Valtapuolueet ovat laidasta laitaan toimineet yksityistalouden puolesta,koska niiden menestys on riippunut korruptiosta. Vaikka ne ovat varastaneet verorahojakin roppakaupalla,niin lisärahat keinottelijoilta ovat hyvin kelvanneet. Näihin tietysti valtapuolueet ovat päässeet osallisiksi työntämällä keinottelijoiden bisneksiin kymmenkertaiset summat verorahoja jotta korruptio toisi valtapuolueille kymmenykset takaisin.Tätä valtapuolueet nimittävät yritystueksi. Lopulta tämäkin raha puolueosuuksineen on otettu verokassasta. Huomattavaa on että nämä tukiaiset ovat verottomia lahjoja kumpaankin suuntaan. Ei ihme että valtion kassa on tyhjä.
Kansantalouden kannalta tämä korruptio on syönyt edellytykset palveluiden ylläpitämiseen. Tämän voi jokainen todeta omalta kohdaltaan.. Valtapuolueet ja myös eduskunnan oppositiopuolueet ovat yksimielisesti hyväksyneet korruption olemassaolon,koska ne hyötyvät siitä . Kansantalous on näin koko eduskunnan toimesta tuhottu. Maksamme monia maksuja kahteen kertaan ja pidämme näin pystyssä tarpeettomia valtion ja kuntien työpaikkoja,joissa laiskottelee lähinnä puolueväkeä vaalityötä tekemässä veronmaksajien kustannuksella. Lisäksi puoluväki on saanut EU:sta uusia suojatyöpaikkoja jotka tulevat kansantaloudelle maksamaan moninkertaisesti.
IPU vaatii työlle kannattavuutta. Tukiaisilla vain hävitetään loppukin hyvinvointi joka on tosin keskittynyt pienelle rikkaiden joukolle ja rappiovallalle. Työn tulokset pitää myydä kannattavasti. Tukiailla pelaaminen loppuu katastrofiin,kuten nyt on Euroopassa käynyt. Kannattavaa työtä pitää löytyä suurimmalle osalle kansaa,koska vain niin voidaan koko kansa työllistää ja kansantulo pitää kunnossa. Tämä oli demokratian suurin hyöty. Koko kansalle voitiin jakaa vaurautta,omat kyvyt ratkaisivat ja kaikille voitiin taata hyvä elämä.
15 vuodessa kaikki hyvä on hävitettu pelkän EU-jäsenyyden vuoksi. Tästä syytämme muita puolueita. IPU on sanansa mittainen,rehellinen puolue,joka ajaa kansakunnan etua ilman oman edun tavoittelua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.