääveturia tulevalle puolueelle.
Kovuus ei näkynyt puheissa, ei teoissa. Mäki-Ketelä ei ole mies, joka pystyy lyömään nyrkkiä pöytään tavallisten suomalaisten puolesta. Hänellä ei ole Halla-ahon karismaa eikä johtajan ominaisuuksia. Mäki-Ketelä ei uskalla nimetä, ketkä ovat vihollisia, jotka uhkaavat kansankokonaisuuden puhtautta. Hänen linjansa ei ole Halla-ahon kova, koko ajan vain koventuva linja. Mäki-Ketelä ei tiedä, mitä on kulkea tie loppuun asti, lopulliseen voittoon asti. Hänellä ei ole näkemystä, kovaa asennetta.
ketkä sinusta uhkaavat "kansankokonaisuuden" puhtautta? ja miten halla-aho on toteuttanut tätä linjaa esim. helsingin valtuustossa, jossa hän on lähinnä istunut hiljaa? kerro myös että millainen suomi sinun mielestäsi olisi sellainen jota johtaisi halla-aho?
ps. mene pummi töihin
Vaikka Halla-ahon työ kaupunginvaltuustossa on ainoastaan valmistautumasta kovempaan urakkaan, joka alkaa hänen astuessaan ensi vuonna eduskuntaan, hän on kyllä valtuustossakin korottanut äänensä aina kun jotain sairasta mädätystä on yritetty saada läpi nykyisen monikulttuurisuus- ja suvaistsevaisuusideologian nimissä. Halla-aho tietää mihin asioihin kannattaa puuttua, koska kyse on arvoistamme ja elämäntavastamme, ja hän tietää mitkä ovat vain käytännön kysymyksiä joihin hänen ei ole tarpeen ottaa kantaa.
vai että ihan lyönyt nyrkkiä pöytään? niin kuin mussoliini aikanaan? miksi ihmeessä hän on sitten itse sanonut, että on ollut valtuustossa hiljaa siksi, että suurin osa siellä käsiteltävistä asioista ovat täysin turhanpäiväisiä?
edelleen kysyn että miksi et vastaa kysymyksen loppuosaan? eli millainen suomi olisi jos täällä olisi komentajana itse halla-aho? lisäksi haluaisin tietää että mikä on muuten sinun lempipizzasi?
ps. mene pummi töihin...
"miksi ihmeessä hän on sitten itse sanonut, että on ollut valtuustossa hiljaa siksi, että suurin osa siellä käsiteltävistä asioista ovat täysin turhanpäiväisiä?"
Minähän sanoin, että Halla-aho ymmärtää olla tuhlaamatta aikaansa toisarvoisiin kysymyksiin. Hän keskittyy asioihin joissa on kyse arvoistamme, elämäntavastamme, suomalaisuuden puolustamisesta vieraita vaikutteita ja punamädätystä vastaan.
"eli millainen suomi olisi jos täällä olisi komentajana itse halla-aho?"
Ei sen kummempi kuin se Suomi, joka syntyi vapaussodan kautta, taisteli talvisodassa elämästään, jälleenrakensi sotien jälkeen maan kovalla työllä ja kovalla asenteella - se Suomi joka meillä oli, ennen kuin suomalaisuuden mädättäminen ja äärivasemmistolaisten esiinmarssi alkoi. Arvokonservatiivinen vallankumous merkitsee yhtä aikaa kestävän tulevaisuuden rakentamista esi-isiltä perittyjen kovien arvojen varaan ja paluuta vanhaan hyvään aikaan. Työ, perhe, isänmaa.
"halla-ahon unelma" myös sitä että myös sinä menisit töihin? toinen kysymys oli se, että mikä oli sinun lempipitsasi?
"tarkoittaa tuo "halla-ahon unelma" myös sitä että myös sinä menisit töihin?"
Me teemme tärkeää työtä sen hyväksi että Suomella olisi suomalainen tulevaisuus. Jälkipolvien kiitos on palkkamme.
"toinen kysymys oli se, että mikä oli sinun lempipitsasi?"
Kysymys on provokatorinen.
siis ole missään töissä tälläkään hetkellä? miten ihmeessä sinä sitten voit räksyttää täällä että "mamut vievät meidän veroeuromme" kun itse syyllistyt ihan samaan? paitsi että sinun saamasi korvaus on suurempi kuin mamun.
edelleen myös haluan tietää, että mikä on sinun lempipizzasi? vastaukseksi kun antoi selvästi ymmärtää, että sinä todella syöt pizzaa. kerro nyt toki - mikä on siis lempipizzasi? tai onko sinulla joku lempi-kebab?
Vuoden täällä kirjoitteli häirikkö GO, GO Päällikkö. Vaennut on touhu! Ilmeisesti joutunut lataamoon?
Se "Päällikkö"-propagandisti saattoi olla punavihreä provo, joka yritti murtaa Halla-ahon yhteen takomaa rautaista rintamaa - turhaan. Maahanmuuttokriittisellä kansanliikkeellä ei voi olla kuin yksi pää, yksi arvojohtaja. Mäki-Ketelä on ansiokas työmies, mutta häntä ei voi verratakaan siihen henkilöön, joka aloitti koko maahanmuuttopoliittisen keskustelun tässä maassa - ennen häntä ei ollut mitään.
Tietäkää, että ensi vuoden vaaleissa muodostuu iso NYRKKI, jonka yhtenäisyyttä, lujuutta, vakaumuksen voimaa ei kukaan hajottaja eikä nakertaja kykene sabotoimaan.
tapaatko sinäkin usein tumputtaa siihen nyrkkiisi kun ajattelet halla-ahoa? vai onko mielessäsi enemmänkin tämä oinosen hauveliseksi
koska kukaan aidosti maahanmuuttokriittinen ei kykene noin virheettömään kirjakieleen.
Punamädättäjät ovat ajamassa alas myöskin äidinkielen opetusta, kaunis kirjakielemme yritetään korvata jollakin lähiöghettojen gansta/hip hop -mölinällä ja "niinku"-puhekielellä. Oikeinkirjoituksestakaan ei kuulemma enää piitata. Ilmeisesti rappio ja mädätys on viime vuosina edennyt pitkin askelin sen jälkeen kun minä koulusta pääsin.
Nykysuomen kirjallisessa tyylissä löytyy tuskin parempaa esikuvaa kuin Jussi Halla-aho. Hänen tekstejään ei lue pelkästään niiden painavan asian takia, vaan myös sen nautinnon takia, jota ilmaisun selkeys, ajatuksen kirkkaus, lauserakenteiden loogisuus lukijalle tuottaa.
Me Homma-foorumilla totesimme jo aikoja sitten, että sinä (joka aiemmin tällä palstalla tottelit nimimerkkiä "Rautanyrkki") olet pelkkä anarkokomujen soluttama trolli.
"...koska kukaan aidosti maahanmuuttokriittinen ei kykene noin virheettömään kirjakieleen?"
Arvatkaa keneltä? Vihje: Puukottaja ei ollut Soini.