Näin unta miehestä, johon tutustuin ja rakastuin viisi vuotta sitten. Kerroin miehelle tunteistani, olin humalassa. Hän sanoi puhu, kun olet selvä. Näimme kaksi viikkoa tapahtuman jälkeen. En uskaltanut moikata häntä, saati katsoa päälle. Tiemme vain erkanivat ja tunnen kamalaa syyllisyyttä, koska olin melko varma hänen tuntevan samoin. Kukaan ei ole koskaan katsonut päälleni niin kuin hän.
Viisi vuotta olen unelmoinut hänestä. Nyt on ollut pitkä aika etten ole ajattelut häntä jokapäiväisesti.
Näin unta hänestä. Olimme hiekkarannalla, treffeillä. Meri kaukana. Kävellessämme ihmiset kuiskivat, että nuo ovat ensi treffeillään.
Kapusimme korkeat portaat ylös ja istuimme hiljaiseen paikkaan. Mies antoi minulle rippiristinsä. Se oli hopeinen ja sen taakse oli kaiverrettu hänen nimensä ja syntymäaikansa.
Hän sanoi unessa minulle, ettei välitä minusta, mutta yrittää kyllä ja tämä risti on osoitus siitä.
Otin ristin käteeni ja katsoin sitä, ajattelin en koskaan anna sitä kellekkään.
Katsoin ristiä uudelleen, huomasin ristin toisen sakaran irronneen.
Se järkyttää minua kovasti, koska opiskelen teologiaa ja uskoni on vahva.
Mitä tällainen uni voi tarkoittaa?
Kiitos jos vaivaudutte :)
Rakastansuaniinettäsattuu
mirwy
0
116
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637