Sammas

()

Meillä on ollut nyt jo 4 viikkoa vaivana välillä pahempi ja välillä parempi sammas. Lapsi on nyt 8kk ja imetän. Varsinkin aamuisin on poskien sisäpinnalla runsaasti valkoista peitettä. Meillä on ollut lääkekuuri jo koko tuon 4 viikkoa (neuvolasta sanottiin että kuuria voi jatkaa 4-6viikkoa, mycostatin) . *Mitä ihmettä vois tehdä? Ensi viikolla meillä on lääkäri neuvola siellä asiasta kyllä keskustellaan mutta ajattelin kysellä että onko muilla ollut sammas yhtä tiukassa. Lelut kerään joka ilta ja pesen. Tuttipullot ja niiden tutit pesen ja keitän myös joka ilta tuon 20min mitä suositellaan. Lasta tuo vaiva ei tunnu pahemmin haittaavan koska hän syö ja nukkuu ihan hyvin. Ainiin ja ennen lääkekuuria kokeilin puolukkaa, sitruunaa ja vissyä tuloksetta.

2

347

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täti

      Muistelen, että aikoinaan, kun lapseni olivat pieniä, minulle sanottiin neuvolassa,
      että nimenomaan puolukkamehulla olisi hyvä penslata suu, missä on sammasta.
      Ihan siis kastaa pumpulipuikko puolukkamehuun, ja levittää sitä kielelle ja missä sitä sammasta nyt onkin.
      Ihan muutama kerta ei tietenkään riitä, mutta vähitellen tämä keino tepsi.

      Kannattaa myös imetyksen (ja muutenkin maidon juonnin) jälkeen antaa vauvalle vielä vettä, joka vähän huuhtelee kieltä.

      Joltakin olen kuullut, että myös esim. sitruunanmehuun kostutetulla hammasharjalla voisi koettaa kevyesti harjata suun sisäpintoja ja kieltä.

      • sitruuna auttoi

        Puolukka voi kovettaa vatsan ja sitten lapselle tulee vatsapuruja.Sitruuna mehu on hyvä, mutta ei hammasharjalla vaan kasta tutti mehuun tai pumpulipuikolla.
        Lääkekuuria ei pienillä lapsilla saisi jatkaa kuin max. 7päivää ja sitten väh.3viiko tauko.Vaikka ne nyt niistä arvauskeskuksista tai neuvoloista sitä suosittelevat/määräävät.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4323
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      18
      2766
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2628
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2455
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2414
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2204
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2161
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      625
      2003
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1955
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1756
    Aihe