Mikähän mahtaisi olla oikea suunta jatkokoulutuksen kannalta, kun kiinnostuksen kohteena on erityisesti C-ohjelmointi ja järjestelmäriippumaton ohjelmointi yleensä. Saan YO-lakin aikuislukiosta ensivuoden puolella mutta jatkokoulutus on vielä vähän hämärässä. Oon tätä paljon miettinyt mutta jos neuvoja saisi niin hyvä juttu...
Oppia.
13
274
Vastaukset
Tietojenkäsittelytiedettä. Noin yleisesti ottaen sillä kielellä ei ole niin isoa väliä. Ohjelmointi ei ole sitä, että ohjelmoidaan kielellä vaan ohjelmoidaan homma johonkin _kieleen_.
- unknowncoder
Yliopisto tuntuisikin ihan osuvalta vaihtoehdolta, pitää tutustua lähemmin. Mutta kyllähän noita kieliä kuitenkin on tarjolla vaikka kuinka ja toiset soveltuu paremmin tiettyyn asiaan kuin toiset. Mitä tarkoitit että johonkin kieleen?
unknowncoder kirjoitti:

Lähinnä sitä tarkoitin, että kun ohjelmoidaan jollain kielellä, se rajoittaa ohjelmoijan ajatuksia käyttämään rakenteita ja ominaisuuksia joita kieli tulee. Oikea tapa on ohjelmoida homma johonkin kieleen, että käytetään parhaita rakenteita mitkä hommaan sopii.
Tahtoo olla vähän niin, että jos ohjelmoijan työkalut on alkeelliset, on myös ajatuksetkin alkeelliset. Pitää siis osata tehdä homma kuin homma, kielellä kuin kielellä. Jos kieli rajoitta jotain tekniikkaa niin sitten toteuttaa sen tekniikan sillä kielellä tarvittaessa. Noin esimerkiksi, C-kielessä ei ole abstrakteja tietotyyppejä kuten vaikka pinoa, joten ohjelmoijan pitää toteuttaa sitten sellaiset ja sopiva käytäntö millä homman tekee C:llä. Väärä tapa olisi välttää pinon käyttöä siksi kun sitä ei kieli tarjoa.
Ohjelmoinnissa se jonkun kielen käyttö on se triviaali osuus ja lähinnä mekaanista työtä. Kieli valitaan tilanteen mukaan ja ohjelmoijan pitää oleellisesti osata useita eri kieliä useilla eri paradigmoilla. Nykypäivänä tarvisi osata vähintään joku oliokieli (esimerkiksi Java), joku funktionaalinen kieli (esimerkiksi Scheme) ja lisäksi C (lingua franca) ja konekielikin pääpiirteissään, että ymmärtää myös rautatasolla mihin kellojaksot menee. Sekin vaikuttaa ohjelmiin kertaluokan suorituskyky ja hyötysuhde eroina, että pelkästään algoritmitasolla ja ohjelman arkkitehtuuria säätämällä ei pärjää.
- khs-nih
Kannattaa muistaa, että ohjelmointia voi ajatella myös työkaluna jonkun "oikean" asian tekemiseen. Tarkoitan sitä, että jos haluat rakentaa taloja, niin et varmaankaan käy vasarakoulua tai kirveskoulua vaan talonrakennuskoulun. Vaikka ennen opintoja ihan vasaran käyttäminen tuntuu kivalta, niin oikeasti se mitä niillä tehdään on se talonrakentaminen, niin kuin esimerkkinä.
Samoin ohjelmointitaito on vähän niin kuin se työkalu (vasara) jota käytetään vaikka telekommunikaatio-, navigointi-, mittalaite, yms laitteiden ohjelmointiin (talonrakennukseen). Kannattaa harkita tarkoin haluaako sinne vasarakouluun vai talonrakennuskouluun eli opiskeleeko tietojenkäsittelyä vai jotain sovellusalaa. Vasaran käytön oppii kummassakin pakosti, mutta toisessa oppii vielä talonrakennuksenkin.Eipä taida varsinaisesti systeemiohjelmointia suoraan missään erityisemmin opettaa ja tietojenkäsittelytieteitä opiskelemalla saa varmasti pohjatiedot siihen hommaan hyvät.
Tietysti jos otetaan esimerkki, että haluaisi tehdä vaikka kirjanpito-ohjelmiston ja sillä rahaa niin voisi sitten opiskella tuohon sopivaan alaa ja itseopiskella se ohjelmointi. Tai sitten päinvastoin. Vähän riippuu kumpi nyt helpointa oppia oppilaitoksessa.
Ainakin omalla kohdalla matematiikan opetus on ollut helppoa oppilaitoksissa kun taas muuten olen oppinut parhaiten itseopiskelemalla.- unknowncoder
M-Kar kirjoitti:
Eipä taida varsinaisesti systeemiohjelmointia suoraan missään erityisemmin opettaa ja tietojenkäsittelytieteitä opiskelemalla saa varmasti pohjatiedot siihen hommaan hyvät.
Tietysti jos otetaan esimerkki, että haluaisi tehdä vaikka kirjanpito-ohjelmiston ja sillä rahaa niin voisi sitten opiskella tuohon sopivaan alaa ja itseopiskella se ohjelmointi. Tai sitten päinvastoin. Vähän riippuu kumpi nyt helpointa oppia oppilaitoksessa.
Ainakin omalla kohdalla matematiikan opetus on ollut helppoa oppilaitoksissa kun taas muuten olen oppinut parhaiten itseopiskelemalla.Tuntuu siltä että on autuaan hämärässä se että mihin sitä loppupeleissä suuntautuisi tai erikoistuisi. Jostain vaan kumpuaa mielenkiinto alaa kohtaan. Täytyy tutkia kaikkia tarjolla olevia vaihtoehtoja. Tuota olin myös miettinyt, että aloittaisi Javalla naputtelun kun tuntuu sopivalta, eli kunhan on ensin tarpeeksi hyvä itseluottamus C:n parissa.
Jollei ole oltava de Icaza että pärjää ohjelmistoalalla, niin ehkäpä siitä tulee sitten aikanaan ammatti. Ensisijaisesti ala kuitenkin kiinnostaa siksi että kiinnostaa, eikä rahan takia :) unknowncoder kirjoitti:
Tuntuu siltä että on autuaan hämärässä se että mihin sitä loppupeleissä suuntautuisi tai erikoistuisi. Jostain vaan kumpuaa mielenkiinto alaa kohtaan. Täytyy tutkia kaikkia tarjolla olevia vaihtoehtoja. Tuota olin myös miettinyt, että aloittaisi Javalla naputtelun kun tuntuu sopivalta, eli kunhan on ensin tarpeeksi hyvä itseluottamus C:n parissa.
Jollei ole oltava de Icaza että pärjää ohjelmistoalalla, niin ehkäpä siitä tulee sitten aikanaan ammatti. Ensisijaisesti ala kuitenkin kiinnostaa siksi että kiinnostaa, eikä rahan takia :)Javalla on lähtökynnys huomattavan korkea. Korkeampi kuin C:llä kun pitää hahmottaa olioparadigma. C:ssä nyt on riesana lähinnä 70-lukulainen kääntöjärjestelmä mutta tämä on kyllä yksinkertaisempaa ymmärtää.
Suosittelisin ensimmäiseksi kieleksi Pythonia, se on yksinkertainen, helppo tulkattava kieli jossa laajat standardikirjastot, että sillä saa myös helposti jotain aikaiseksi. Opiskelun kannalta Scheme olisi myös loistava, ja sille olisi erinomainen oppikirja nimeltään SICP. Sen huono puoli vaan sitten on se, että sillä on ikävempi tehdä softaa jolla tekisikin jotain. Mutta se on oikeasti äärimmäisen yksinkertainen kieli, ja sitä käytetään ohjelmistoissa korkean tason skriptikielenä.
C:ssä taas on sellainen piirre, että jokaisen pitää se osata. On vähän sama kuin englannin kieli.- keksa1
M-Kar kirjoitti:
Javalla on lähtökynnys huomattavan korkea. Korkeampi kuin C:llä kun pitää hahmottaa olioparadigma. C:ssä nyt on riesana lähinnä 70-lukulainen kääntöjärjestelmä mutta tämä on kyllä yksinkertaisempaa ymmärtää.
Suosittelisin ensimmäiseksi kieleksi Pythonia, se on yksinkertainen, helppo tulkattava kieli jossa laajat standardikirjastot, että sillä saa myös helposti jotain aikaiseksi. Opiskelun kannalta Scheme olisi myös loistava, ja sille olisi erinomainen oppikirja nimeltään SICP. Sen huono puoli vaan sitten on se, että sillä on ikävempi tehdä softaa jolla tekisikin jotain. Mutta se on oikeasti äärimmäisen yksinkertainen kieli, ja sitä käytetään ohjelmistoissa korkean tason skriptikielenä.
C:ssä taas on sellainen piirre, että jokaisen pitää se osata. On vähän sama kuin englannin kieli.että Javassa se kynnys on korkea.
ainakin itselle Javan opiskelu oli helppoa ja vasta sen jälkeen kiinnostus ohjelmointia kohtaan alkoi. 8h koodausta töissä ja sen jälkeen kotiin koodaamaan Javalla.
Saattaa johtua kyllä siitäkin, että saatu C-kielen opetus oli surkeaa ja tehtävien kanssa tuli tuskailtua niin paljon.
Toisaalta kielellä ei ole niin väliä, kunhan oppii ohjelmoimaan. Syntaksin voi aina kattoa netistä.
Python sopii aloitukseen mielestäni paremmin kuin C ja C . Nissä voi tehdä asioita todella huonosti sotkemalla * ja & tai vaikka moniperinnällä. O'Reillyn "Learning Python" on hyvä opus - Jepulis Jeep
M-Kar kirjoitti:
Javalla on lähtökynnys huomattavan korkea. Korkeampi kuin C:llä kun pitää hahmottaa olioparadigma. C:ssä nyt on riesana lähinnä 70-lukulainen kääntöjärjestelmä mutta tämä on kyllä yksinkertaisempaa ymmärtää.
Suosittelisin ensimmäiseksi kieleksi Pythonia, se on yksinkertainen, helppo tulkattava kieli jossa laajat standardikirjastot, että sillä saa myös helposti jotain aikaiseksi. Opiskelun kannalta Scheme olisi myös loistava, ja sille olisi erinomainen oppikirja nimeltään SICP. Sen huono puoli vaan sitten on se, että sillä on ikävempi tehdä softaa jolla tekisikin jotain. Mutta se on oikeasti äärimmäisen yksinkertainen kieli, ja sitä käytetään ohjelmistoissa korkean tason skriptikielenä.
C:ssä taas on sellainen piirre, että jokaisen pitää se osata. On vähän sama kuin englannin kieli.Noh noh ei se C ole ollenkaan niin helppo nykynössyköille. Java on ihan ok ja oliomalli hämää lähinnä niiden yleistymistä ennen ohjelmointiuransa aloittaneita.
Totta kai C:llä on käyttöä ja paljon mut en sanois sen olevan mikään välttämättömyys. Riippuu ihan siitä mitä tekee. Voisin muuten sanoa semmosenkin asian, että osaava softamäärittelijä on paljon arvokkaampi kaveri kuin pätevä ohjelmoija. Määrittelijähän tekee oikeestaan ohjelman melkein korkeimmalla mahoillisella kielellä eli ihan vaikka suomeks kuvien kera. Koneet ei vaan sitä ymmärrä niin jonkun pitää naputella se sisään konekieleks.
Sä nyt mainostat tota pyyttonias joka väliin. Herää kysymys siitä mikä taho hyötyy siitä jos se yleistyy eli kenen palkkalistoilla oot? Ohan noita hyötyjiä paljon muitakin kun vaikka vaan kielen valmistaja.
Ite suosittelen Maikrösoftin .NETtiä ja vaikka C# tai VB.NET jos on puolipistakammonen. Helppoa ja tuottavaa. Java on toki kanssa ihan ok vaihtoehto, että suosittelen myös Javaa jos nyt esim. käyttöliittymäpuolet ei kiinnista niin paljon vaan hommat haluu tehä siellä serveripuolella. Jepulis Jeep kirjoitti:
Noh noh ei se C ole ollenkaan niin helppo nykynössyköille. Java on ihan ok ja oliomalli hämää lähinnä niiden yleistymistä ennen ohjelmointiuransa aloittaneita.
Totta kai C:llä on käyttöä ja paljon mut en sanois sen olevan mikään välttämättömyys. Riippuu ihan siitä mitä tekee. Voisin muuten sanoa semmosenkin asian, että osaava softamäärittelijä on paljon arvokkaampi kaveri kuin pätevä ohjelmoija. Määrittelijähän tekee oikeestaan ohjelman melkein korkeimmalla mahoillisella kielellä eli ihan vaikka suomeks kuvien kera. Koneet ei vaan sitä ymmärrä niin jonkun pitää naputella se sisään konekieleks.
Sä nyt mainostat tota pyyttonias joka väliin. Herää kysymys siitä mikä taho hyötyy siitä jos se yleistyy eli kenen palkkalistoilla oot? Ohan noita hyötyjiä paljon muitakin kun vaikka vaan kielen valmistaja.
Ite suosittelen Maikrösoftin .NETtiä ja vaikka C# tai VB.NET jos on puolipistakammonen. Helppoa ja tuottavaa. Java on toki kanssa ihan ok vaihtoehto, että suosittelen myös Javaa jos nyt esim. käyttöliittymäpuolet ei kiinnista niin paljon vaan hommat haluu tehä siellä serveripuolella."Totta kai C:llä on käyttöä ja paljon mut en sanois sen olevan mikään välttämättömyys."
C on ohjelmointikielten lingua franca, sen lisäksi C on ns. korkeamman tason kielistä se millä saadaan suorituskykyisintä koodia, se on proseduraalisen paradigman kielistä yleisin, se on paras kieli systeemiohjelmointiin ja sillä voi tehdä kirjastoja joita voidaan kutsua oikeastaan mistä tahansa kielestä. Ammattitaitoisen ohjelmoijan on osattava C-kieli.
"Sä nyt mainostat tota pyyttonias joka väliin. Herää kysymys siitä mikä taho hyötyy siitä jos se yleistyy eli kenen palkkalistoilla oot?"
Ihan omilla palkkalistoillani. En mainosta minkään yrityksen tuotetta, eli ei ole mitään yksittäistä tahoa hyötymässä mistään. Lisäksi kyllä olen maininnut myös Schemen.
"Ohan noita hyötyjiä paljon muitakin kun vaikka vaan kielen valmistaja."
Nimeä joku.
"Ite suosittelen Maikrösoftin .NETtiä ja vaikka C# tai VB.NET jos on puolipistakammonen. Helppoa ja tuottavaa."
VB.NET:llä ei ole tulevaisuutta, turha siis. C#:ssa sama vika kuin Javassa, ja .NET tekniikka taas ei yleisesti ottaen toimi kunnolla kun se pirstaloitu Monoon ja .NET:in, ja oliko vielä jotain muitakin vähemmän keskenään yhteensopivia toteutuksia mutta standardointi ei ole edes puolitiessä. Sen lisäksi sitä ei pahemmin opeteta missään oppilaitoksissa kun opettavat pääasiassa Javaa olio-ohjelmointiin.
"Java on toki kanssa ihan ok vaihtoehto, että suosittelen myös Javaa jos nyt esim. käyttöliittymäpuolet ei kiinnista niin paljon vaan hommat haluu tehä siellä serveripuolella."
Java on oikein hyvä käyttöliittymäpuolelle. Sehän on paras tavukooditekniikkaa hyödyntävä tekniikka joka sopii GUI-ohjelmointiin, on 3D-kiihotus, ja HTML5:sta kun vielä odotellaan niin audio/video toisto poislukien on se on myös paras selainlaajennosteknologia jos on pakottava tarve tehdä jotain sellaista softaa selaimeen mihin standardit ei oikein veny.- Jepulis Jeep
M-Kar kirjoitti:
"Totta kai C:llä on käyttöä ja paljon mut en sanois sen olevan mikään välttämättömyys."
C on ohjelmointikielten lingua franca, sen lisäksi C on ns. korkeamman tason kielistä se millä saadaan suorituskykyisintä koodia, se on proseduraalisen paradigman kielistä yleisin, se on paras kieli systeemiohjelmointiin ja sillä voi tehdä kirjastoja joita voidaan kutsua oikeastaan mistä tahansa kielestä. Ammattitaitoisen ohjelmoijan on osattava C-kieli.
"Sä nyt mainostat tota pyyttonias joka väliin. Herää kysymys siitä mikä taho hyötyy siitä jos se yleistyy eli kenen palkkalistoilla oot?"
Ihan omilla palkkalistoillani. En mainosta minkään yrityksen tuotetta, eli ei ole mitään yksittäistä tahoa hyötymässä mistään. Lisäksi kyllä olen maininnut myös Schemen.
"Ohan noita hyötyjiä paljon muitakin kun vaikka vaan kielen valmistaja."
Nimeä joku.
"Ite suosittelen Maikrösoftin .NETtiä ja vaikka C# tai VB.NET jos on puolipistakammonen. Helppoa ja tuottavaa."
VB.NET:llä ei ole tulevaisuutta, turha siis. C#:ssa sama vika kuin Javassa, ja .NET tekniikka taas ei yleisesti ottaen toimi kunnolla kun se pirstaloitu Monoon ja .NET:in, ja oliko vielä jotain muitakin vähemmän keskenään yhteensopivia toteutuksia mutta standardointi ei ole edes puolitiessä. Sen lisäksi sitä ei pahemmin opeteta missään oppilaitoksissa kun opettavat pääasiassa Javaa olio-ohjelmointiin.
"Java on toki kanssa ihan ok vaihtoehto, että suosittelen myös Javaa jos nyt esim. käyttöliittymäpuolet ei kiinnista niin paljon vaan hommat haluu tehä siellä serveripuolella."
Java on oikein hyvä käyttöliittymäpuolelle. Sehän on paras tavukooditekniikkaa hyödyntävä tekniikka joka sopii GUI-ohjelmointiin, on 3D-kiihotus, ja HTML5:sta kun vielä odotellaan niin audio/video toisto poislukien on se on myös paras selainlaajennosteknologia jos on pakottava tarve tehdä jotain sellaista softaa selaimeen mihin standardit ei oikein veny.Vai että oikeen ohjelmointikielten linkua franka. No kuule olihan toi saksakin aikanaan ainoo oikea kieli jos halus tekniikkaa opetella. Nykysin mä sanoisin, että oliomalli on se sun linkua flankas jos joku. Juu, saa sillä seellä tehtyä ihan kivoja koodeja, ei siinä mitään. Mut eipä suurin osa koodaajista tarvii sellaisia juttuja. Suorituskyvyllä ei oo tolla tasolla väliä suurimmalle osalle, kirjastoja harva koodaa ja yleensä jotain on peruskoodaajalle mennyt pahasti pieleen jos pitää mennä systeemiohjelmoinnin puolelle.
Jos sä koodaat vaikka jossain firmassa niiden pisneskriittisiä systeemejä tai niitä liippaavia, ei tommosia juttuja tarvii mihinkään. Ne on kuitenkin niitä ihan oikeita töitä ja hyviä palkkahommia palkkahommaa haluavalle.
Eli selvishän se sitten mikä taho hyötyy jos asiakkaat ottaa mielellään pyyttoniprojekteja. Sä ja sun pisnekset. Saat paremmin hommia jos saat asiakkaat uskomaan, että kielellä olis tolla tasolla jotain merkitystä. Mainostelet siis omia hommiasi täällä. Eikös se ole kiellettyä?
Sulla on jäänyt vieläkin tajuamatta se, että veepeepisnenet on oikeestaan ihan sama asia kun toi C# kun syntaksissa on vähän eroa, ei paljon missään muussa. Ihan samaa huttua ovat. Vai viittikkös nyt kertoa ne erot? Oon sulta kysynyt niitä varmaan kymmenen kertaa mutta oot ollut aina pahuksen hiljaa niistä.
.NET ei oo mikään .NjET sen monon takia. Monossahan vaan kopsitaan mikin ideoita ja hiihdellään perässä. Ok, se on periaatteessa ihan ok hommien tekemiseen jos haluu käyttää mikin ideoita jossain linukka-käyttiksessä tai vaikka mäkissä. Mut ei se mikin Winukkahommia pirstaloi mihinkään. Suurin osa softista dotnetillä tai sen kaltasella tehään winukalle ja se on käytännössä syynä siihen, ettei pirstaloitumista oo.
Köytännössä on muuten ollut ihan yks lysti sen standardoinnin kanssa, ei sillä oo ollut juurikaan merkitystä tavallisiin hommiin. Vielä parempi jos sitä ei Suomessa oppilaitoksissa opeteta. Kysyntää meinaan riittää työmarkkinoilla ja liksat on dotnettipuolella just tonkin takia paljon kovemmat kun perusjavajampalla. Joku EE erikseen ehkä mut enpä tiijä miten sitä sitten noissa opetetaan.
Vai javaa käyttöiittymiin FX vai mikä swingerclub sulla on ideana tossa takana? Joo, ihan mahtavaa sillä tehdä käyttöliittymiä. Selainjutut on ihan asia erikseen. defacto on nyt flashi vaikka voikin kuolla joskus kun apple ja mikki eivät tykkää ja kamppaavat. Mut nyt on pirusti juttuja flashilla ja se ei kuole ainakaan pariin vuoteen. Jepulis Jeep kirjoitti:
Vai että oikeen ohjelmointikielten linkua franka. No kuule olihan toi saksakin aikanaan ainoo oikea kieli jos halus tekniikkaa opetella. Nykysin mä sanoisin, että oliomalli on se sun linkua flankas jos joku. Juu, saa sillä seellä tehtyä ihan kivoja koodeja, ei siinä mitään. Mut eipä suurin osa koodaajista tarvii sellaisia juttuja. Suorituskyvyllä ei oo tolla tasolla väliä suurimmalle osalle, kirjastoja harva koodaa ja yleensä jotain on peruskoodaajalle mennyt pahasti pieleen jos pitää mennä systeemiohjelmoinnin puolelle.
Jos sä koodaat vaikka jossain firmassa niiden pisneskriittisiä systeemejä tai niitä liippaavia, ei tommosia juttuja tarvii mihinkään. Ne on kuitenkin niitä ihan oikeita töitä ja hyviä palkkahommia palkkahommaa haluavalle.
Eli selvishän se sitten mikä taho hyötyy jos asiakkaat ottaa mielellään pyyttoniprojekteja. Sä ja sun pisnekset. Saat paremmin hommia jos saat asiakkaat uskomaan, että kielellä olis tolla tasolla jotain merkitystä. Mainostelet siis omia hommiasi täällä. Eikös se ole kiellettyä?
Sulla on jäänyt vieläkin tajuamatta se, että veepeepisnenet on oikeestaan ihan sama asia kun toi C# kun syntaksissa on vähän eroa, ei paljon missään muussa. Ihan samaa huttua ovat. Vai viittikkös nyt kertoa ne erot? Oon sulta kysynyt niitä varmaan kymmenen kertaa mutta oot ollut aina pahuksen hiljaa niistä.
.NET ei oo mikään .NjET sen monon takia. Monossahan vaan kopsitaan mikin ideoita ja hiihdellään perässä. Ok, se on periaatteessa ihan ok hommien tekemiseen jos haluu käyttää mikin ideoita jossain linukka-käyttiksessä tai vaikka mäkissä. Mut ei se mikin Winukkahommia pirstaloi mihinkään. Suurin osa softista dotnetillä tai sen kaltasella tehään winukalle ja se on käytännössä syynä siihen, ettei pirstaloitumista oo.
Köytännössä on muuten ollut ihan yks lysti sen standardoinnin kanssa, ei sillä oo ollut juurikaan merkitystä tavallisiin hommiin. Vielä parempi jos sitä ei Suomessa oppilaitoksissa opeteta. Kysyntää meinaan riittää työmarkkinoilla ja liksat on dotnettipuolella just tonkin takia paljon kovemmat kun perusjavajampalla. Joku EE erikseen ehkä mut enpä tiijä miten sitä sitten noissa opetetaan.
Vai javaa käyttöiittymiin FX vai mikä swingerclub sulla on ideana tossa takana? Joo, ihan mahtavaa sillä tehdä käyttöliittymiä. Selainjutut on ihan asia erikseen. defacto on nyt flashi vaikka voikin kuolla joskus kun apple ja mikki eivät tykkää ja kamppaavat. Mut nyt on pirusti juttuja flashilla ja se ei kuole ainakaan pariin vuoteen."Jos sä koodaat vaikka jossain firmassa niiden pisneskriittisiä systeemejä tai niitä liippaavia, ei tommosia juttuja tarvii mihinkään."
Entä jos koodaan vaikka Nokialla kännykän softaa?
"Ne on kuitenkin niitä ihan oikeita töitä ja hyviä palkkahommia palkkahommaa haluavalle."
Meinaatko että Nokia ei maksa palkkaa?
"Eli selvishän se sitten mikä taho hyötyy jos asiakkaat ottaa mielellään pyyttoniprojekteja. Sä ja sun pisnekset."
Minä en käytä Pythonia missään duunihommassa, joten hyöty on nolla. Teen nykyisin duunit enimmäkseen PHP:llä.
"Sulla on jäänyt vieläkin tajuamatta se, että veepeepisnenet on oikeestaan ihan sama asia kun toi C# kun syntaksissa on vähän eroa, ei paljon missään muussa."
Miksi sitten tuputat sitä kun C# on standardoitu? On heti paljon järkempi kieli.
"Monossahan vaan kopsitaan mikin ideoita ja hiihdellään perässä."
Microsoftin tukema projektihan se on mutta Microsoft on pirstaloinut sen alustan tuollaiseksi Mono/.NET sekasotkuksi. Rajapintakutsu joko toimii, ei toimi, tai sitten pitää säätää, asennella tai päivitellä jotain että toimii.
"Suurin osa softista dotnetillä tai sen kaltasella tehään winukalle ja se on käytännössä syynä siihen, ettei pirstaloitumista oo."
Java kylläkin taitaa olla semaailman suosituin ohjelmointikieli. dotnetit on aika marginaalissa, Windowskin on aika marginaalissa kun mennään palvelinpuolelle ja nykyisinhän bisnessoftat tehdään yleensä palvelinpuolelle.
"Köytännössä on muuten ollut ihan yks lysti sen standardoinnin kanssa, ei sillä oo ollut juurikaan merkitystä tavallisiin hommiin."
Standardoinnilla on ollut aina merkitys hommiin. Melkeinp kaikki maailman softat on riippuvaisia standardeista. Otetaan nyt vaikka niinkin yksinkertainen asia kuin merkistö. Ei tulisi hommista mitään ellei merkistöstandardeja olisi.- Jepulis Jeep
M-Kar kirjoitti:
"Jos sä koodaat vaikka jossain firmassa niiden pisneskriittisiä systeemejä tai niitä liippaavia, ei tommosia juttuja tarvii mihinkään."
Entä jos koodaan vaikka Nokialla kännykän softaa?
"Ne on kuitenkin niitä ihan oikeita töitä ja hyviä palkkahommia palkkahommaa haluavalle."
Meinaatko että Nokia ei maksa palkkaa?
"Eli selvishän se sitten mikä taho hyötyy jos asiakkaat ottaa mielellään pyyttoniprojekteja. Sä ja sun pisnekset."
Minä en käytä Pythonia missään duunihommassa, joten hyöty on nolla. Teen nykyisin duunit enimmäkseen PHP:llä.
"Sulla on jäänyt vieläkin tajuamatta se, että veepeepisnenet on oikeestaan ihan sama asia kun toi C# kun syntaksissa on vähän eroa, ei paljon missään muussa."
Miksi sitten tuputat sitä kun C# on standardoitu? On heti paljon järkempi kieli.
"Monossahan vaan kopsitaan mikin ideoita ja hiihdellään perässä."
Microsoftin tukema projektihan se on mutta Microsoft on pirstaloinut sen alustan tuollaiseksi Mono/.NET sekasotkuksi. Rajapintakutsu joko toimii, ei toimi, tai sitten pitää säätää, asennella tai päivitellä jotain että toimii.
"Suurin osa softista dotnetillä tai sen kaltasella tehään winukalle ja se on käytännössä syynä siihen, ettei pirstaloitumista oo."
Java kylläkin taitaa olla semaailman suosituin ohjelmointikieli. dotnetit on aika marginaalissa, Windowskin on aika marginaalissa kun mennään palvelinpuolelle ja nykyisinhän bisnessoftat tehdään yleensä palvelinpuolelle.
"Köytännössä on muuten ollut ihan yks lysti sen standardoinnin kanssa, ei sillä oo ollut juurikaan merkitystä tavallisiin hommiin."
Standardoinnilla on ollut aina merkitys hommiin. Melkeinp kaikki maailman softat on riippuvaisia standardeista. Otetaan nyt vaikka niinkin yksinkertainen asia kuin merkistö. Ei tulisi hommista mitään ellei merkistöstandardeja olisi.Jaa eikös Nokian luureihin saakaan tehtyä softaa sillä pyyttonilla? Muistaakseni juttelit semmosia aikasemmin. Ei se pyyttoni tainnutkaan sitten olla niin pätevä kieli tohon jos ei kelpaa noihin hommiin.
Nokia muuten maksaa peruskoodereille aika surkeaa liksaa. Menee tosin aika paljon papereiden mukaan niiden maksamat palkat. Jos oot DI niin palkka on 3x se mitä superkoodaaja saa ilman kunnon papruja jos pääsee ees sisään. Noin ainakin ennen ja sittenkin saatat huomata olevas exti vähän ajan päästä.
Jaa että et voi ees käyttää sitä pyyttonias duuneissa? Vai niin höttöä se olikin.
jaa miks vb.net kun c# on standardia.. jaa miks ei? Mitäs etua siitä on mulle jos toinen ei oo standardi ja toinen on? Ei mitään väliä varsinkin kun voit käytännössä kääntää tavarat suoraan softalla kielestä toiseen. Eli sanos nyt mitä eroa noilla on käytännön tekemisen kannalta äläkä kiertele kuin käärme pyssyssä.
To mono dotnetti.. Eli ei mitään tarvetta mennän monoon jos tekee winukalle. Standardi taas... Sama juttu... merkistöjen kanssa meni ihan ok aikasemminkin vaikka ei mikin jutut olleet standardeja. Pari nörttiä rutisi jotain ja siinä se.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1163913On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole402425Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi722393Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732292Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.412050Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma781620- 771537
Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl101245Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?711087Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581081