Oletko varastanut?

Itse olen kyllä. Kirjastosta aikoinaan anastin.
Lintukirjoja vein, koska ei ollut varaa ostaa.
Palava oli harrastus, niin että koululta malttanut ehtiä keväällä.
Punaisin silmin luin Vanellus vanelluksen (töyhtöhyyppä) retkiä maailmalta tänne.
Kuten Parus Majorin (talitiainen), retkiä lintulaudan äärestä toiseen.
Mutta varastettua on kyllä....
21305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

olet kertoellut. En ole varastanut, edes kirjastosta.

Äänestä

ihmeen takia et LAINANNUT!!??

Äänestä

No jokainen on luonteensa ja tapojensa vanki. Muistan kuinka itse lainasin samoja kirjoja toistuvasti kymmenenkin kertaa kunnes kesätöistä sain tarpeeksi rahaa ostaakseni vastaavat itselleni.

On mulla nytkin kyllä runsaasti kirjaston kirjoja hyllyssä, sellaisiakin joita en aio palauttaa. Olen ostanut ne poistomyynnistä eurolla tai parilla kappale.

Äänestä

olen lapsena lähikaupasta vienyt yhden toffee irtokarkin. En muista, mutta voi
olla että vein siitä myöhemmin rahaa puolisalaa tiskille. Muuten on mottoni ollut
että en varasta. Vaikka jotain muuta "rötöstelyä" olis tullu tehtyä, niin varastaminen
on ollut kielletyllä listalla aina ja tulee olemaan hamaan hautaan asti.

Äänestä
  • sydämellä ettei ole koskaan varastanut ja on kuitenkin ansiottomasti huijannut esim. Kelalta korvauksia.
    Se jos jokin on VARASTAMISTA, se on pahimman luokan HUIJAUISTA. En nyt puhu sinusta koska en edes tunne sinua, mutta tulipahan vain mieleen että näitä hurskastelijoita kyllä löytyy.

    Äänestä

En ole varastanut. Pienenä painotettiin, että edes nuppineulaa ei saa varastaa. Tuo nuppineula on jäänyt mieleen, kun se niin monasti mainittiin ja ittekseni ajattelin, että kuinka jollekin Voisikaan tulla mieleen varastaa nuppineulaa, eihän sillä mitään tekis :)
Ei tullut kiusausta varastella, kun yleensä aika helposti sain isältäni rahaa, jolla sitten sain ostaa mitä nyt kulloinkin halusin.

Äänestä

Suolaa ostan kaupasta ja rakkautta kasvaa omasta takaa!

Äänestä

mä lapsena otin kaupasta karkkia.Onneksi se "harrastus" jäi ja minusta tuli kumminkin ihka rehellinen kansalainen..:)

Äänestä
  • taidat olla ainoa rehellinen tässä ketjussa. Kyllä minäkin olen varastanut suklaapatukan aikoinaan pikkukaupasta. Siitä jäi kyllä huono omatunto, koska muistan sen vielä vuosikymmenien jälkeen. Työnantajilta olen vienyt kyniä, muistilappuja sun muuta pientä, joita monikaan ei pidä varastamisena. Luulisin tässäkin ketjussa olevien tehneen samaa.

    Äänestä

  • lillukanvarsi kirjoitti:

    taidat olla ainoa rehellinen tässä ketjussa. Kyllä minäkin olen varastanut suklaapatukan aikoinaan pikkukaupasta. Siitä jäi kyllä huono omatunto, koska muistan sen vielä vuosikymmenien jälkeen. Työnantajilta olen vienyt kyniä, muistilappuja sun muuta pientä, joita monikaan ei pidä varastamisena. Luulisin tässäkin ketjussa olevien tehneen samaa.

    Käsityksesi muiden rehellisyydestä kuvaavat vain käsitystä omastasi. Se on ainoa jota sinulla on syy puolustella.

    En voi puhua, kuin omasta puolestani. Sen sanon, että luulo ei ole tiedon väärtti. Minä en ole patukoita kaupasta varastellut. En myöskään työnantajaltani. Minullakin on sellaisia muistilappuja, niitä saa suomalaisesta kirjakaupasta. Kun lukuvuosi alkaa, jokainen opettaja saa oman lyijykynän :) ihan ilmatteeksi, ah ihanaista ja sitten muistilehtiön, kivaa kivaa. Sitten olen ostanut VALTAVAN kasan erilaisia kyniä, joilla oppilaitten läksyvihkoon piirrän pikkuruisen kuvan päivämäärän viereen ja läksyt kirjoitan aina joka kerta eri värisellä kynällä. Tuloo kivan näkönen läksyvihko. :)
    Minusta olisi yleensäkin mukavaa, jos jokainen kirjoittaisi aina Omasta mielestä ja Omat jutut ja jättäisi sellaiset arviot pois, että "kyllä Kaikki tekee niin" tai "niinhän naiset/miehet ajattelevat" tai " te ajattelette näin."
    Tämä on minun mielipiteeni.

    Äänestä

  • old_profile_52939 kirjoitti:

    Käsityksesi muiden rehellisyydestä kuvaavat vain käsitystä omastasi. Se on ainoa jota sinulla on syy puolustella.

    mun nyt pitäisi puolustella, en ymärrä? Minähän myönsin, että olen varastanut. Pöllövaari voisi mennä pesäänsä.

    Äänestä

  • lillukanvarsi kirjoitti:

    mun nyt pitäisi puolustella, en ymärrä? Minähän myönsin, että olen varastanut. Pöllövaari voisi mennä pesäänsä.

    Niin, Lahden MM-hiihtojenkin jälkeen täällä sanottiin että kaikki käyttivät dopingia mutta vain suomalaiset jäivät kiinni....

    Äänestä

olette niin hirmuisen rehellisiä kaikki! Oikeasti ette ole, mutta esitätte sitä.....Pitäiskö mun oikeasti uskoa teitä, enpä taida.

Äänestä
  • Oletpas sinä varsinainen ilkimys.
    Näet asian vain omista lähtökohdistasi. Tuskinpa kasvatuksessasi on
    painotettu rehellisyyden merkitystä, päinvastoin kuin esim. heikunkeikun
    tai allekirjoittaneen.

    Äänestä

  • Miksi esittää jotain, mitä ei ole, täysin tuntemattomille ihmisille? Eipä voi kuin kummastella.

    Ihan sama, uskotko sinä vai et.

    Äänestä

;)) En ole. Iso-sisko jäi aikanaan kiinni...;)) siis ihan lapsena...Faija nosti siitä niin kamalan metakan taisi saada systeri kunnolla selkään...Kyllä meille tuota kasvatusta opettiin ettei ilmaista tavaraa ole olemassa. Ja että, se kauppias joutuu itse myös maksamaan...ei ne ilmaisia hänellekään...Nooh, sitä samaa oppia omalle kundille jo aivan pienenä...opetin, että, ensin maksetaan se nami ja vasta sitten suukkiin;))...Istuin vielä siinä ostos kärryissä....kun tuon opetuksen aloitin. Kundi hämillään nyt jos, joku antaa muovikassin ilmaiseksi...Mutsi sehän pitää maksaa;??))) Kyllä nämä lähtevät sieltä omasta kodista. Sitä painottanut aina että, jos ei fyrkkaa ollaan sitten ilman...

tsau:Friidu

Äänestä
  • minäkin lapsena sain sellasen kasvatuksen,ettei saa varastaa,mutta eipä se opetus siellä kaupassa tullut kuitenkaan mieleen.Rahaa ei ollut ja karkkia teki mieli.Minä kun olen hyvin suuresta perheestä,niin ei sitä rahaakaan saanut.Joskus juhlapäivinä saatiin sitten sitä karkkia.

    Äänestä

  • miia-kisu kirjoitti:

    minäkin lapsena sain sellasen kasvatuksen,ettei saa varastaa,mutta eipä se opetus siellä kaupassa tullut kuitenkaan mieleen.Rahaa ei ollut ja karkkia teki mieli.Minä kun olen hyvin suuresta perheestä,niin ei sitä rahaakaan saanut.Joskus juhlapäivinä saatiin sitten sitä karkkia.

    joo. ei meilläkään turhia karkkeja tai makeisia tai mitään sen kummoisempi karkkipäiviä ollut....joskus saatettiin sitten saada jopa 1 markka kukin millä sai ostaa ostaa namuja...mutta, ei mitenkään säännöllisesti...vaikka minullakin molemmat vanhemmat olivat ansiotöissä...mutta, sen kyllä muistan että, näitä hedelmiä saatiin ja jädeä. Mielsetäni aika usein kuitenkin..Ja sitten kun faijani sukuni aina tuli meille sunnuntaisin tai kokoontui aika usein...niin...sitten kyllä nämä keksit ja muut mitkä jäivät tästä kahvipöydästä tavallaan yli;)) siis me lapset emme saaneet osallistua tähän kahvitilaisuuteen aikuisten kahvipöytään....vaan meille laitettiin erikseen oma pöytä ja silloin saatiin limuakin toisinaan myös...;)) Sama käytäntöntä oli sitten isovanhempini luona....lapset eivät saaneet häiritä aikuisten keskusteluja...;))) Lämmöllä kyllä omaa lapsuuttani siinä mielessä muistan...kyllähän meitä lellittiinkin..vaikka toisaalta oltiin sitten ankaria....Vähän samanlainen itse olen...kyllä tuota kundia hemmottelen itse myös...tuolla kahviloissa kun käydään....niin valita saa mitä mielensä tekee...;))) Tärkeitä juttuja kun hänelle nyt...nämä keskenäiset kahvila käynit...puhutaan sitten aikuismaisesti elämästä;)))

    tsau:Friidu

    Äänestä

  • Sol57 kirjoitti:

    oli kyllä kaikki vähän kortilla.Myöhemmin kyllä karkki ja namutilanne parani,kun molemmat vanhemmat olivat töissä.Lämmöllä minäkin kuitenkin muistan lapsuuttani.Joulu oli oikea joulu,kun sai ihanan nuken ja sillä leikittiinkin sitten koko seuraavan vuoden.Kaikkea osasi arvostaa,kun ei liikoja saanut.

    Nuo lasten kanssa yhdessä olemiset ovat elämän hienoja kohokohtia..:)

    tässä yks päivä juttelin mieheni vanhemmin sisaren kanssa joka miehensä kanssa eläkkeellä...Nooh, he tekevät siskonsa lapsenlapsille ihanaa palvelusta myös (heillä kun itsellään lapsia)....Vievät nämä nuoret tytöt aina paletti ja lastennäyksiin sitten aika usein mitä täällä tarjolla tulevat toiselta paikkakunnalta kunnalta nämä lapset......nyt menevät katsomaan Prinssa Ruususta;))) tuossa tämän ihanan naisen kanssa sitä naureskeltiin kuinka innoissaan tämä pikkutytöt ovat....tädin kanssa näytökseen...ihan vaan he...;)))

    tsau:Friidu

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kednah kirjoitti:

Itse olen kyllä. Kirjastosta aikoinaan anastin.
Lintukirjoja vein, koska ei ollut varaa ostaa.
Palava oli harrastus, niin että koululta malttanut ehtiä keväällä.
Punaisin silmin luin Vanellus vanelluksen (töyhtöhyyppä) retkiä maailmalta tänne.
Kuten Parus Majorin (talitiainen), retkiä lintulaudan äärestä toiseen.
Mutta varastettua on kyllä....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu