Öljyntuotannon huippu on saavutettu. Kansalaiset vaativat lisää palkkaa ja poliitikot tekevät parhaansa, että kasvua syntyisi. Ilman kasvua on työttömyyttä ja kurjuutta. Lähivuosina öljyntuotanto luisuu alamäkeä ja samaan aikaan koko maapallon energiankulutus ei suinkaan pienene. Kysynnän ja tarjonnan lain mukaan öljyn hinta kipuaa pilviin. Seurauksena lama, työttömyys ja köyhtyminen. Näin tapahtui aikaisemman öljykriisin aikana. Tulevaisuudessa ei ole kuitenkaan enää toiveita siitä, että kriisi menisi ohi. Rikkaat maat voivat siirtyä ydinvoiman käyttöön. Lisäksi aurinko-, tuuli- ja bioenergia tulevat vaihtoehdoiksi. Entä köyhät maat ja ne joilta on kielletty ydinvoima. Lisäksi väkiluku kasvaa reippaasti. Ruuantuotanto kärsii apulantateollisuuden ja koneiden puutteesta. Rikkaat tekevät jo nyt ruuasta polttoainetta autojensa polttoaineeksi. Tulevaisuudessa vielä enemmän. Poliitikot ovat hiljaa ja puhuvat vain kulutuksen ja kasvun lisäämisestä. Öljykauden huumasta ei ole helppo siirtyä kalliin energian kauteen.
Hirmuinen
köyhtyminen
1118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä juttu lehdessä. Netistä löytää lisää.
oil peak and so on
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/energia-lehti/article347688.ece