loppui jakovara. Kaikille päättäville on jo jaettu ja sai siinä muutama sivullinenkin. Nyt on hyvä aika lähteä nauttimaan sijoituksista naisten omassa pankista.
Tanja
(karpelalta?)
7166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kannata hyllyssä pitää, jos ei ole kysyntää, matikin taisi säikähtää valiosekoiluaan.
Karpelan lopettamisen syy on aika ilmiselvää:
tietää että suosio on aivan pohjamudissa ja tietää ettei pääse ensi kaudella. Koittaa vain "pelastaa" kasvonsa.
Kunnon eläke, rikasmies ja synnynäinen tyhmyys. Siinä kolme riittävää syytä jättää eduskunta. Kauneus on katoavaista, mutta rumuus sen kuin lisääntyy. Ja tyhmyys. Myös Suomen kansalaisilla jotka äänestävät valopää julkkiksia hoitamaan meidän asioita. Hävetkää äänestäjät.
TANJAA ÄÄNESTÄNEET KATSE PEILIIN HEP.
JA APUVAAAA APUVAAAAAAAAAAAAAAAA.
nykynen on persaukinen ja velkojen kyllästämä ja tarttee tanjan muutosturvaa, ettei tarvi mennä Hurstin jonoihin.
Sekä sale että tanja.
Se on yhtä halpa kuin Kanervakin tupsuineen.