...vaikka ei ole yksin????
Tuli tuossa aikaisemmassa keskustelussa tuollainen kysymys esille. Kirjoittaja nimim. eATMe Oli sitä mieltä että ihminen ei ole yksinäinen jos sillä on mies ja minä taas olen sitä mieltä että vaikka minulla on mies tunnen itseni yksinäiseksi.
Kumpi on mielestänne oikeassa ja kumpi väärässä???
Kertokaahan mielipitenne asiasta...
Tuli tuossa aikaisemmassa keskustelussa tuollainen kysymys esille. Kirjoittaja nimim. eATMe Oli sitä mieltä että ihminen ei ole yksinäinen jos sillä on mies ja minä taas olen sitä mieltä että vaikka minulla on mies tunnen itseni yksinäiseksi.
Kumpi on mielestänne oikeassa ja kumpi väärässä???
Kertokaahan mielipitenne asiasta...
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ihminen voi tuntea itsensä yksinäiseksi vaikka hänellä olisikin paljon kavereita ja seurustelukumppani vierellänsä.
...Tosin omat sympatiani kyllä menevät enemmän sellaisille, joilla ei ole ollenkaan/paljoakaan ihmissuhteita syystä jos toisesta, eikä sellaisille jotka kyöhnäävät päivästä toiseen kumppanin vieressä tai kulkevat kaverijoukolla jossakin. Okei joku saattaa vetäistä tästä parsan nenäänsä, mutta jokaisella olkoon omat mielipiteensä.
Miten olet onnistunut löytämään miehen, muttet muka onnistu löytämään sellaista seuraa, jossa et olisi yksinäinen?
Sen jälkeen asiat on muuttunu. Tuolloin minulla oli kavereita ja tein muutakin kuin vain olin kotona. Pikkuhiljaa kaikki ystävät kaikkosi. Toiset muutti kauemmas, toiset meni naimisiin ja alkoi elää kiireistä perhe-elämää eivätkä enään kerenneet olemaan kavereiden kanssa. Jotkut ihmiset vain jäi ilman mitään syytä jonnekkin...
Mulla oli ennen oma perhe(äiti,isä,sisarukset), mutta heidän kanssaan meni välit poikki osaksi sen takia että eivät pitäneet miehestäni. Koska välit perheeseen meni niin huonoksi jäi mukavat sukulaisreissutkin pois.
Siitä elämästä mikä mulla oli silloin ennen on jäljellä vain mieheni jonka olen vaivois saanut jaksamaan kanssani olemalla puhumatta murheista ja huolista. Olen yrittänyt olla hyvää seuraa hänelle jne.
Mutta samalla huomaan että en enään ole hänen kanssaan. Me vain asumme saman katon alla ja siinä se. Ei ole jäljellä tuota ihanaa ystävyyttä mikä oli joskus. Hän elää omaa elämäänsä ja minä omaani.
Pelkään pahoin että hänkin jättää minut kohta...
Rehellisesti sanottuna tunnen itseni yksinäisemmäksi jos olen ihmisten seurassa kuin jos olen oikeasti yksin.
Kun esim. Mieheni sukulaiset tai ystävät tulee käymään meillä, alan miettimään että jos minullakin olisi ystäviä voisin nauraa ja puhua juttuja kuin he. voisin kertoa huolistani ja iloistani ystävilleni. Mutta koska vieraamme ei siinä tilanteessa ole minun ystäviäni vaan mieheni tunnen itseni ulkopuoliseksi ja sitä kautta yksinäiseksi. Vieläkin yksinäisemmäksi kuin silloin kun olen yksin eikä mikään muistuta että ystäviä voisi ollakkaan.
"Miten olet onnistunut löytämään miehen, muttet muka onnistu löytämään sellaista seuraa, jossa et olisi yksinäinen? "
Helpompaa se on löytää mahdollinen seurustelukumppani kuin hyvä ystävä... Hyvin useinhan entiset seurustelukumppanit voivat olla myös niitä läheisimpiä ystäviä.
Ystävien saamisen vaikeus johtuu tietysti siitä, että se vaatii paljon panostamista ja monesti jos on seurustelukumppani niin kaikki panostaminen meneekin siihen seurusteluun.
Voi verrata tähän sitäkin että harva mieskään tutustuu kovin helposti toisiin miehiin (99% tapauksista tuntuu kyselevän että mikäs vitun homo sinä olet jos tuommoista edes yrittää). Naisiin tutustuu paljon helpommin ja naisilla täytyy aina olla edes pieni kiinnostuksen mahdollisuus seurustelemiseen jos he ylipäätään haluavat tutustua.
On tietysti eri asia tutustua ystävän ystäviin jolloin ei välttämättä tarvita tuommoista kiinnostusta.
Se on tunne. Kuten sanoit, tunnet.
Kukaan voi kertoa sulle mitä sä tunnet tai et tunne.
Sitäpä määkki täsä mietin että mikskä jokku luulee tietävänsä mitä muut tuntee.
Ei ne mitään luule... Ne vaan kokee että se on niii'in väärin niitä kohtaan. Eli niitä vaan ärsyttää ja niiden tekee mieli sanoa että sulla ei ole mitään oikeutta olla yksinäinen. Väärässähän ne on tottakai.
Haluaako jotku pitää yksinäisyyden tunteen omana yksinoikeutena. Ja miks? Siksikö että ne haluaa olla ne ainoat tässä maailmassa joita "säälitään" ja ymmärretään ja...
onks se niin ku joku marttyyri- homma vai mikä?
Ensin kysyt jotain ja tahdot vastauksia...
Sitten kun saat vastauksia, alat natisemaan niistä jotain kummallista. Ne eivät sitten tainneetkaan miellyttää sinua. Ilmeisesti et osaa täysin hyväksyä sellaisia mielipiteitä jotka eroaa omistasi, vai mistä tässä on kyse?
"Haluaako jotku pitää yksinäisyyden tunteen omana yksinoikeutena. Ja miks? Siksikö että ne haluaa olla ne ainoat tässä maailmassa joita "säälitään" ja ymmärretään ja...
onks se niin ku joku marttyyri- homma vai mikä?"
Varmasti monilla on noihinkin asioihin taipumusta.
Itse olen vain sellainen henkilö, että en koe valittamista aiheellisena jos siihen ei tunnu olevan todellista syytä. Samalla tapaa kuin monet valittavat tälläkin palstalla siitä etteivät saa seuraa ja silti eivät tunnu edes yrittävän saada seuraa (esim. nettiä apuna käyttäen tai muita konsteja).
Onhan se totta, että ihminen jolla on vaikka sata kaveria ja seurustelukumppani "voi tuntea" olonsa paljon yksinäisemmäksi kuin henkilö jolla ei ole yhtään kaveria/ystävää jne..
On silti aivan eri asia kuvitella vuosia siitä että olisipa joku läheinen tyyppi/seurustelukumppani kuin jos jokin toinen henkilö on kyseisessä tilanteessa vuosia ja sitten vuosien päästä toteaa kuinka yksinäinen onkaan....
Muutenkin ihmiset eivät tunnu hirveästi edes näkevän näitä hyviä asioita elämässään vaan valittavat vain asioista... Tuo on ihmisille hyvin tyypillistä että ensin valitetaan siitä kun ei pysty syömään ja kun rahaa tuntuu olevan syömiseen niin paljon kuin haluaa niin seuraavaksi valitetaan siitä ettei saada uutta autoa ja sitten asuntoa jne... Myöhemmin kun kaikki asiat ovat kunnossa niin valitetaan siitä ettei ole mitään valittamista(!!!)... Sama juttu se on paljolti yksinäisyydessä kuin muissakin asioissa...
No. En oikeasti jaksa enää väitellä. Mielestäni tämän pitäis olla keskustelupalsta mutta aina keskustelu menee väittelyks jostain syystä. Tai sitte haukkumiseks tai muuten ei mielenkiintoiseks.
Kiitos kuitenki kaikille jokka on vihtiny vaivautua väitteleen.
Hyvää elämää kaikille yksinäisille ja ei yksinäisille...
Voi olla yksinäinen, vaikka ei ole yksin.
Vaikka olisi puoliso (mies tai vaimo), voi tuntea itsensä yksinäiseksi monestakin syystä (esim. tunneyhteyttä, läheisyyttä tai keskusteluyhteyttä ei ole, puoliso liehuu omissa menoissaan, itse istut illat yksin kotona tai puoliso on työnarkomaani jne.)
Olen mies ja seurustelen, olemme paljon yhdessä ehkä liikaakin, mutta meillä ei ole mitään harrastuksia tai sellaisia virikkeitä kodin ulkopuolella, molemmat kyllä haluaisi tehdä jotain, mut kumpikaan ei keksi mitään toiselle sopivaa. Ja ollaan puhuttu paljon asiasta et yhdessä on hyvä olla, mut pitäs saada jotain muutakin sosiaalista elämää rinnalle.
ja koen.........kun on sinut oman minänsä kanssa,voi olla yksin,mutta välttämättä ei yksinäinen,jos on sisäisiä ristiriitoja oman minänsä kanssa saattaa olla,että on kaksin yksinäinen.
Mitä me olemme kokeneet,mitä arvostamme,mikä ystävyys on, mitä siltä haluamme????????
Ystävyys on todella arvokas asia ja toimiva parisuhde sitä myös,mutta yksin itsensä kanssa sovussa oleva voi varmasti paremmin kuin vaikeiden ihmissuhteiden kanssa kamppaileva.
"Yksinolo on yhteys,johon läheisempään pääsen harvoin".
Tunnen itseni yksinäiseksi kun olen yksin ja kun olen ihmisten keskellä.
Tarvitsen rinnalleni toisen ihmisen, joka on kokenut saman kuin minä. Jonkun, joka osaa arvostaa sitä, miltä läheisyys tuntuu. Sitä, kuinka paljon läheisyys vähentää yksinäisyyden tunnetta. Jos voisin edes pari kuukautta kuvitella olevani onnellinen ja vähemmän yksinäinen.