On murheellista, että isänmaallista perussuomalaisuutta kannattavien äänet hajaantuvat ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Turun tilanne on pahin. Siellä myös Mäenpään tulisi yhteisen hyvän nimessä tehdä lujasti töitä sen eteen, että hänen entiset äänestäjänsä siirtyisivät yhtenä miehenä Lohelan äänestäjiksi. Muutos 2011- puolueen pitäisi jättää ensi kevään vaalit väliin kriittisen tilanteen vuoksi. Tosiasia on, että yht^'äkkiä ei voida nousta eduskuntaan. Jos äänet keskitettäisiin persuille, niin ns. nuivia menisi läpi, jolloin persuista tulisi räväkämpi sosiaalisen maahanmuuton vastustaja.
Hajaannus
yhteenhiileen
8112
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaarana on, että 100000 ääntä menee harkoille kuten, joka vaaleissa on käynyt. Tälläisella sekoilulla vain edesautetaan maahanmuutto myönteisiä hörhöjä.
Muutos 2011 olisi saanut 1 - 3 eduskuntapaikkaa ensi vuoden vaaleissa, jos Jussi olisi tullut mukaan. Tässä tilanteessa yhtään paikkaa ei voi tulla. Nyt nuivat voivat saada persuissa jopa 6 paikkaa. Jussi teki kokonaisuuden kannalta viisaasti.
Mäki-Ketelä tekisi yhtä viisaasti ja polttaisi tälläkin kertaa kannattajakortit.
Isänmaallinen perussuomalainen? Huumoriako?
mielestäni muutoksen pitäisi asettaa ehdokkaita vain sellaisissa paikoissa, jossa nuivia ehdokkaita ei muuten ole.
Perussuomalaiset ovat ehdolla kautta maan, eikä perussuomalaisia oikeastaan voisi vähempää kiinnostaa joku muutostiimi, sillä ei ole kortteja kasassa, eikä tunnettuja ehdokkaita. Sen vaikutus persujen äänimäärään on täysin OLEMATON, koska valtaosa muutoksen kannattajista ei syystä tai toisesta ikinä äänestäisi persuja kuitenkaan.
Vaali-illan eräs suurimmista nautinnoista on lukea erilaisia selityksiä ja pettymyksiä, homma-forum tulee olemaan hyvin kaksijakoinen paikka sinä iltana.
kerille kun Jussukka sai Soinilta armonpalan...
Fakta on, että vaaleista toiseen erilaiset, melko samaa asiaa ajavat puolueet syövät toistensa ääniä.
Muutos2011, jos saa korttinsa kerättyä ei ole mikään poikkeus tai uusi ilmiö tässä jatkumassa, niin on aina ollut ja tulee olemaan. Onneksi marginaalipuolueiden äänimäärät ovat kuitenkin melko pieniä ja kyse on lähinnä kosmetiikasta. Mäenpäästä ei ole haittaa Turussa, päin vastoin hän toimii äänipankkina jolta persut voivat tehdä mukavan tilinoston ensi vuoden vaaleissa.
Hajaannuksesta on myös hyötyä, esim vasemmisto on hajalla kentällä kuin haulikolla ammuttu kissanruokapurkki.
Tässä historian ja nykyisyyden muisteloa:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_puolueista