Tunnistaako sisaruksen?

Tuli vain tälläinen kysymys yhtäkkiä mieleen (ei siis itsellä ole tälläistä tilannetta) että jos koira tapaa vaikkapa sanotaan nyt viiden vuoden jälkeen oman siskon tai veljen niin tietääkö koira sen että ovat sukua keskenään, hajusta tms?
44952
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jos ne on heti erotettu luovutusiän jälkeen niin tuskin.
mutta jos pentuna leikkinyt toisen kanssa pidemmän aikaan niin voi muistaa.

Äänestä

tapauksesta.

Äänestä

Oon ite kanssa miettinyt tota samaa, tosin että tunteeko emonsa. Mulla on kolmen vuoden ikäinen kultsu, ja ihan sattumalta muutettiin samalla paikkakunnalle kuin jossa sen emo asuu. Lenkillä kun tuli vastaan niin oma tyttöni, joka aina ohittaa muut nätisti missä tilanteessa tahansa, alkoi hyppimään ja pomppimaan ja häntä heiluen vetämään luokse. Olen melko varma että tunnisti koiran emokseen, vaikka ei ollut sitä nähnyt aikoihin, mikään "jee samanrotuinen kuin minä" juttu se tuskin oli koksa täällä asuu tosi paljon kultsuja ja omani ei niistä innostu samalla lailla.

Äänestä
  • todennäköisempää. Emän tuoksu ei muutu eli koira voi tunnistaa emänsä. Emä harvemmin tunnistaa aikuisia pentujaan, koska niiden hajut ovat täysin muuttuneet pentuhajuista. Mutta toki voi tunnistaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyhmäkö. kirjoitti:

Tuli vain tälläinen kysymys yhtäkkiä mieleen (ei siis itsellä ole tälläistä tilannetta) että jos koira tapaa vaikkapa sanotaan nyt viiden vuoden jälkeen oman siskon tai veljen niin tietääkö koira sen että ovat sukua keskenään, hajusta tms?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu